Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

16.04.2015 - Ola Salo Ruisrockiin ensimmäiselle soolokeikalleen Suomessa

16.04.2015 - Ola Salo Ruisrockiin ensimmäiselle soolokeikalleen Suomessa
Ola Salo - Kuva: Linus Hallsenius

The Ark -yhtyeen räiskyvänä keulakuvana suosioon noussut ruotsalainen Ola Salo palaa lavoille ja saapuu Ruisrockiin Suomen ensimmäiselle soolokeikalleen. Nykyajan Freddy Mercuryksikin kutsuttu muusikko valmistelee parhaillaan odotettua soolodebyyttiään, joka ilmestyy 20.5.. Artisti saapuu 3.-5. heinäkuuta juhlittavaan Ruisrockiin uuden bändinsä kanssa festivaalin avauspäivänä.

The Arkin lopetettua toimintansa neljä vuotta sitten Ola Salo on antanut uusille visioilleen tilaa ja hakenut myös tietoista muutosta. Artisti palasi musiikin tekemisen pariin viime kesänä Tukholman Pride-viikon virallisella tunnaribiisillä ”I Got You” yhdessä tuottaja Kleerupin kanssa. Salon tulevalta albumilta on jo julkaistu sinkut ”Go on Go on” ja ”How I Kill” sekä viime kuussa EP, joka sisältää sinkkujen lisäksi uudet kappaleet "Calling on The Curious" ja "Hamartia".

Teatraalisuudestaan tunnettu glam rock -yhtye The Ark saavutti 20-vuotisen taipaleensa aikana suurta suosiota niin kotimaassaan kuin rajojen ulkopuolella. Suomessa kokoonpano esiintyi maan suurimpien festivaalien tähtenä ja loppuunmyydyillä klubikeikoilla ympäri maata. Ruisrockissakin on koettu neljä ikimuistoista The Arkin esiintymistä. Yhtyeen lopetettua toimintansa 2011 Ola Salo esiintyi mm. Malmön oopperan menestysmusikaalissa Jesus Christ Superstar, johon artisti käänsi kappaleet ruotsiksi itse.

“Minulla on erityinen suhde Ruisrockiin. Olemme esiintyneet siellä The Arkin kanssa useamman kerran ja se on aina ollut miellyttävä kokemus. Olen innoissani, tuntuu hyvältä palata Suomeen esiintymään yhdelle suurimmista festivaaleista. Odotan sitä todella. Tulen soittamaan tulevan albumini biisejä, mutta myös joitakin vanhoja The Ark -kappaleita aivan uusina versioina. Luvassa on unohtumaton show”, Ola Salo kertoo.

Ruisrockin tähän mennessä varmistuneet artistit:

Ellie Goulding (UK), Axwell /\ Ingrosso (SWE), Pharrell Williams (USA), Disclosure (UK), A$AP rocky (USA), Foals (UK), Mastodon (USA), Marina and the Diamonds (UK), Mew (DK), Ola Salo (SWE), Studio Killers (UK), Veronica Maggio (SWE), Backyard Babies (SWE), Echosmith (USA), G-Eazy (USA), MØ (DK), Of Monsters And Men (IS), Amorphis, Apulanta, CMX, Elastinen, Disco Ensemble, Don Huonot, Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Kingston Wall FreakOut!, Michael Monroe, Mokoma, Samuli Edelmann, Von Hertzen Brothers, Anssi Kela, Antti Tuisku, Aivovuoto & DJ Kridlokk & Tuuttimörkö, Apina, Atomirotta, Aurora, Eva & Manu, Grave Pleasures, Hisser, JVG, Kasmir, Lapko, Lyömättömät (Solonen, Kosola & DJ Xmies), Olavi Uusivirta, Paperi T, Pertti Kurikan Nimipäivät, Pariisin Kevät, Pimeys, Roope Salminen & Koirat, Reino Nordin (Bongo Rock & The Rhinos), Ruudolf, Karri Koira & Särre, Sanni, Santa Cruz, Satellite Stories, Teksti-TV 666, Tiisu, Tippa-T

Lisää julkistuksia luvassa lähiaikoina.

Ruisrockin perusliput ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Lippupalvelussa. Ruisrockin kolmen päivän VIP-liput ja leirintäliput ovat myynnissä Tiketissä.

Lippujen hinnat: 1 päivän lippu (pe/la/su) 80 euroa 2 päivän lippu (pe-la/la-su/pe+su) 118 euroa 3 päivän lippu 135 euroa

www.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock
www.twitter.com/Ruisrock2015
instagram.com/ruisrock
www.youtube.com/user/RuisrockOfficial

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)