Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

11.11.2013 - Rubik lopettaa toimintansa Korjaamon jäähyväiskeikkaan

11.11.2013 - Rubik lopettaa toimintansa Korjaamon jäähyväiskeikkaan
Kuva: Noora Isoeskeli

Indie-yhtye Rubik on päättänyt lopettaa toimintansa. Yhden aikakauden päättymistä juhlistetaan bändin viimeisellä keikalla Helsingissä Korjaamon Vaunusalissa perjantai-iltana 20. joulukuuta.

”Pääsyy lopettamiselle on se, ettei Rubik enää tunnu kirjoittamalleni musiikille relevantilta kanavalta. Jotain uutta on ollut syntymässä jo pitkään, mutta se vaatii ympärilleen puhtaat raamit ja viitoittamattoman kartan. Asiat ovat vuosien saatossa edenneet kenties paremmin kuin olisimme osanneet toivoa, mutta aika ajoin on syytä ravistella labyrinttia – ei välttämättä päästäkseen ulos vaan eksyäkseen syvemmälle sen uumeniin,” Rubikin biisintekijä ja laulaja Artturi Taira kertoo.

Viimeisellä keikallaan Rubikin ydinnelikko Artturi Taira, Sampsa Väätäinen, Samuli Pöyhönen ja Jussi Hietala marssittavat lavalle runsaan joukon muusikoita, joiden kanssa yhtye on vuosien saatossa työskennellyt.

Kymmenen vuotta kestäneen toimintansa aikana Rubik on saavuttanut suomalaiselle indie-bändille poikkeuksellista menestystä. Yhtye on nähty ainoana suomalaisbändinä Primavera-festivaaleilla sekä noussut lavoille Szigetin ja Roskilden kaltaisissa tapahtumissa. Lisäksi bändi on soittanut lukuisia mittavia kiertueita Pohjois-Amerikkaa myöten sekä noteerattu Teosto- ja Nordic Music Prize -palkintoehdokkuuksilla.

Rubikin edellinen studioalbumi, vuosiäänestyksissä palkintopöydät putsannut, ”Solar” ilmestyi vuonna 2011. Bändin viimeiseksi julkaisuksi jäi viime kesänä ilmaislatauksena julkaistu ”Fake Music Mixtape”. Lisäksi Rubikin jäsenet ovat vuosien saatossa työskennelleet useiden muidenkin yhtyeiden kanssa soittajina, tuottajina ja äänittäjinä.

Pe 20.12.2013 Helsinki, Korjaamon Vaunusali

LIPUT:
Myyntiin ke 13.11.2013 klo 9.00
- Ennakkoon Tiketistä alk. 17,50 EUR / Korjaamolaisille alk. 16 EUR
- Ovelta 19 EUR / Korjaamolaisille 17 EUR

www.rubikband.net
www.facebook.com/rubikband
www.fullsteam.fi

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)