Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

26.08.2013 - Jethro Tullin nokkamies Ian Andersonin Thick as a Brick -kiertue syyskuussa Helsinkiin, Lahteen, Turkuun ja Tampereelle

26.08.2013 - Jethro Tullin nokkamies Ian Andersonin Thick as a Brick -kiertue syyskuussa Helsinkiin, Lahteen, Turkuun ja Tampereelle
Thick as a Brick levyn kansi

Ian Anderson saapuu legendaarisen Jethro Tullin konseptialbumin Thick as a Brick teemoille rakennetulla kiertueella Suomeen syyskuussa. Teatteria ja multimediaa yhdistävä konsertti nähdään 14.-17.9.2013 välisenä aikana Helsingin Kulttuuritalossa, Lahden Sibeliustalossa, Turun Logomossa sekä Tampere-talossa.

Suomeen rantautuvalla maailmankiertueellaan Anderson on esittänyt konseptialbumia ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan sen julkaisuvuoden 1972 jälkeen. Konsertin toisella puoliajalla Anderson esittää albumin viime vuonna julkaistun jatko-osan Thick as a Brick 2 – Whatever Happened to Gerald Bostock?

Thick as a Brick on progressiivisen rockin eeppinen mestariteos, joka kertoo 8-vuotiaan fiktiivisen lapsinero Gerald ”Little Milton” Bostockin tarinan. Albumin kansikuva oli keskinkertaisen paikallislehti St. Cleve Chroniclen etusivu, joka uutisoi – Andersonin tarinaa mukaillen – kuinka BBC:n runokilpailun raati diskasi Bostockin aikuiseksi kasvamisen haasteita käsitelleen runon. Raati suositteli Bostockille psykiatrista hoitoa. Tapahtumaketjun seurauksena Little Milton sulkeutuu huoneeseensa, eikä suostu tulemaan ulos.

Jethro Tull pyrki Thick as a Brick -kokonaisuudella irti rockin lyhyestä kappalestandardista. Musiikillisesti albumi onnistui yhdistämään aivan uudenlaisella tavalla rockia, klassista ja kansanmusiikkia. Ian Andersonin monitulkintaiset lyriikat ovat yhtä aikaa sekä syvällisiä että leikkisiä, ja kiehtovaa tarinaa kehystävät taitavat tyylin ja dynamiikan vaihtelut.

Kun albumin julkaisusta tuli kuluneeksi viime vuonna 40 vuotta, Anderson julkaisi tarinalle jatko-osan Thick as a Brick 2, joka kertoo hypoteettisia tarinoita päähenkilön aikuisuudesta: tuliko Gerald Bostockista kenties evankelista, investointipankkiiri tai sotilas?

Kiertuekonserteissa on läsnä myös teatterielementtejä ja multimediaa. Ian Andersonin ja laulaja-näyttelijä Ryan O’Donnelin välinen vuorovaikutus tuo sekä nuoren että aikuisen Gerald Bostockin tarinan henkiin konserteissa uudenlaisella tavalla.

Kiertueella Ian Andersonin (huilu, akustinen kitara ja laulu) ja Ryan O’Donnelin (laulu, tanssi) lisäksi yhtyeessä soittavat David Goodier (basso, kellopeli), Scott Hammond (rummut, lyömäsoittimet), Florian Opahle (sähkökitara) ja John O’Hara (hammond, kosketinsoittimet).

Kiertueen Suomen tuotannosta vastaa Eastway Live Oy.

Eastway Live ylpeänä esittää:
JETHRO TULL’S IAN ANDERSON PLAYS THICK AS A BRICK
14.-17.9.2013

La 14.9. Kulttuuritalo klo 20
Sturenkatu 4, Helsinki
Liput alk. 68,50¤ (65¤/70¤ + toimituskulut)
Menolippu ja Lippupalvelu

Su 15.9. Sibeliustalo klo 20
Ankkurikatu 7, Lahti
Liput alk. 63,50¤ (60¤/65¤ + toimituskulut)
Lippupiste

Ma 16.9. Logomo 20
Köydenpunojankatu 14, Turku
Liput alk. 63,50¤ (60¤/65¤ + toimituskulut)
Lippupiste ja Menolippu

Ti 17.9. Tampere-talo klo 20
Yliopistonkatu 55, Tampere
Liput alk. 68,50¤ (65¤/70¤ + toimituskulut)
Lippupiste

Lisätiedot: www.menolippu.fi/ian-anderson

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)