Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

10.07.2013 - Katri Ylander palaa pitkältä tauolta

10.07.2013 - Katri Ylander palaa pitkältä tauolta
Kuvaaja: Katri Tamminen

Aiemmin omalla nimellään musiikkia julkaissut Katri Ylander palaa kolmen vuoden tauolta julkaisemalla 'Uusi maa' -nimisen albumin yhdessä muusikkopuolisonsa Matti Salovaaran kanssa. Katri Ylander & Yksinäinen Yhtye sai alkunsa halusta ja mahdollisuudesta tehdä musiikkia omin ehdoin, sen enempää määrittelemättä, mitä siitä pitäisi tulla. Muusikkoparin yhdessä sanoittama ja Matti Salovaaran säveltämä levy onkin itsensä kohtaamisesta ja uuden löytämisestä kertova omakohtainen teemalevy. Albumilta on lohkaistu singlenä jo kappale 'Naamiot'. Levyn julkaisee KHY Suomen Musiikki Oy.

Katri jäi keväällä 2010 keikkatauolle irtautuakseen hetkeksi urastaan laulajana. Hän matkusti Aasiaan muusikkoavomiehensä Matin kanssa kolmeksi kuukaudeksi. Matka ja etäisyys tekivät tehtävänsä. Suomeen palattuaan pariskunta alkoi tehdä yhdessä musiikkia ilman varsinaista päämäärää. Kaksikolla oli tunne, että heillä oli vapaat kädet tehdä mitä tahansa, ilman kenenkään ennakko-odotuksia ja biisejä alkoi syntyä. Osin improvisoidenkin.

Musiikkia tehtiin pienellä kokoonpanolla intiimisti, koko levynteon ajan mukana oli vain kolme ihmistä: Katri, Matti sekä albumin äänittänyt ja miksannut Mikko Haatainen. Levyn teemaksi alkoi hahmottua yhteys omaan henkisyyteen. Kappaleet kertovat ihmisen luontaisista taipumuksista kohdata onnea ja kärsimystä. Siitä, kuinka valon löytäminen itsestä voi johtaa matkalle eheytymiseen tai kuinka samaistuminen egoon johtaa toistuviin ongelmiin ihmisten elämässä. Kärsimyksen rooli nousee esiin myös puhdistavana vaikutuksena saada ihminen todella etsimään totuutta. Albumin nimeksi valittiin 'Uusi maa', joka kertoo astumisesta uudelle maaperälle elämässä, kun löytää siihen toisenlaisen yhteyden. 'Uusi maa' eroaa Katrin aiemmasta tuotannosta mm. siinä, että tällä kertaa koko levy on tehty omin voimin. Ikään kuin sisältä ulos.

Katri Ylander tuli tunnetuksi Idols- kilpailusta vuodelta 2005, jossa hän sijoittui toiseksi. Katrilta on julkaistu aikaisemmin kolme albumia; 'Katri Ylander' (2006), 'Kaikki nämä sanat' (2007) ja 'Valvojat' (2009) sekä kokoelmalevy 'Maailman ihanimmat' (2011). Levyiltä julkaistujen hittien joukossa radioissa soivat mm. 'Mansikkamäki', 'Välitunnilla', 'Valehdellaan', 'Kaikki nämä sanat', 'Maailman ihanin' ja 'Nyt'.

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)