Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
11.07.2013 - Turkulaisduo Kolmas ilmestys! julkaisee debyyttilevynsä perjantaina
Tuore turkulaisduo Kolmas ilmestys! on saanut valmiiksi bändin nimeä kantavan debyyttialbuminsa, joka julkaistaan perjantaina 12.7. Levyn julkaisun ja jakelun hoitaa kokeelliseen musiikkiin keskittyvä Measured Malice.
Kolmannen ilmestyksen perustivat aiemmin teatterin parissa yhteistyötä tehneet Toni Kandelin ja Niklas Nybom vuonna 2012. Oman kuvauksensa mukaan ”groteskia post-industrialistista karnevaalimusiikkia” esittävä duo on tehnyt yksittäisiä live-keikkoja Turun-seudulla noin puolen vuoden ajan. Debyyttilevyltä löytyy 12 kappaletta, jotka kertovat ”12 tarinaa maailmanlopun partaalla olevan kaupungin asukeista ja heidän suhtautumisestaan tulevaan väistämättömään tuhoon”, bändin kotisivuilla kerrotaan.
Uuden albumin julkaisua juhlitaan julkaisupäivän iltana Bar Kukassa Turussa. Lopunajan karnevaalit -nimisessä ilmaistapahtumassa esiintyy Kolmannen ilmestyksen lisäksi myös jonglööri Kai Kuutamo.
www.kolmasilmestys.com
www.measuredmalice.com
www.barkuka.fi
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)