Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

13.06.2013 - Erykah Badu viimeistelee Ruisrock-sunnuntain ohjelman

13.06.2013 - Erykah Badu viimeistelee Ruisrock-sunnuntain ohjelman

Ensi kuun alussa 5.-7.7. juhlittavan Ruisrockin sunnuntaipäivän viimeinen kiinnitys on yhdysvaltalaistähti Erykah Badu. Kotimaisia kiinnityksiä ovat Roope Salminen ja Koirat sekä Turku Rock Academy -bändit Alice Airbuzz ja Harmi.

Erykah Badu on yksi neo soul -liikkeen alullepanijoista, uuden vuosituhannen Billie Holiday, jonka vaikutus on näkynyt laajalti. Artistin vuonna 1997 ilmestynyt ”Baduizm”-debyytti on genren merkkiteos ja arvostelumenestys, joka palkittiin kahdella Grammy-palkinnolla. Suomessakin aikaisemmin muutaman ylistetyn konsertin tehnyt artisti on julkaissut kaikkiaan viisi studioalbumia, joista viimeisimmät ovat albumikaksikko ”New Amerykah Part One (4th World War)” (2008) ja ”New Amerykah Part Two (Return of the Ankh)” (2010). Elokuvanäyttelijänäkin kunnostautunut Badu tunnetaan ahkerasta yhteistyöstään muiden artistien kanssa sekä Soulquarians-kollektiivista, jossa vaikuttavat myös mm. Common, Mos Def ja Q-Tip. Artistin tuoreimpiin tekemisiin kuuluu yhteisbiisi ”Q.U.E.E.N.” Janelle Monaen kanssa.

Tämän kesän uutuutena festivaalialueelle nousee KOFFin stage dive -lava, jolla yleisö pääsee daivailemaan luvan kanssa. Bileistä lavalla vastaa kaikkina kolmena päivänä urakoiva cover-kokoonpano Roope Salminen ja Koirat, joka tulkitsee hip hop -helmiä meiltä ja maailmalta. Seitsenhenkisen ryhmän räiskyvä livemeininki on kerännyt hetkessä yhtyeelle suuren fanikunnan. Yleisö pääsee hyppimään esiintymislavan eteen pystytetylle jättipatjalle, jonka pintakuvitukseksi on painettu keikoilta tuttu yleisömeri.

Turku Rock Academy ja Ruisrock yhteistyöhön

Ruisrock on aloittanut yhteistyön Turun kaupungin Nuorten palveluiden Turku Rock Academy -hankkeen kanssa. Turku Rock Academyn ensimmäisen vuoden aikana kuusi yhtyettä ovat harjoitelleet ohjatusti, keikkailleet ahkerasti, oppineet klinikoilla, tehneet demoja ja osa jopa levyttänyt. Yhteistyön tuloksena kaksi yhtyeistä pääsee tänä kesänä soittamaan ensimmäiset Ruisrock-keikkansa.

Lauantaina lauteille nousee synth/indierock-yhtye Alice Airbuzz, joka on julkaissut Turku Rock Academyn alaisuudessa jo kaksi singleä. ”Lentokaloja”-ensisinglensä julkaissut Harmi puolestaan tanssittaa festarikansaa sunnuntaina raikkaalla suomipopilla J. Karjalaisen ja Pariisin Kevään hengessä.

”Turku Rock Academy tekee todella hienoa työtä Turun seudun aloittelevien bändien kanssa ja on mahtavaa nähdä miten bändejä ohjataan uran alkutaipaleella kunnianhimoisesti eteenpäin. Myös Ruisrockin lavoille halutaan uusia nuoria tulokkaita ja tarjoamme enemmän kuin mielellämme valituille bändeille mahdollisuuden saada kokemuksen myös isolla rockfestivaalilla esiintymisestä. Bänditoiminnan suola on ennen kaikkea keikkailu ja uskon että Ruisrockin jälkeen bändit ovat entistä valmiimpia kohti isompia ja isompia estradeja ympäri Suomen”, toteaa Ruisrockin promoottori Mikko Niemelä.

Yli 70-vuotiaat ilmaiseksi festivaalille

Ruisrock ja Turun kaupunki tarjoavat kaikille viimeistään tämän vuoden aikana 70 vuotta täyttäville ilmaisen sisäänpääsyn festivaalille sekä vesibussikuljetuksen festivaalialueelle Turun keskustasta ja takaisin. Lipun saa festivaalille ilman ennakkoilmoittautumista henkilöllisyystodistusta näyttämällä Ruisrockin akkreditointipisteestä, joka sijaitsee festivaalin aikaan Turun keskustassa hotelli Radisson Blu Marina Palacen 2. kerroksen aulassa.

Ruisrockin kaikki lipputyypit ovat myynnissä Tiketissä, Lippupisteessä ja Ruiskioskissa. Festivaalin kolmen päivän liput maksavat 120 euroa, kahden päivän liput 105 euroa ja yhden päivän liput 75 euroa sekä mahdolliset toimituskulut myyntipisteistä. Festivaalin VIP-liput ja leirintäalueen liput ovat myynnissä ainoastaan Tiketissä ja Ruiskioskissa. Jokaisesta lipputyypistä on myös myynnissä Saaristomeri-tukilippu, jonka ostamalla asiakas voi lahjoittaa kolme euroa vesien suojelemiseen Saaristomeren Suojelurahastolle (Rahankeräyslupa nro 2020/2012/3159).

Ruisrock 5.-7.7.2013 Turku, Ruissalo - varmistuneet artistit päiväkohtaisesti:

Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Håkan Hellström (SWE), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Tiiu Helinä, Black Lizard, HeavyWeight DJs

Lauantai: HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), La Roux (UK), Soilwork (SWE), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, Amorphis, CMX, Von Hertzen Brothers , Disco Ensemble, Anna Puu, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, French Films, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go, Tavastian Lauantaidisko, Alice Airbuzz

Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), Erykah Badu (USA), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), Charli XCX (UK), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Nicole Willis & The Soul Investigators, Teflon Brothers, Samae Koskisen Korvalääke, Satellite Stories, Sin Cos Tan, Harmi

Roope Salminen ja Koirat esiintyy joka päivä

www.ruisrock.fi
www.facebook.com/ruisrock
www.twitter.com/Ruisrock2013
www.youtube.com/user/RuisrockOfficial
www.open.spotify.com/user/ruisrock

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)