Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

19.06.2013 - Flogging Molly kolmelle keikalle Suomeen

19.06.2013 - Flogging Molly kolmelle keikalle Suomeen

Irkkupunk-yhtye Flogging Molly saapuu loppuvuodesta kolmelle keikalle Suomeen. Tiistaina 19. marraskuuta Tampereen Pakkahuoneelta käynnistyvä minikiertue nähdään kahtena seuraavana iltana Oulun Teatriassa ja The Circuksessa Helsingissä.

Perustamisvuodestaan 1997 lähtien maailmaa kiertänyt Flogging Molly tunnetaan riehakkaasta ja nopeatempoisesta punkrockista, jota yhtye maustaa irlantilaisesta kansanmusiikista tutuilla soittimilla ja elementeillä. Jättimäistä suosiota nauttivan yhtyeen viimeisin studioalbumi ”Speed of Darkness” ilmestyi keväällä 2011.

Flogging Molly vieraili ensimmäisen kerran Suomessa tasan kymmenen vuotta sitten. Provinssirock-esiintymisensä jälkeen yhtye on soittanut maassamme lukuisia festivaalikeikkoja sekä nähty useita kertoja myös helsinkiläisillä klubeilla. Tulevan kiertueen konsertit Tampereella ja Oulussa ovat bändin ensimmäiset klubikeikat Helsingin ulkopuolella. Kaikkien kolmen tapahtuman ikäraja on 18 vuotta, ja keikkojen järjestelyissä ovat mukana Sue-lehti ja Radio Rock.

Ti 19.11.2013 Tampere, Pakkahuone
Ke 20.11.2013 Oulu, Teatria
To 21.11.2013 Helsinki, The Circus

LIPUT:
Myyntiin ma 13.6.2013 klo 9.00
Ti 19.11.2013 Tampere, Pakkahuone. Ennakkoon Tiketistä alk. 39 EUR / ovelta 42 EUR
Ke 20.11.2013 Oulu, Teatria. Ennakkoon Lippupalvelusta alk. 39,50 EUR / ovelta 42 EUR
To 21.11.2013 Helsinki, The Circus. Ennakkoon Tiketistä alk. 44 EUR / ovelta 45 EUR

www.floggingmolly.com
www.facebook.com/floggingmolly
www.fullsteam.fi

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)