Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

10.06.2013 - ILMIÖ-festivaalia juhlitaan viidettä kertaa

10.06.2013 - ILMIÖ-festivaalia juhlitaan viidettä kertaa
Pastacas - Kuva: Petri Huhtinen - Lähde: www.ilmio.fi

Viime syksynä kahdesti palkittu ILMIÖ-festivaali järjestetään lauantaina 20. heinäkuuta. Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympärille levittäytyvällä alueella juhlitaan tänä vuonna viidettä kertaa. Yli 50 artistiin kasvanut ohjelmisto laajenee seitsemälle eri lavalle, ja festivaalihumuun lyövät liekkejä muun muassa äärimmäisen harvoin keikkaileva, viimeisellä pitkäsoitollaan esoteerisen pop-oopperan parissa trippaillut Pepe Deluxé sekä suomalaisen vaihtoehtomusiikin setätrio M.A Numminen, Pedro Hietanen & Severi Pyysalo.

Juhlavuoden orkesteriröykkiötä täydentävät niin ikään kevään kuumin, suomalaista jazzkenttää ahkerasti tuulettanut sekstetti Dalindèo, porilaiseen hämyrokkiin jo 90-luvun alussa muurattu järkäle Circle, omintakeisen synkällä lavakarismallaan liikuttava Joose Keskitalo, jousin ja harpuin aseistautunut suuryhtye Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet sekä reggaesta folkin pariin loikannut Puppa J kvartetteineen.

Juhlaparaatin ulkomaisina vahvistuksina kuullaan esimerkiksi kauhuelokuvien soundtrackeilta vaikutteita ammentava VED (SWE), DJ-dekkien sijaan muinaiselektroniikalla kikkaileva Henry Homesweet (UK), universaaliksi jääfunkiksi musiikkiaan kuvaileva Kodek (LAT) ja psykerokkia Velvet Undergroundin hengessä tuuttaava Vibravoid (GER). Lisää artisteja sekä tähän mennessä varmistunut ohjelmisto on julkaistu kokonaisuudessaan osoitteessa: www.ilmio.fi

ILMIÖ myytiin viime kesänä toista kertaa peräkkäin loppuun, kävijöitä kertyi yli 2000 ja festivaalia oli rakentamassa toista sataa vapaaehtoista työntekijää. Syksyllä festivaali palkittiin sekä Suomen Arvostelijain liiton kritiikin punnuksella että taide- ja kulttuurialan ammattijärjestö TAKU ry:n tuotantopalkinnolla. Tuttuun tapaan festivaalilla järjestetään myös tänä vuonna erilaisia työpajoja ja performansseja, joihin yleisö voi osallistua. Liput (35¤ + toimituskulut) ovat myynnissä Tiketissä.

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)