Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

04.06.2013 - Korroosio täyttää päälavan torstaina DBTL:ssa

04.06.2013 - Korroosio täyttää päälavan torstaina DBTL:ssa

On 1970-luvun loppu. Musiikin uuden aallon aika on alkanut. Raisiolainen treenikämppä täyttyy soittimiaan haparoivista nuorista miehistä. Soittotaito on aluillaan, mutta intoa ja uhoa löytyy sitäkin enemmän. Yhteinen matka bändinä nimeltä Korroosio alkaa. Ja se jatkuu taas, DBTL:n päälavalla torstaina, kun on legendaarisen Korroosion keikka.

– Me olemme Suomen suurin punk-orkesteri, Joel Hallikainen kertoo. Hän on yksi bändin jäsenistä.

Yhdeksänpäinen poppoo on muusikoiden joukko, jotka ovat olleet osa Korroosiota vuosien varrella. Keikkoja vedetään harvoin, viiden vuoden välein. Silloin annetaan kaikki eli yhdeksän miehen tarmon verran.

– Kutsumme keikalle kaikki, joilla jalka nousee. Ja jos ei nouse, kutsumme nekin! Tulemme syväpunkhaudasta ja annamme yleisölle kaikkemme. Keikassa on katetta, Hallikainen lataa.

Hänen bändistään ei ole nyt kuitenkaan kyse. Hän on osa bändiä, yhtenä muiden joukossa.

Koska keikkoja on harvakseltaan, ne ovat aina näkemisen arvoisia. Soittimet viritetään ja lavalle mennään kuin keuliten.

– Jos joku on nähnyt joskus, kun sonnit päästetään kevätlaitumelle, niin näky on jokseenkin sama. Kauheasti intoa ja iskua, Hallikainen sanoo.

Keikan harvinaisuus ei ole torstaisessa DBTL-esiintymisessä kaikki. Keikka tulee olemaan Korroosion Kunniakierros-levyn julkaisutilaisuus. Levy pitää sisällään vanhoja legendaarisia kappaleita, mutta myös uutta materiaalia. Levy on pullollaan taattua Korroosio-materiaalia.

– Tämä on meille kunniakierrros. Kaikkia paikkoja olemme kolunneet, saaneet porttikieltoja ja antaneet kaikkemme. Teemme tästä sellaisen tapahtuman, joka tullaan muistamaan, Hallikainen lupaa.

Eläkeläisyhdistykseksi bändiä tituleeraava Hallikainen ottaa hieman takaisin.

– Emme ole enää varhaisteinibändi. Jätetään se sana varhais pois, hän kuittaa. Miehissä on vekkulia poikaenergiaa, suulasta vastarintaa ja yleisöä rakastavaa remupäätä. Voiko sitä olla katsastamatta? Nostalgiaa tulee olemaan ilmassa.

www.dbtl.fi

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)