Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
24.05.2013 - Ghetto Party Festivaali Jyväskylässä 4.-5.10.2013
Kuva: Jyri Kiuru - Asa keikalla Ghetto Partyssa (10.2.2012, Ilokivi)
Vuodesta 2009-2012 Jyväskylässä toiminut rytmimusiikkiin keskittynyt Ghetto Party-klubi palaa kaksipäiväisenä festivaalina synnyinsijoilleen ravintola Rentukkaan lokakuun alussa! Rentukkaan kahden esiintymislavan voimin rakentuva Ghetto Party Festivaali tulee olemaan Jyväskylän ensimmäinen täysin vaihtoehtoiseen rytmimusiikkiin keskittynyt festivaali.
Vuonna 2009 Ghetto Party tuli täyttämään kaupungissa ollutta räpkeikkojen vajetta ja kolmen vuoden aikana yhteensä 23 tapahtumassa nähtiin yli 50 eri keikkaa. Ghetto Partyn viisi ensimmäistä tapahtumaa järjestettiin akoinaan Rentukassa ja sen jälkeen muun muassa Popparissa, Mustassa Kynnyksessä sekä Ilokivessä. Ghetto Party Festivaali palaa siis alkuperäiselle rikospaikalle Rentukkaan, Kortepohjan ylioppilaskylän sydämeen.
Ghetto Partyn lopettamisesta uutisoi aikoinaan näkyvästi muun muassa Rumba:
http://www.rumba.fi/jyvaskylan-klub … to-party-laitetaan-pakettiin-29232/
Sitten GP:n alkuaikojen räpkeikkojen määrä on kaupungissa moninkertaistunut, mutta tarjonta on lopulta varsin yksipuolista, kun muutama jyväskyläläinen artisti sekä kourallinen isoimpia nimiä kiertävät suurimmassa osassa tapahtumista. Suomalainen rytmimusiikki voi 2010-luvulla paremmin kuin koskaan ja mitä mainioimpia ja monipuolisempia artisteja löytyy ympäri maata lukuisia.
Aika on kypsä Ghetto Partyn paluulle. Kaksipäiväisen Ghetto Party Festivaalin kahdella lavalla tullaan kuulemaan kattaus maamme taitavimpia rytmimusiikkiartisteja sekä kaupungissa ennen näkemättömiä esiintyjiä, laadukasta levymusiikkia unohtamatta.
Ensimmäiset artistikiinnitykset julkaistaan kesäkuun aikana.
Tapahtuma netissä:
https://www.facebook.com/ghettoparty
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)