Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

21.02.2013 - Ewert and The Two Dragons konsertoi The Circuksessa

Viime vuosien menestynein virolaisyhtye Ewert and The Two Dragons saapuu pitkän tauon jälkeen klubikeikalle Suomeen. Folk-vaikutteista indierockia soittava kokoonpano sekä illan avaava Wedding Crashers nousevat The Circuksen lavalle perjantaina 22. maaliskuuta. Konsertin liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.

Ewert and The Two Dragonsin nousukiito alkoi pian vuonna 2011 julkaistun ”Good Man Down” -kakkosalbumin myötä. Fleet Foxesiin ja Mumford & Sonsiin verrattu pitkäsoitto oli ilmestymisvuotensa ylivoimaisesti myydyin levy yhtyeen kotimaassa Virossa, ja albumin menestys vei bändiä keikoille aina Pohjois-Amerikkaan ja eurooppalaisille jättifestivaaleille asti. Alkuvuodesta Ewert and The Two Dragons palkittiin European Border Breakers Awards -gaalassa Of Monsters and Menin ja French Filmsin rinnalla yhtenä maanosan kiinnostavimmista tulokkaista.

Keikoillaan seitsenhenkiseksi live-kokoonpanoksi laajentuva Ewert and The Two Dragons on aikaisemmin hurmannut suomalaisyleisöt muun muassa Ruisrockissa, Provinssirockissa ja Lost in Music -festivaaleilla.

Ewert and The Two Dragonsin tuleva Helsingin-keikka on samalla Tallin Music Weekin ennakkoklubi. Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna 4.-6.4.2013 järjestettävän Tallinn Music Weekin aikana kaupungin klubien ja keikkapaikkojen lavoille nousee lähes 250 artistia 20 eri maasta. Suomea tapahtumassa edustavat muun muassa Eva & Manu, Black Twig, Tuomari Nurmio, NEØV, HeavyWeight DJ’s ja Hexvessel.

Pe 22.3.2013 Helsinki, The Circus +Wedding Crashers

LIPUT:
- Ennakkoon Tiketistä alk. 11,50 EUR
- Ovelta 15 EUR

www.ewertandthetwodragons.com
www.facebook.com/ewertandthetwodragons
www.weddingcrashersmusic.com
www.tallinnmusicweek.ee
www.thecircus.fi
www.fullsteam.fi

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)