Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

13.02.2013 - Suomen Muusikkoyrittäjät ry perustettu valvomaan yrittäjämuusikoiden etuja

Yrittäjinä toimivat muusikot ovat perustaneet 31.1.2013 Suomen Muusikkoyrittäjät ry:n yhteiseksi edunvalvojaksi oman yrityksensä puitteissa liiketoimintaansa harjoittaville muusikoille. Muusikoiden joukossa on kasvava ryhmä yrittäjiä, joilla ei aikaisemmin ole ollut asianmukaista edunvalvontajärjestöä.

Yhdistyksen tarkoituksena on valvoa muusikkoyrittäjien yleisiä ja yhteisiä yritystoimintaan liittyviä etuja, edistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa ja toimialan arvostusta, parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä, sekä edistää suhteita viranomaisiin ja päättäjiin. Suomen Muusikkoyrittäjät ry pyrkii myös tekemään yhteistyötä muiden alaan liittyvien järjestöjen, sekä viranomaisten kanssa.

”Yksi keskeisimmistä haasteista muusikkoyrittäjyydelle on verohallinnon tulkintakäytäntö muusikosta pääsääntöisesti palkansaajana. Tämä tulkinta haittaa merkittävästi menestyksellisen yritystoiminnan edellytyksiä ja verkottumista musiikkitoimialalla kotimaassa ja kansainvälisesti. Elinvoimainen, osaamispohjaiseen yritystoimintaan pohjautuva ja verkottumisen mahdollistava musiikkitoimialan infrastruktuuri on ehdoton edellytys alan kasvulle. Musiikkialan rakennemuutos vaatii entistä enemmän vahvaa yrittäjyyttä”, sanoo Suomen Muusikkoyrittäjät ry:n puheenjohtaja Roope Löflund.

Suomen Muusikkoyrittäjät ry pyrkii tuomaan verohallinnolle julki niitä todellisia yrittämisen muotoja ja yritystoiminnan tunnusmerkkejä, jotka ovat arkipäivää muusikkoyrittäjille. Verohallinnon näkemys esiintyvien taiteilijoiden toimenkuvasta ja heidän yritystensä toiminnasta ei epävirallisten keskustelujen perusteella vastaa nykypäivän todellisuutta.

Suomen Muusikkoyrittäjät ry:n keskeisenä tehtäväkenttänä on kerätä tietoa ja lisätä tietämystä muusikoiden yritystoiminnasta ja sen laajuudesta ja merkityksestä musiikkialan jatkuvuudelle ja kasvumahdollisuuksille. Yhdistys konsultoi riippumatonta lakimiestä, jonka avulla pyritään selvittämään minkälaiset toimintamallit ovat voimassa olevan lainsäädännön puitteissa hyväksytyt. Keskeisessä asemassa ovat työsuhteen tunnusmerkkien, ja työsopimuslaissa mainitun direktio-oikeuden tulkinta esiintyvän taiteilijan näkökulmasta. Selvityksen tuloksia käytetään apuna pyrkimyksessä vaikuttaa verottajan ohjeistuksen uudistamiseen ja yhdenmukaistamiseen. Yhdistys selvittää myös muusikkoyrittäjien toimintaolosuhteita muualla EU:n alueella.

Suomen Muusikkoyrittäjät ry:n jäseneksi voidaan hyväksyä esiintyvän taiteilijan yritys. Jäsenet hyväksyy hakemuksesta yhdistyksen hallitus. Jäsenmaksu vuodelle 2013 on 50 euroa per yrityksen osakas.

Suomen Muusikkoyrittäjät ry
www.muusikkoyrittajat.fi

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)