Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
30.10.2012 - 17. Turku Bandstand etsii voittajaa ja uusia yhtyeitä Turku Rock Academyyn
Turun kaupungin nuorisoasiainkeskus järjestää 17. kerran Turku Bandstand bändikilpailun vuonna 2013. Kisasta on tullut peruspilari monen paikallisen yhtyeen ensi askelissa keikkaelämään – matalan kynnyksen keikkamahdollisuus saattaa tässä tapauksessa poikia huomattavan kovia jatkotuloksia.
Perinteisesti kisan voittaja on saanut itselleen studioaikaa ja singlen julkaisun. Tämä toteutuu edelleen. Levy-yhtiönä on uunituore Turkulainen VR Label.
Vuonna 2012 lanseerattu Turku Rock Academy nosti panokset aivan uudelle tasolle: Academyyn valittiin 6 yhtyettä, joita koulutetaan kahden vuoden ajan todella laajalla rintamalla klinikoiden, studiotyöskentelyn ja kurssien avulla. Yhtyeille kuvataan myös videoita ja promokuvia.
Vuoden 2013 bändikisasta poimitaan 5 seuraavaa yhtyettä tähän toimintaan. Turku Rock Academyn toiminta kehittyy koko ajan ja sitä kautta yhtye voi jopa nousta Ruisrockin lavalle esiintymään, sillä Ruisrock ja Academy tekevät yhteistyötä paikallisen bänditoiminnan kehittämisessä. Turun Klubin kanssa tehtävä yhteistyö takaa bändeille keikkamahdollisuuksia ympäri vuoden. Joulukuussa julkaistaan ensimmäisen Turku Rock Academyyn kuuluvan bändin, Alice Airbuzzin, ensi single. Turku Rock Academyn toiminta on noteerattu eri puolilla maata ja myös valtakunnan medioiden toimesta. Ainoa keino bändille päästä mukaan toimintaan, on osallistua ensin Turku Bandstand -bändikilpailuun!
Turku Bandstand bändikilpailuun voivat osallistua yhtyeet, joiden kotipaikka on kaaren Salo – Forssa – Laitila sisäpuolella. ¾ jäsenistä on oltava alle 30 –vuotiaita. Yhtyeiden tulee esittää omaa materiaaliaan eikä niillä saa olla voimassaolevaa levytyssopimusta.
Ilmoittautuminen tapahtuu sähköpostilla osoitteeseen; tomi.arvas@turku.fi. Meiliin laitetaan seuraavat tiedot: yhtyeen nimi ja kotipaikka. Jäsenten nimet, iät ja instrumentit. Yhteyshenkilön meili ja puhelinnumero.
Ilmoittautuminen alkaa 1.11.2012 ja päättyy 6.1.2013. Kilpailu käydään alku- ja välierien osalta Nuorten Taide- ja toimintatalo Vimmassa. Finaali on ravintola Klubilla lauantaina 30.3.2013.
www.turkubandstand.fi
www.vimma.info
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2289 uutista)