UutisetTällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Ajankohtaisimmat uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.Haluatko oman uutisesi etusivulle? Lue lisää asiasta!
30.06.2008 - Noiserock-duo Magik Markers Uusi aalto -klubilleSonic Youth -nokkamies Thurston Mooren levymerkille levyttävä yhdysvaltalainen noiserock-duo Magik Markers saapuu ensivisiitilleen Suomeen. Yhtye esiintyy Kuudennella Linjalle järjestettävällä Uusi Aalto -klubilla keskiviikkona 13. päivä elokuuta.Kitaristi/vokalisti Elisa Ambrogion ja rumpali Pete Nolanin vuonna 2001 perustama yhtye yhdistelee musiikissaan niin Royal Truxin ja Sonic Youthin kaltaista amerikkalaista noiserock-traditiota, Junior Kimbroughn minimalistista sähköistä juurimusiikkia, Lydia Lunchin ja Marsin no wave-henkeä sekä Faustin motorista krautrockia.
Aiemmin lukuisia cd-r- sekä vinyylilevyjä pienillä levymerkeillä julkaisseen yhtyeen ensimmäinen virallinen studioalbumi ”BOSS” ilmestyi syyskuussa 2007, ja levyn tuottajana sekä miksaajana hääri toinen Sonic Youth -muusikko Lee Ranaldo. Duo siirtyi albumilla astetta popimpaan suuntaan alkuaikojen atonaalisesta ja kokeellisesta noiserockista. Magik Markersin ohella myös Suomessakin vierailleen Six Organs of Admittancen kokoonpanoon kuuluvaa Ambrogiota on jo ehditty vertaamaan Patti Smithiin sekä Cat Poweriin. ”BOSS”-albumi vakiinnutti Magik Markersin aseman yhdeksi amerikkalaisen vaihtoehtorockin kovimmista nimistä ja levy nostettiin vuoden 2007 parhaiden indie-julkaisujen joukkoon.
Lämmittelijän tontteja Kuudennen Linjan keikalla hoitavat kotimaiset freerock-kokoonpanot Boris Morgana ja Pasilian Savut. Liput keikalle maksavat 12 euroa ja ennakkoja myyvät Tiketin toimipisteet kautta maan.
Konsertti: ke 13.08.2008 Kuudes Linja, Helsinki +Boris Morgana, Pasilian Savut, Uusi Aalto dj:t
MAGIK MARKERS (USA)
”One of the very few pop records in recent memory to engage its audience in something profound and challenging, 4.5/5” (Tiny Mix Tapes)
”Showcasing a rounded pop sensibility, 8/10” (Drowned In Sound)
”Queasy and claustrophobic and unsettling; it’s also one of the year’s best” (Village Voice)
”The Connecticut pair's third album taps into the best qualities of alternative music, circa 1988” (Uncut)
”Ambrogio plays Patti Smith priestess, speak-singing facile, apocalyptic poetry in an icy drawl that alternately conjures Hope Sandoval and Karen O, 7/10” (Prefix Mag)
www.ecstaticpeace.com
www.myspace.com/theemagikmarquers
www.fullsteamagency.com | ![](/img/x.gif) | ![](/img/x.gif) | Uusimmat uutisotsikot17.06.2024 Muusikoiden.net Miitti 2024 14.06.2024 Edesmenneestä vuorikiipeilijästä kertova Rami Helinin debyyttisingle äänitettiin keskellä luonnonkatastrofia Alppi-maisemissa 14.06.2024 Ruisrockin ohjelma on valmis 05.06.2024 Turun Romantiikan glitteriä sniffannut debyyttialbumi julki striimauspalveluissa 23.05.2024 Palestiinalaisartisti Kamilya Jubran ja multimediakaksikko Matinmikko + Koho Odysseus-festivaalille 22.05.2024 Hardwell ja monia muita kiinnitetty Ruisrockin ohjelmaan 22.04.2024 Thirty Seconds To Mars Suomeen Seasons -maailmankiertueellaan 01.04.2024 Tampere Guitar Festival täyttää 20 vuotta 08.03.2024 Indie Pop -sensaatio Girl In Red saapuu syksyllä Suomeen 06.03.2024 Ylistetty brittitähti Tom Odell Ilosaarirockiin 06.03.2024 Ruisrockiin 23 uutta esiintyjäkiinnitystä ja artistien esiintymispäivät julki 15.02.2024 Pate Mustajärvi suuntaa syksyllä laajalle kotimaan kiertueelle 13.02.2024 Ruisrockiin 16 uutta artistikiinnitystä: mukana The Chainsmokers, Sexyy Red ja Ashnikko 07.02.2024 Nummirock vahvistaa esiintyjälistaansa, The Halo Effect, Mister Misery, Party Cannon ja kovia kotimaisia 01.02.2024 Ilosaarirockin päiväkohtainen ohjelma julki 31.01.2024 Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Heart ensimmäistä kertaa Suomeen 22.01.2024 Bryan Adams vihdoin Suomeen So Happy It Hurts kiertueellaan 19.01.2024 Ihailtu taiturikitaristi Tommy Emmanuel Suomeen 18.01.2024 Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali 12.-14.7.2024 on julkaissut ensimmäiset esiintyjät 15.11.2023 Uusi sivusto avattu! 02.06.2023 Muusikoiden.net Miitti 2023 23.05.2023 Ruisrockin ohjelma on valmis 13.04.2023 Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin 07.04.2023 Ilosaarirock julkaisi koko festivaaliohjelmansa 22.03.2023 Lil Yachty, The 1975 ja monia muita Ruisrockiin
» Uutisarkisto (yhteensä 2268 uutista)
|