UutisetTällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Ajankohtaisimmat uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.Haluatko oman uutisesi etusivulle? Lue lisää asiasta!
22.03.2008 - Stoner rock -bändi Mustasch Tavastialle toukokuussaTavastialla rytisee toukokuun alussa, kun kovassa nosteessa oleva ruotsalainen stoner rock -bändi Mustasch saapuu odotetulle klubikeikalle Suomeen. Viimeksi muutamia kuukausia sitten FME:ssä nähty kokoonpano on vieraillut Suomessa vuosien aikana useita kertoja, mutta esiintymiset ovat painottuneet festivaalikeikkoihin.Mustasch syntyi vuonna 1998 juuri ennen studioon menoa hajonneen punk-bändi Grindstonen tuhkista. Yhtyeen perustamisen myötä linjaa muutettiin enemmän bändin itsensä näköiseksi, ja 70-lukuvaikutteinen raskas riffirock ei ole sen koommin kyseenalaiseksi joutunut. Mustaschia onkin verrattu muun muassa varhaiseen Black Sabbathiin, mutta laajojen vaikutteiden ja laulaja Ralf Gyllenhammarin vaikuttavan äänen ansiosta yhtyeen musiikki on soinut alkuajoista asti täysin omaperäisen kuuloisena.
Mustasch sai pian perustamisensa jälkeen levytyssopimuksen ja alkoi nopeasti kasvattaa nimeä kotimaansa metalliskenessä. Ensimmäinen pitkäsoitto "Above All" julkaistiin vuonna 2002, ja se pysyi Ruotsin Top-40:ssä huimat 17 viikkoa. Sittemmin Mustasch on jokaisen albumin julkaisun myötä päässyt kiertämään yhä enemmän Eurooppaa, ja on soittanut yhteiskiertueita muun muassa Entombedin ja Motörheadin kanssa. Useiden ehdokkuuksien jälkeen Mustasch voitti viimein Ruotsin arvostetuimman musiikkialan palkinnon Grammiksen vuonna 2007 viimeisimmästä pitkäsoitostaan "Latest Version of the Truth", minkä lisäksi yhtye on palkittu myös live-esiintymisistään. Keväällä bändi julkaisee kokoelmalevyn ”Lowlife Highlights”.
Ennakkoliput konserttiin maksavat 16 euroa, ja niitä voi ostaa Tiketin toimipisteistä keskiviikosta 19.3.2008 alkaen. Ovelta lippuja myydään 18 euron hintaan.
Konsertti: 09.05.2008 Tavastia, Helsinki
www.mustasch.net
www.myspace.com/mustasch
www.fullsteamagency.com | ![](/img/x.gif) | ![](/img/x.gif) | Uusimmat uutisotsikot17.06.2024 Muusikoiden.net Miitti 2024 14.06.2024 Edesmenneestä vuorikiipeilijästä kertova Rami Helinin debyyttisingle äänitettiin keskellä luonnonkatastrofia Alppi-maisemissa 14.06.2024 Ruisrockin ohjelma on valmis 05.06.2024 Turun Romantiikan glitteriä sniffannut debyyttialbumi julki striimauspalveluissa 23.05.2024 Palestiinalaisartisti Kamilya Jubran ja multimediakaksikko Matinmikko + Koho Odysseus-festivaalille 22.05.2024 Hardwell ja monia muita kiinnitetty Ruisrockin ohjelmaan 22.04.2024 Thirty Seconds To Mars Suomeen Seasons -maailmankiertueellaan 01.04.2024 Tampere Guitar Festival täyttää 20 vuotta 08.03.2024 Indie Pop -sensaatio Girl In Red saapuu syksyllä Suomeen 06.03.2024 Ylistetty brittitähti Tom Odell Ilosaarirockiin 06.03.2024 Ruisrockiin 23 uutta esiintyjäkiinnitystä ja artistien esiintymispäivät julki 15.02.2024 Pate Mustajärvi suuntaa syksyllä laajalle kotimaan kiertueelle 13.02.2024 Ruisrockiin 16 uutta artistikiinnitystä: mukana The Chainsmokers, Sexyy Red ja Ashnikko 07.02.2024 Nummirock vahvistaa esiintyjälistaansa, The Halo Effect, Mister Misery, Party Cannon ja kovia kotimaisia 01.02.2024 Ilosaarirockin päiväkohtainen ohjelma julki 31.01.2024 Legendaarinen yhdysvaltalaisyhtye Heart ensimmäistä kertaa Suomeen 22.01.2024 Bryan Adams vihdoin Suomeen So Happy It Hurts kiertueellaan 19.01.2024 Ihailtu taiturikitaristi Tommy Emmanuel Suomeen 18.01.2024 Mitäs Mitäs Mitäs -festivaali 12.-14.7.2024 on julkaissut ensimmäiset esiintyjät 15.11.2023 Uusi sivusto avattu! 02.06.2023 Muusikoiden.net Miitti 2023 23.05.2023 Ruisrockin ohjelma on valmis 13.04.2023 Alesso ja monia muita kiinnitetty Ruisrockiin 07.04.2023 Ilosaarirock julkaisi koko festivaaliohjelmansa 22.03.2023 Lil Yachty, The 1975 ja monia muita Ruisrockiin
» Uutisarkisto (yhteensä 2268 uutista)
|