Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

05.03.2008 - Pospisil julkaisee tänään uuden albuminsa

Kuluvana vuonna kaksikymmenvuotisjuhliaan viettävän Puolikuun englanninkielinen sivuprojekti Pospisil julkaisee tänään pop/rock-albumin "Acapulco". Tyylillisesti levyn materiaali on rohkea ja pitkä hyppy Puolikuun pop-iskelmästä rock-musiikin suuntaan. Samalla levyn kappaleet tuovat selkeästi esille lauluntekijä Kari Pesosen musiikilliset juuret ja innostuksen lähteet. "Tätä levyä tehdessäni olen ollut innostuneempi kuin vuosiin. Kerrankin saan tehdä jotain, joka kiinnostaa minua, enkä ota paineita mistään, kun kukaan ei tätä julkaise. Paitsi että julkaisi. En tiedä ovatko naapurini aina yhtä innoissaan toteuttaessani musiikillisia kokeilujani hiukan outoihin vuorokauden aikoihin. Mutta kun into on päällä, ei voi lopettaa. Oli pakko jatkaa. Nukuin sitten joskus", Pesonen kertoo.

Esityskielestä Pesonen kertoo: "Jotku biisit tulevat englanniksi. Niitä on turha ruveta vääntämään suomeksi. Ne menee pilalle. Nyt ne on levyllä kuten niiden pitää ollakin. Luonnollisesti. Kavahdan keinotekoisuutta". Biiseistä ei ole vaikea huomata tekijän rakkautta 60-luvun pop-musiikkia kohtaan. Tätä Pesonen ei edes yritä peitellä: "Kuuntelin levynteon viitemateriaalina paljon Bobby Fuller Fourin I Fought The Law:ta. Se on yksi popin kadonneita klassikkoja. Muutenkin olen antanut vaikutteiden kuulua. Olenhan ennen kaikkea musiikkidiggari, en niinkään muusikko".

Pospisil-nimen synnyn Pesonen sanoo juontavan hänen varhaisnuoruuteensa ja urheiluharrastuksiin: "Minäkin hyppäsin korkeutta ja pelasin futista ja lätkää. Suomi ei ikinä voittanut Neuvostoliittoa, mutta tsekit voittivat. Tsekkoslovakian joukkueessa pelasi Frantisek Pospisil. Mun eka levysoitin oli tsekkiläinen, Tesla-merkkinen. Keraaminen äänirasia, putkiradion kautta mahtava soundi. Pospisil on vähän kuin

Puolikuu tai Pesonen. Hyvä alter ego. Ei se ois voinut olla Nedomansky tai Farda, ne olisi ollut liian ilmeisiä."

Uuden levyn myötä osa Pospisil-kappaleista siirtyy myös Puolikuun keikkaohjelmistoon. Kolme biiseistä on kuultavissa myös MySpace-sivuilla osoitteessa http://www.myspace.com/puolikuu

Pospisilin levyn julkaisusta vastaa viime vuoden alussa toimintansa aloittanut Rocket Records. Levy-yhtiön uusimpia julkaisuja ovat tammikuussa ilmestyneet Kari Peitsamon livelevy "From Toijala With Love" ja Heidi Vaarnan ja Esko Rissasen levy "Vysotskin lauluja" sekä 27. helmikuuta julkaistu Twiggy Oliverin bändin nimeä kantava albumi. Yhteensä Rocket Records tulee julkaisemaan kuluvan vuoden aikana toistakymmentä pitkäsoittojulkaisua rockin, popin ja laulelmamusiikin saralta. Lisätietoa levy-yhtiöstä löytyy sen internet-sivuilta osoitteesta www.rocket-records.com

Uusimmat uutisotsikot

19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista
17.06.2024Muusikoiden.net Miitti 2024
14.06.2024Edesmenneestä vuorikiipeilijästä kertova Rami Helinin debyyttisingle äänitettiin keskellä luonnonkatastrofia Alppi-maisemissa
14.06.2024Ruisrockin ohjelma on valmis

Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)