Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

31.01.2008 - Ruotsalainen Don't Be A Stranger kolmelle keikalle Suomeen

Ruotsalainen indiepop-yhtye Don't Be a Stranger saapuu maaliskuun lopulla Suomeen. Aiemmin kesällä 2007 Monsters of Pop -festivaalilla esiintynyt kokoonpano soittaa tällä kertaa kolmen keikan minikiertueen, jonka pysähdyspaikkoja ovat Turun Dynamo, Tampereen Klubi ja Helsingin Kuudes Linja.

Velvet Undergroundiin, PJ Harveyhin ja David Bowieen usein verrattu Don’t Be a Stranger on vuonna 2002 Tukholmassa perustettu kuusihenkinen kokoonpano, joka yhdistelee musiikissaan 60-luvun vaihtoehtorockia nykypäivän indiepopiin. Nykyisen pääbändinsä ohella osa yhtyeen jäsenistä on kerännyt mainetta myös Fidget ja Honey Is Cool -kokoonpanoissa. Don’t Be a Strangerin debyyttialbumi ”Frutti Di Mare” ilmestyi hiljattain arvostetulla V2-levymerkillä (mm. Bloc Party, Jenny Wilson).

Tampereen keikalla Don’t Be a Strangeria lämmittelee Magenta Skycoden levy-yhtiö Solinalle levyttävä Heroin And Your Veins ja Helsingissä illan avaa Sister Flo -yhtyeestä tuttu Samae Koskinen soolona.

22.03.2008 Turku, Dynamo. Liput: 5e
23.03.2008 Tampere, Klubi +Heroin And Your Veins. Liput: 6e (ennakko: Klubi, Swamp ja Epe’s)
24.03.2008 Helsinki, Kuudes Linja +Samae Koskinen. Liput: 8e (ennakko: Tiketti)

www.dontbeastranger.org
www.myspace.com/dontbeastrangers
www.fullsteamagency.com

Uusimmat uutisotsikot

19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista
17.06.2024Muusikoiden.net Miitti 2024
14.06.2024Edesmenneestä vuorikiipeilijästä kertova Rami Helinin debyyttisingle äänitettiin keskellä luonnonkatastrofia Alppi-maisemissa
14.06.2024Ruisrockin ohjelma on valmis

Uutisarkisto (yhteensä 2290 uutista)