Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

03.12.2007 - Kanadalainen hip hop -artisti Buck 65 suomeen

Jo 90-luvun alkupuolella ensimmäiset kasettinsa julkaissut kanadalainen Ricardo Terfry eli BUCK 65 saapuu ensi maaliskuussa Kuudennelle Linjalle. Pitkän uran tehnyt hip hop artisti kiertää parhaillaan maailmaa ”Situation” -albuminsa ansiosta, joka on ensimmäistä kertaa Suomeen saapuvan räppärin uralla peräti 17. julkaisu.

Buck 65:n laaja-alainen musiikin, elokuvan ja kirjallisuuden diggailu kuuluu myös artistin innovatiivisessa musiikissa, jossa hip hopin muotokieleen yhdistyy vaikutteita niin folkista, bluesista, countrysta kuin avantgardestakin. Toisaalta viimeisin julkaisu ”Situation” on Buck 65:n omien sanojen mukaan paluu traditionaalisemman hip hop -ilmaisun pariin. Vaikuttajikseen Buck 65 on maininnut esimerkiksi Captain Beefheartin, Charles Bukowskin, Johnny Cashin ja David Lynchin.

Aktiivisen kiertämisen aikana Terfry on jakanut esiintymislavoja esimerkiksi Chromeon ja hiljattain Suomessakin vierailleen Sage Francisin kanssa, jonka levy-yhtiö Strange Famous myös julkaisee Buck 65:n levyt Yhdysvalloissa. Aiemmin miehen levyjä on julkaissut myös arvostettu Anticon-yhtiö. Omien levyjensä lisäksi Terfry on tehnyt niin soundtrack-musiikkia, laulujen sanoja suosittuun Sesame Street - lastensarjaan kuin mainosmusiikkiakin. Lisäksi Buck 65 on voittanut kaksi kertaa arvostetun Kanadalaisen Juno Awards -palkinnon vuoden parhaasta levystä ja videosta.

Konsertin 7 euron hintaiset ennakkoliput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä. Illan ohjelmistoon on myöhemmin luvassa täydennyksiä.

BUCK 65 (CAN)
”Old school in its belief that the best rap is cultural commentary, poetic and from the heart--the modern blues basically” (Mojo)
”A major rhymer, performer, storyteller, humanist visionary, and student of the DJ arts” (Village Voice)
”Reading a tradition of American storytelling through hip- hop” (PopMatters)

Konsertti: 9.3.2008 Kuudes Linja, Helsinki

www.buck65.com
www.myspace.com/buck65
www.fullsteamagency.com

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)