Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

26.10.2007 - The Ark Suomeen ensi viikolla

Ruotsin glam-henkinen euroviisuehdokas The Ark saapuu ensi viikolla Suomeen lyhyelle kiretueelle. Turun Caribiassa karismaattisen laulusolisti Ola Salon johtama ryhmä nähdään tiistaina 30.10. Tilaisuus toteutetaan ikärajattomana ja rajatuin anniskelualuein.

Monien arvioiden mukaan viimekesäisen Ruisrockin massiivisinta suosiota nautti juuri The Ark. Yhtyeen katkeransävytteiset kommentit Helsingin Euroviisutapahtuman jälkeen näyttävätkin unohtuneen, sillä Suomi on ollut perinteisesti vahvaa markkina-aluetta bändin näyttävälle pop-rockille.

Caribiassa nähdään lämmittelijäesiintyjänä niinikään ruotsalainen Moto Boy, sekä The Arkin jälkeen Caribia Clubilla (K18) esiintyvä Crystal Extasy. Ovet avataan klo 19.00 ja The Ark esiintyy n. klo 20.00. Liput maksavat ennakossa 25 euroa ja ovelta 28 euroa. Ennakkoon myyvät Lippupalvelun lippukaupat sekä verkko- ja puhelinmyynti sekä Levykauppa Äx (Eerikinkatu 2, Turku).

Ti 30.10. Caribia
THE ARK (Swe)
support: Moto Boy
Caribia Club (K18): Crystal Extasy
Ovet auki klo 19, esiintyminen n. klo 20.00
Liput 25/28e, ennakko: Lippupalvelu, Levykauppa Äx (Eerikinkatu 2, Turku)
-S- / Anniskelualue K18v

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)