Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

15.09.2007 - Sonata Arctica Club Teatrialla 27. joulukuuta

Yksi Suomen melodisen metallin lippulaiva Sonata Arctica kiertää kotimaan kamaraa joulun jälkeisissä tunnelmissa. Keväällä viidennen albuminsa, nimeltä Unia, julkaissut yhtye on ollut kovassa nousujohteessa koko uransa ajan, eikä taantumusta ole näköpiirissä. Sonata Arctican kaikki albumijulkaisut ovat tähän mennessä myyneet Suomessa kultaan oikeuttavan määrän.

Syys-lokakuussa yhtye heittää kuukauden pituisen kiertueen Pohjois-Amerikassa ja Euroopan kolkat saavat saman kunnian marraskuussa. Yhtye kiinnitti hiljattain riveihinsä uuden kitaristin, Elias Viljasen, vakiojäseneksi tämän toimiessa aluksi kesän ajan tuuraajana.

Sonata Arctica esiintyi viimeksi Club Teatrialla tämän vuoden huhtikuussaja yleisöä keikalla oli yli 2000 henkeä, eli bändi pääsi esiintymään lähes loppuunmyydylle salille. Tuttuun tapaan odotettavissa on jälleen hyväntuulista metallin ilosanomaa pohjoisen poikien laittaessa parastaan, pommien paukkuessa ja Club Teatrian suurilukuisen yleisön laulaessa mukana.

Sonata Arctican Oulun keikkaa lämmittelee helsinkiläinen melodisen metallin suosikki Thunderstone, joka julkaisi keväällä neljännen albuminsa nimeltä Evolution 4.0. Loka-marraskuussa Thunderstone lähtee kiertämään Eurooppaa 15 keikan voimin. Yhtye ilmoitti hiljattain laulajansa Pasi Rantasen ja kosketinsoittaja Kari Tornackin lähtevän bändistä. Tulevalla kiertueella ja Suomen keikoilla tuuraajina toimivat Tarotista tuttu upeaääninen Tommi Salmela sekä Stratovariuksen legendaarinen Jens Johansson.

Liput konserttiin maksavat ennakkoon 27 euroa ja ovelta 30 euroa.
Ennakkolippuja myyvät Lippupalvelu ja Oulun Levykauppa Äx.
Ovet avataan klo 19.00.
Ikäraja on K-15/K-18.

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)