Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

14.09.2007 - Yhdysvaltalainen Sunburned Hand Of The Man palaa Suomeen

Lokakuun puolivälissä kokeelliseen musiikkiin sekä elokuvaan erikoistuneella Black Box -klubilla hekumoidaan jälleen 2000-luvun psykedeelisen undergroundin ytimessä kun yhdysvaltalainen SUNBURNED HAND OF THE MAN palaa Suomeen vuoden tauon jälkeen.

Nykymuodossaan myös simppelisti Sunburned-nimisenä tunnettu kollektiivi nostettiin muutama vuosi sitten Wire-lehdessä "new weird american" ja "freak folkin" lippulaivaksi ja yhtyeen kiivas julkaisutahti sekä lukuisat kiertueet ovat entisestään vahvistaneet bändin jalansijaa yhtenä uuden amerikkalaisen underground-musiikin ruhtinaista. Tilanteesta riippuen 3-12-päinen yhtye on uransa aikana esiintynyt mm. The Stoogesin, Sonic Youthin ja Wolf Eyesin kanssa.

Vuonna 1996 perustetun Sunburnedin musiikissa sekoittuvat iloisesti niin vinksahtanut folk, psykoottinen spacerock kuin vapaamuotoinen freejazz. Yhtyeen usein improvisoitu musisointi ammentaa aina Captain Beefheartista Caniin sekä John Coltranesta Funkadeliciin. Sunburned Hand of the Manin viimeisin julkaisu on bändin ykkösfani Thurston Mooren Ecstatic Peace -yhtiöllä julkaistu "Z". Myöhemmin tänä vuonna päivänvalon näkevät myös Kieran Hebdenin eli Four Tetin tuottama albumi "Fire Escape" norjalaisella Smalltown Superjazz -yhtiöllä sekä viimevuotisella Suomen visiitillä Circle-yhtyeen kanssa äänitetty "The Blaze Game" -livelevy.

Tällä kertaa Sunburned tuo mukanaan Suomeen ystäväbändinsä ja hengenheimolaisensa, niinikään yhdysvaltalaisen HUSH ARBORSIN. Ihkaensimmäisen keikkansa tekee livetilanteessa monipäiseksi barbaarilaumaksi laajeneva kotimainen STEEL MAMMOTH. Levyllä triona operoivan yhtyeen jäseniä ovat mm. Circle-yhteestä tuttu Jussi Lehtisalo, Black Audiossakin vaikuttava sarjakuvataiteilija Ville Pirinen sekä sooloartisti Anssi 8000.

Kymmenen euroa maksavat ennakkoliput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä. Illan levymusiikista vastaavat Black Box dj’t, ja tuttuun tapaan klubilla tullaan näkemään myös kokeellista elokuvaa.

Konsertti: Ti 16.10.2007 Helsinki, Semifinal +Hush Arbors (USA), Steel Mammoth

SUNBURNED HAND OF THE MAN (USA):
"Maelstrom. Dense, relentless fuzz. And goddamn if it isn’t honey in the ears, 8/10" (Foxy Digitalis)
"Plenty to invade one's headspace here, and those with open ears will be duly rewarded" (Other Music)
"Z definitely ranks among the heaviest and most No Wave-influenced artifacts in their prodigious catalog" (Pitchfork)

Sunburned Hand Of The Manin promokuvia on ladattavissa osoitteessa:
www.ecstaticpeace.com/sunburned

www.myspace.com/sunburnedhandoftheman
www.myspace.com/husharborsmusic
www.ecstaticpeace.com
www.ektrorecords.com
www.myspace.com/blackboxclub

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)