Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

19.07.2007 - The 69 Eyes Club Teatrialla 19. lokakuuta 2007

The 69 Eyes palaa Suomen konserttilavoille lokakuussa. Yhtye nähdään Nosturilla Helsingissä, Lutakossa Jyväskylässä, Club Teatrialla Oulussa ja Rytmikorjaamolla Seinäjoella. Lokakuun esiintymiset korvaavat aikaisemmin keväällä laulajan sairastapauksen vuoksi peruuntuneet keikat.

Yhtyeen viimeisin albumi Angels on myynyt Suomessa kultaa ja tuorein singlelohkaisu Rocker myrskyää parhaillaan radioaalloilla.

Liput Club Teatrian konserttiin maksavat ennakkoon 12 euroa ja ovelta 15 euroa. Ennakkolippuja myyvät Lippupalvelu ja Oulun Levykauppa Äx. Lipunmyynti on alkanut.

Ikäraja konserttiin on –S-/K-18, anniskelualue rajattu.

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)