Uutiset

Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.

12.06.2007 - Yhdysvaltalainen Martin Rev myös Tavastialle

Fullsteam Agency tuo yhteistyössä Monsters Of Pop -festivaalin kanssa Suomeen legendaarisen Suicide -yhtyeen toisen puoliskon MARTIN REVIN, jonka keikalla voi kuulla mitä tahansa purkkapopin ja Suicide- klassikoiden väliltä. Esiintymiset Tavastialla ja Monsters Of Pop - festivaalilla ovat miehen ensimmäiset Suomessa.

Vuonna 1976 CBGB`siin ja keskelle kuuminta punkaaltoa New Yorkissa syntynyt electro-punk-duo Suicide on Kraftwerkin ohella kiistatta yksi elektronisen musiikin pioneereista. Kierrettyään mm. Clashin kanssa ja julkaistuaan muutaman albumin Rev ja vokalisti Alan Vega päättivät suunnata soolourille. 80-luvun lopulla miehet löivät jälleen hynttyyt yhteen muutaman albumillisen verran, jonka jälkeen yhtyeen fanit saivatkin odottaa bändin seuraavaa tulemista kymmenen vuotta, aina vuoteen 2002 asti, jolloin ilmestyi kaksikon toistaiseksi viimeinen yhdessä tehty studioalbumi American Supreme. Suiciden valtava vaikutus kuuluu niinkin erilaisten yhtyeiden kuin Jesus & Mary Chain, Stereolab, Ministry ja Aphex Twin tuotannoissa.

Martin Rev on soolourallaan keskittynyt Suicidea astetta melodisempaan ulosantiin, vaikkakin tuttu primitiivisyys on miehen tuotannossa edelleen tunnistettavissa. Yhteensä kahdeksan sooloalbumia vuosien 1980 ja 2003 välillä julkaissut Rev on omillaan kokeillut kaikkea elektronisesta no wavesta purkkapoppiin ja raskaaseen synarokkiin. Vuonna 1996 mies teki remixin 22-Pistepirkon kappaleesta Swamp Blues näiden Zipcode-albumille ja vuonna 2005 miestä kuultiin The Raveonettesin Pretty In Black -levyllä.

Tavastian lavan Reville lämmittää psykedeelisestä elektrostaan tunnettu, Fonal-yhtiölle levyttävä helsinkiläinen SHOGUN KUNITOKI. Yhtye valmistelee parhaillaan odotettua seuraajaa vuonna 2006 julkaistulle ja kovasti kehutulle Tasankokaiku-albumilleen. Illan levymusiikista vastaavat Misf*ts-klubin resident tiskijukat Makelove ja Erkko.

Ennakkoon 12 euroa maksavat liput ovat myynnissä Tiketin toimipisteissä. Ovelta liput maksavat 14 euroa.

MARTIN REV (USA):
"One of the most influential artists of the past three decades" (In Music We Trust)

Konsertti: la 11.8.2007 Tavastia, Helsinki

www.martinrev.com
www.myspace.com/martinrev
www.roir-usa.com
www.shogunkunitoki.com

Uusimmat uutisotsikot

31.07.2025Muusikoiden.net Miitti 2025
26.07.2025Punk soi jälleen järvimaisemassa – Puntala-rock pyörähti käyntiin perjantaina
26.07.2025Ilosaarirockia juhlittiin 65 000 festarikävijän voimin
19.06.2025Muusikoiden.net Helsingin Sanomien haastattelussa
13.04.2025Muusikoiden.net Turun Sanomien haastattelussa
05.04.2025YUNGBLUD, Nessa Barrett ja erikoiskeikan soittava pehmoaino & Joensuun kaupunginorkesteri Ilosaarirockiin
18.03.2025Seuraa Nightwish Atmos Mix Breakdown -tapahtumaa suorana livestreamina
27.02.2025Brittirockin legenda Skunk Anansie rantautuu Suomeen uuden albuminsa myötä
26.02.2025ValkeaRock rokataan ensimmäistä kertaa huhtikuussa Seinäjoella
05.02.2025Ilosaarirock täydentyy kansainvälisillä ja kotimaisilla tähdillä – mukana Pete & Bas, The HU, Michael Monroe ja Sara
01.02.2025Galleriassa Sara
26.01.2025Haku käynnissä uuteen Kairanmaa Residenssiin musiikin ja äänen parissa työskenteleville
22.01.2025Kemopetrol rikkoo hiljaisuuden uudella albumilla ja kiertueella
03.01.2025Muusikoiden.net 4.0 on täällä! - Neljännesvuosisata suomalaisen musiikkiyhteisön asialla
03.01.2025Galleriassa Olavi Uusivirta
24.12.2024Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025!
18.12.2024Muusikoiden.net uudistuu
06.12.2024Raptori palaa esiintymislavoille
23.11.2024Galleriassa Charli XCX
09.11.2024Emma-palkittu Pauanne herättää arkistonauhat eloon tulevalla albumillaan
08.11.2024Lähiöbotoxin kolmas albumi "Surullinen tapaus - sellaista on vapaus" julkaistu
03.11.2024Suomen The Music of Ennio Morricone -konserttikiertue kasvaa kolmella konsertilla
02.11.2024Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025
01.11.2024Royalen on julkaissut Egotrippi-klassikon ruotsinkielisenä
26.08.2024Muistitietokeruu jukebokseista

Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)