Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
03.04.2007 - Poliittisella rockilla listoille, Indielevy-yhtiön esikoinen yllätti
Survival of The Fittest- single myytiin loppuun viikossa ja samalla single jätti taakseen monet muut samalla viikolla julkaistut uutuudet kuten Red Hot Chili Peppersin, Robbie Williamsin, Rubikin ja Superchristin ollessaan Suomen 13. myydyin single viikolla 10.
Yhteiskuntakriittisestä melorockistaan tunnetun Lines of Leaving-yhtyeen tuorein sinkku nimeltä "Survival of The Fittest" julkaistiin riippumattomiin bändeihin erikoistuneen Independent Sounds Oy levy-yhtiön kautta 28. helmikuuta, sarkastisesti USA- ja länsimaisen riistopolitiikan hengessä. Tällä yhtye tahtoo iskostaa länsimaisen ajattelumalliin ajatusta sosiaalisesta darvinismista eli vahvimman selviämisestä, heikompien karsiutuessa. Ihmiskunta on yhtä heikko kuin sen heikoin jäsen. Eläinkunnassa heikoin yleensä uhrataan, jotta lauma selviäisi. Tahdommeko toimia näin myös ihmisten kesken? Kauanko voimme riistää kolmatta maailmaa, ennen kuin se on uhrattu ja kuollut sukupuuttoon oman laumamme vuoksi? Vahvimmaksi tästä evoluutiokehityksessä nousee jo vaarallisen monen maailman poliisiksi myöntämä Yhdysvallat, joka uhraa tälläkin hetkellä oman kansansa hyvinvoinnin maan eliitin ristiretkien eteen. Sinkullaan Lines of Leaving haluaa herättää jokaisen kysymään itseltään haluaako todella, että vain vahvimmat (=rikkaimmat) selviävät? Major- levy-yhtiöiden massiivisia markkinointi koneistoja kritisoidakseen ja pienlevy-yhtiöhin kohdistuvaa piratismia vastustaakseen Lines of Leaving tarjosi kaikille sinkun ostaneille ilmaisen sisäänpääsyn julkkareihin Tampereen Telakalle 2.3.
Pääsiäisenä yhtye kiertää keikkarundilla mm. kotiseudullaan Oulussa, Tampereella ja Kokkolassa ja antaa myös mielellään haastatteluja em. aiheista tai vaikkapa järjestämistään Kodittomien varjovaaleista eduskuntavaalien alla....
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)