Uutiset
Tällä sivulla olevia vanhoja uutisia lukemalla voit katsoa Muusikoiden.netin historiaan. Uutiset ovat listattuna uusimmassa vanhimpaan. Viimeisimmät uutiset ovat nähtävissä myös etusivulle.
08.03.2007 - Sick Of It All perui Nosturin keikan
Yhdysvaltalainen hardcore-yhtye Sick Of It All on joutunut perumaan sekä parhaillaan käynnissä olevan Pohjois-Amerikan rundin sekä sen jälkeen suunnitellun Euroopan kiertueen. Tämän vuoksi bändin esiintyminen Nosturissa 5.4.2007 ei myöskään toteudu.
Syynä peruutukseen on Sick Of It Allin laulaja Lou Kollerin selkävaivat. Runsas viikko sitten Koller joutui sairaalahoitoon pitkään jatkuneiden kipujen vuoksi. Tämän jälkeen yhtye yritti vielä jatkaa kiertuettaan, mutta totesivat esiintymisen olevan tällä hetkellä mahdotonta. Lisätietoja tilanteesta voi lukea yhtyeen internet-sivuilla www.sickofitall.com.
Tämän hetkisten tietojen mukaan Sick Of It Allin korvaavaa klubikeikkaa ei ole tiedossa. Sen sijaan yhtyeen esiintymisen Ilosaarirockissa ensi heinäkuussa ei pitäisi olla vaarassa.
Myös konsertin muiden yhtyeiden, Wisdom In Chainsin (USA) ja Hero Dishonestin, esiintymiset peruuntuvat, mutta parhaillaan selvitetään mahdollisuutta korvaavan keikan järjestämiseksi.
Ostetut liput voi palauttaa ostopaikkaan, joko Tikettiin tai Lippupalveluun.
www.sickofitall.com
www.fullsteamagency.com
Uusimmat uutisotsikot
› Uutisarkisto (yhteensä 2293 uutista)