Muusikoiden.net - Keskustelu
Kirjoittaja:anttipi
Alue:Laulaminen
Aihe:Laulaminen refluksi-leikkauksen jälkeen?
Aika:15.01.2006 19:13   (muokattu 15.01.2006 19:24)
Voisitko kertoo Anttipi lisää sun leikkauksesta? Mitä sulle tullaan tekemään ja mielellään kuulisin myös operaation jälkeen kokemuksiasi.
 
Torstaina oli leikkaus. Nissenin fundoplikaatio tehtiin eli vatsalaukun yläosa kierrettiin 360 asteen mansetiksi ruokatorven alaosan ympärille. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että mansetista ei tullut liian kireä (vaikea sanoa kireydestä vielä satavarmasti: näin aluksi voi olla turvotusta tai turvotus voi vielä lisääntyäkin). Samalla korjattiin refluksia pahentanut palleatyrä, joka ei sinällään ole vaarallinen.
 
Röyhtäily on hankalaa mutta ei mahdotonta (nyt paranemisen alkuvaiheessa en ole luonnollisesti viitsinyt hirveästi röyhtäilyn eteen ponnistellakaan). Ylimääräinen ilma on ainakin tähän asti tullut pienen pieninä tahattomina röyhyinä ulos, mikä on tietenkin hyvä: ylimääräinen ilma ei keräänny häiritsevässä määrin elimistöön, ja mahahapot pysyvät silti sisällä. Tästä voisi päätellä, että parannuttuani myös oksentaminen voisi olla mahdollista, vaikka en muista oksentaneeni yli kymmeneen vuoteen muun kuin ylenmääräisen humalatilan takia.
 
Liemi- tai sosemaista ravintoa pitää syödä neljä viikkoa ja RAUHALLISESTI ja vähän kerrallaan. Paino tulee siis mitä luultavimmin puotamaan väliaikaisesti muutaman kilon. Hitaahko toipuminen tuntuu netissä pyörimisen perusteella olleen monelle leikkauksessa olleelle yllätys, mitä hieman ihmettelen: tässähän on kuitenkin vedetty sisuskaluja uusiksi ja elimistö tarvitsee aikaa toipuakseen! Paraneminen on kuitenkin yksilöllistä ja suurin osa voi käsittääkseni neljän viikon jälkeen alkaa asteittain palata täysin normaaliin ruokavalioon. Kolmen ja puolen viikon sairasloma tuli, jonka aikana pitää välttää kurkottelemista, kumartumista, vähänkään painavampien tavaroiden nostelua, yskimistä ja erityisesti oksentamista. Eli pitää ottaa iisisti, ettei mansetti repeä tai liu'u paikaltaan.
 
Mainitsemastasi Nexiumista (tai muista happosalpaajista) ollen lukenut, että niitä pitäisi vetää mahdollisesti jopa puoli vuotta ja isommilla annoksilla kuin "normaalisti" (eli esim. 2 x 40 mg päivässä), jotta ne tepsivät noihin nielutulehduksiin tai ärsytyksiin. Monet lääkärit tuntuvat olevan harvinaisen pihalla näistä refluksin epätyypillisistä oireista, vaikka jopa 25 %:lla refluksista kärsivistä EI ole närästysoireita. Ruokatorvi kestää happoa paremmin kuin nielu, minkä vuoksi pienikin refluksointi äänihuuliin on pahasta - sen vuoksi suuremmat lääkeannokset.
 
Mitään takeita ei ole, etteikö nieluvaivat uusiutuisi, kun lääkekuuri on ohi (jos lääkkeet nyt edes auttavat, minua auttoivat vain osittain). Eli pahimmillaan joutuu koko elämänsä vetämään sikakalliita lääkkeitä, joiden pitkäaikaisvaikutuksista (puhutaan kymmenistä vuosista) ei ole näyttöä. Vatsahapoillahan on kuitenkin tärkeä ruuansulatuksellinen tehtävänsä, joten ainakin minun maalaislogiikallani ei kuulosta kovin terveelliseltä, jos hapontuotanto estetään koko loppuelämän ajaksi. Ilmeisesti se altistaa ainakin mahakatarrille. Lisäksi kaikki refluksointi ei ole välttämättä hapanta, ja siihen happosalpaajat eivät kykene vaikuttamaan, kuten eivät myöskään väljään mahanporttiin tai palleatyräänkään, luonnollisesti. Ja tämä voi olla ongelma, koska nielu saattaa reagoida muuhunkin kuin happamaan refluksointiin.
 
Kannattaa tarkkaan selvittää itselleen leikkauksesta mahdollisesti saatavat hyödyt ja potentiaaliset komplikaatiot. Näitä refluksin aiheuttamia nieluoireita on käsittääkseni tutkittu aika vähän, joten mitään kiistatonta tieteellistä näyttöä fundoplikaation hyödystä juuri tähän vaivaan ei ole. Kuitenkin tyytyväisyys on siinä 90 %:n paikkeilla "tavanomaisesta" refluksista kärsineillä. Minä valitsin leikkauksen koska 1) olen nuori, 2) en halua syödä loppuelämäni ajan kalliita lääkkeitä jotka auttavat vähän jos ollenkaan, ja joiden pitkäaikaisvaikutuksista ei ole tietoa, 3) palleatyrä korjattiin samalla, 4) minulla on astma joka voi pahentua refluksin vuoksi, 5) minut leikannut kirurgi oli tehnyt fundoplikaatioita vuosia.
 
Vaikka fundoplikaatio saattaa kuulostaa simppeliltä patenttiratkaisulta, se on itse asiassa vaativaa kirurgiaa, joka kysyy kirurgilta kokemusta kyseisestä operaatiosta. Sen vuoksi, KYSY sinua leikkaavalta kirurgilta ETUKÄTEEN hänen kokemuksestaan laparoskooppisesti (tähystämällä) tehdyistä fundoplikaatioista ja kuinka paljon on esiintynyt komplikaatioita jne. - ylipäänsä kaikesta mikä vähänkään mietityttää! Leikkaushan voidaan aina sössiä kokemattomissa käsissä, jopa peruuttamattomasti. Voidaan vahingossa katkoa hermoja (vagus) joita ei pitäisi, kiinnittää mansetti huonosti, arvioida mansetin kireys täysin päin helvettiä jne.
 
Olen tällä hetkellä todella tyytyväinen, että menin leikkaukseen, ja voin paranemisen edettyä kommentoida lisää siitä, auttoiko leikkaus lopulta ääniongelmiini vai ei. Nyt on vielä liian aikaista sanoa mitään varmaa, kun on turvotusta ja siitä johtuvaa limaisuutta muutenkin. Aiemmin refluksille altistuneen nielun paraneminen voi muutenkin viedä kuukausia.
 
Jos tämä sepustus auttaa edes jotakuta samasta vaivasta kärsinyttä, en ole naputellut turhaan. En toki ole lääkäri, mutta välillä tuntuu, että Googlellakin saa enemmän tietoa omasta sairaudestaan kuin paikalliselta terveyskeskuslääkäriltä. Eräs lääkäri sanoi minulle muutama vuosi sitten suoraan, ettei kurkkuoireisiini ole mitään parannusta. Ja millä perusteilla? "Epäili" että kyse on vain astmalääkkeiden aiheuttamasta ärsytyksestä. Sanallakaan ei maininnut refluksia.
Copyright ©1999-2022, Muusikoiden Net ry. Kaikki oikeudet pidätetään.
https://muusikoiden.net/keskustelu/posts.php?c=37&t=111689