Rock, pop, alternative ›

Andy Six: Olen tästä sitä mieltä,että Lennon oli synnynnäinen johtajahahmo, joka salasi kaikenlaisen "heikkouden" näyttämisen statuksen säilyttämiseksi....Ono löysi reikiä tuosta suojamuurista ja iski sumeilematta heikkoihin kohtiin..Uskon vakaasti,että hylätyksi tulemisen pelko oli yksi niistä....
 
Eikö hylätyksi tulemisen pelko vaivaa meitä kaikkia? He ketkä ovat useammin tulleet hylätyiksi ovat asiantuntijoita. En mää suoraan sanoen usko tätä.

velipesonen: Eikö hylätyksi tulemisen pelko vaivaa meitä kaikkia? He ketkä ovat useammin tulleet hylätyiksi ovat asiantuntijoita. En mää suoraan sanoen usko tätä.
 
Maassamme on uskonvapaus ja mielipiteitä ja spekulaatioitahan nämä kaikki vain ovat....Keskustelua herättääkseen pitää olla mielenkiintoinen aihe, ja Beatles on loputon lähde ammennettavaksi.....Oma kiinnostukseni bändiin ja kaikkeen siihen liittyvään ei ole ollut vähenemään päin missään vaiheessa....

velipesonen: Tosson semmonen homma että meillä kaikilla on tyhjiö psyykessämme mutta yleensä vain taiteilijoiden psyykkisistä tyhjiöistä jaksetaan tehä numeroa. Siinon siis tällanen suhteutusharha johon sekoittuu fanittamista ja koulupsykologiaa. Sanoisin että sellainen on vähän lapsellista.
 
Fanittamiseen olen toki sortunut ja olen hyvinkin lapsellinen, mutta koulupsykologiaa en allekirjoita. Yhtään psykologian oppikirjaa en ole koskaan edes avannut. Ihmissuhteet ja niiden analysointini perustuu vain omiin kokemuksiini ja läheisten ihmissuhdesotkujen seuraamiseen.
 
En vain jaksa uskoa, että nuori aikuinen John Lennon hetkahtaisi ihmeemmin suuntaan, tai toiseen lapsuuden ja nuoruuden huomattavasti rajumpien tapahtumien rinnalla, jos otetaan vertailukohdaksi vaikka kateus jostain tyttöystävästä.
 
Toisin sanoen tyttökaverit ja kateus Astridista tässä tapauksessa tuntuvat kovin pinnallisilta vaikuttaakseen niin syvästi Lennoniin, mitä Ono sai manipuloinnillaan aikaiseksi tunnistaessaan Lennonissa tämän sairaalloiseen läheisyysriippuvuuden.

Filemon:
Muistelen, että joskus -74 kieppeillä McCartney ja Lennon olisivat jammailleet Lennonin kämpillä ja suunnitelleet yhteisiä projekteja, jollain tasolla jopa Beatlesin paluuta. Mutta Ono esti tämän. Voi hyvinkin olla huhua tuo estäminen, mutta joka tapauksessa Ono koki Maccan vakavana uhkana lypsävälle lehmälleen.
 
Vuoden 1984 Playboy-haastattelussa (Linda oli haastattelussa mukana) Paul sanoi, että hän ei koskaan oikein tullut Yokon kanssa toimeen, ainoastaan John tuli. Oliko se Q-lehdessä hiljattain, kun Paulia haastateltiin, sellainen ihan pikkuinen juttu, ja hän sanoi, että hän lukee parhaillaan Johnin sisarpuolen kirjaa Johnista. Olen varma, että Paul ei ole koskaan toipunut Johnin menettämisestä, ensin Yokolle ja sitten lopullisesti.

Filemon: Fanittamiseen olen toki sortunut ja olen hyvinkin lapsellinen, mutta koulupsykologiaa en allekirjoita. Yhtään psykologian oppikirjaa en ole koskaan edes avannut. Ihmissuhteet ja niiden analysointini perustuu vain omiin kokemuksiini ja läheisten ihmissuhdesotkujen seuraamiseen.
 
En vain jaksa uskoa, että nuori aikuinen John Lennon hetkahtaisi ihmeemmin suuntaan, tai toiseen lapsuuden ja nuoruuden huomattavasti rajumpien tapahtumien rinnalla, jos otetaan vertailukohdaksi vaikka kateus jostain tyttöystävästä.
 
Toisin sanoen tyttökaverit ja kateus Astridista tässä tapauksessa tuntuvat kovin pinnallisilta vaikuttaakseen niin syvästi Lennoniin, mitä Ono sai manipuloinnillaan aikaiseksi tunnistaessaan Lennonissa tämän sairaalloiseen läheisyysriippuvuuden.
 
Minusta meitä ympäröivät hyvin arkipäiväiset asiat. Psykologien käsitykset, jotka nykypäivänä ovat yhtä kuin yleinen käsitys, vetoavat lapsuuden kokemuksien voimaan henkilön käyttäytymisen tulkitsemisessa. On kuitenkin arkipäiväisempiä asioita joihin minä ainakin uskon enemmän. Mielestäni Lennonin tekemiset ja tekemättä jättämiset liittyvät oleellisesti The Beatles -yhtyeeseen ja voidakseen selittää Lennonin elämää täytyy selittää myös bändiä.
 
Psykologien sepustukset tuntuvat väittävän että varhaislapsuuden jälkeen ihminen on ikään kuin jonkinlainen erilaisten tarpeiden tyyssija ja aina kun hän tekee jotain, voi tulkitsija kaivaa pussistaan jonkin tarpeen tekoa selittämään. Minusta se on halpaa. Eivätkä bändit ole sattumalta juuri sellaisia kuin ovat.

Andy Six: Et ole....Toteat vain faktan; Onon "taidetta" oltiin ihailevinaan,koska hän oli Lennonin puoliso....Paska ei muutu paakelsiksi,vaikka todellinen lahjakkuus,Lennon siis, olisi asialle sokea...
 
Tämä lienee enimmäkseen totta, mutta ei ihan kokonaan. Onohan oli arvostettu avant garde-taiteilija jo 60-luvun alussa, samaan aikaan kun tuleva siippansa vielä hinkkasi "Besame Mucho"a kälyisissä klubeissa. Noihin aikohin Ono esiintyi muun muassa jazz-muusikko Ornette Colemanin kanssa.

velipesonen: Minusta meitä ympäröivät hyvin arkipäiväiset asiat. Psykologien käsitykset, jotka nykypäivänä ovat yhtä kuin yleinen käsitys, vetoavat lapsuuden kokemuksien voimaan henkilön käyttäytymisen tulkitsemisessa. On kuitenkin arkipäiväisempiä asioita joihin minä ainakin uskon enemmän. Mielestäni Lennonin tekemiset ja tekemättä jättämiset liittyvät oleellisesti The Beatles -yhtyeeseen ja voidakseen selittää Lennonin elämää täytyy selittää myös bändiä.
 
Psykologien sepustukset tuntuvat väittävän että varhaislapsuuden jälkeen ihminen on ikään kuin jonkinlainen erilaisten tarpeiden tyyssija ja aina kun hän tekee jotain, voi tulkitsija kaivaa pussistaan jonkin tarpeen tekoa selittämään. Minusta se on halpaa. Eivätkä bändit ole sattumalta juuri sellaisia kuin ovat.
 
Olen taas sitä mieltä, että lapsena koettu järkyttävä asia ei välttämättä ole sitä enää aikuisena. Ja järkyttävä asia jättää trauman.
 
Otetaanpa erittäin karrikoituna esimerkkinä raiskaus. Mikäli mies raiskaa 10-12 vuotiaan tytön, se uskoakseni jättää tyttöön syvemmän henkisen arven, kun se jättäisi naisen ollessa vaikkapa kolmenkymmenen.
 
Me tässä vain arvailemme ja spekuloimme mielestäni maailman parhaan bändin elinkaarta ja siihen liittyviä tapahtumia ja ilmiöitä. Eikä kukaan meistä varmasti tiedä lopullista totuutta ja se tästä niin herkullisen tekeekin.
 
Mutta... aina kun joku aloittaa tämänkaltaisen keskustelun lausahtamalla vaikkapa Kuviohan menee niin, että..., väittää hän todella tietävänsä jotain ja se nostaa niskakarvat pystyyn. Lisäksi parista viestistäni tekemäsi psykologinen analyysi minusta henkilönä menee ennenkaikkea totaalisesti metsään ja toiseksi ohi koko aiheen.
 
Se siitä purkauksesta. Jatkakaamme aiheessa. Lisätäkseni vielä, niin velipesosen, kuten muidenkin paljon sisältöä ja spekulaatiota sisältäviä kirjoituksia on ollut miellyttävää lukea. Olen sen verran tuore tapaus vielä täällä, että omat sepostukseni ovat saattaneet saada käsittelynsä jo aikaa sitten tässä/näissä ketjuissa, joten olkaa kärsivällisiä, niin enköhän pääse kärryille (myös nokkimisjärjestyksestä). :)
 
Oma Beatles historiikkiini pähkinänkuoressa:
- syntymäpäivä ajoittuu White Albumin viimeistelyvaiheisiin, syksylle -68
- ensimmäinen muistamani kappale miltään bändiltä on Michelle, toinen Girl. Löytyivät meiltä singleinä ja soitin niitä toistuvasti (lue: koko ajan) joskus -71 salaa isältä ja äidiltä. Salaa siksi, että pelkäsivät minun särkevän levarin ja levyt.
- olen jatkuvasti päivittänyt levykokoelmaani aina uusien painosten tullessa.
- hylly on täynnä bändin ja jäsenten suomalaisia ja ennenkaikkea englanninkielisiä kirjoja. Paljon on onneksi vielä hankkimatta ja tulossa.
- sattuneesta syystä meillä on Xbox 360 ja ostin The Beatles: Rock Band pelin 2009 uusien stereo remastersien ohella.
- Xbox-pelin lopetettua lisäsisällön tuottamisen päätin itse aloittaa sille tuotantolinjan hankkimalla kitaran ja aloitin nollatason musiikkitietämyksellä välittömästi ottamaan kitaratunteja (2010), jotka jatkuvat edelleen. Nyt on mitä soitella ja lauleskella.
- kirjauduin jossain vaiheessa tälle foorumille ja ilolla aion jatkaa keskustelua teidän kanssanne aiheesta. :)

JET: Lennonin paras biisi on teistä mikä?
 
Oikeastaan mahdoton kysymys, koska Lennonilla on niin monia hyvä biisejä, sekä Beatles-kaudelta että myös soolouralta - ja vielä niin erityyppisiä hyviä lauluja, että siksikin vertailu on vaikeaa. Ja riippuu osin omasta fiiliksestäkin, mitä kulloinkin pitää Johnin parhaana kappaleena / parhaina kappaleina.
 
Mutta jos ottaa pari biisiä tuolta Lennonin hempeämmältä, herkemmältä puolelta niin mainitsen Beatles-kaudelta White Albumilla julkaistun Julia-nimisen biisin. Yksinkertaisen herkän kaunis laulu. Osoittaa, että myös John osasi tehdä kauniita, hienoja balladeja, eikä vain Paul.
 
Julia-biisin John kirjoitti tavallaan omalle edesmenneelle äidilleen. Kyseinen biisi on Beatles-yhtyeen kappaleista ainoa, jolla John esiintyy yksin. Erikoinen biisi sikälikin.
 
Johnin soolouralta voisi mainita Mind Games-albumilla julkaistun kauniin, herkän kappaleen You Are Here. Upea laulu sekin.

Filemon: Minä olen pähkäillyt asiaa siltä kantilta, että lapsuuden menetykset, äiti, isä ja Mimi-kuviot (sekä Stuart) tekivät tyhjiön Lennonin psyykeen ja vihdoin rakastuttuaan Onoon, Lennon pelkäsi lähes sairaalloisesti menettävänsä hänetkin.
 
Ensimmäinen vaimo Cynthia ei varmaankaan ollut todellinen rakkaus, jos rakkaus ollenkaan, ja bändäreitä ja ehkä pikku ihastuksiakin oli siinä ohessa pilvin pimein, mutta jollain tapaa Lennon koukuttui Onoon. Veikkaisinpa, että Ono vaistosi tämän tyhjiön ja läheisriippuvuuden Lennonissa ja käytti sen täysin hyväkseen olemalla ikäänkuin jalka koko ajan oven välissä, lähtöä tekemässä, jättämässä tämän taas yksin. Väliaikaisen eron aikanakin Ono saattoi olla rauhallisin mielin, sillä tiesi Lennonin rukoilevan häntä lähes päivittäin "ottamaan hänet takaisin".
 
Beatlesin pojilla oli ihan oma juttunsa kemioineen ja sitten yllättäen siihen kesken studiojammailun alkaa Ono rääkymään omaa performanssiaan.
 
John Lennon-Yoko Ono-kuvio / -tilanne on kyllä kiinnostava. Paljon sitä kaiketi ovat monet pohtineet, analysoineet vuosikymmenten aikana. Eli mitä Lennon-Ono-kuviossa oikein tapahtui ? ja mitä ei tapahtunut ? Mitkä kyseisessä kuviossa ovat olennaisia, keskeisiä, merkittäviä seikkoja, syitä, tekijöitä ? Miksi Lennon niin kovasti kiinnostui Yoko Onosta ?
 
Itse olen joskus pohdiskellut tätä asiaa siitä näkökulmasta, että minusta Lennon oli ihmisenä jonkinlainen eksentrikko, erikoinen ihminen / persoonallisuus. Tekihän hän jo esimerkiksi kouluaikoinaan erilaisia erikoisia tempauksia, kepposia. Muutenkin olen saanut Lennonista kuvan osin melko hankalana, vaikeana, ristiriitaisena ihmisenä / persoonallisuutena. Ehkä osin jopa psyykkisesti tasapainottomana ihmisenä. Huomio tässä: Johnin (mahdolliset) erilaiset traumat lapsuuden kokemuksista.
 
Voisiko osin olla niin, että Lennonin eksentrinen puoli tuli jollain tavoin esiin siinä, että hän kovasti kiinnostui Yoko Onosta, jota minusta voi myös omalla tavallaan pitää eksentrikkona, erikoisena ihmisenä / persoonallisuutena.
 
Olisiko niin, että Lennon-Ono-kuviossa yksi keskeinen seikka on se, että siinä jollain tavoin kaksi hengenheimolaista kohtasivat toisensa ?

Filemon:Me tässä vain arvailemme ja spekuloimme mielestäni maailman parhaan bändin elinkaarta ja siihen liittyviä tapahtumia ja ilmiöitä. Eikä kukaan meistä varmasti tiedä lopullista totuutta ja se tästä niin herkullisen tekeekin.
 
Jep. Niinpä.
 
Totuus on totuutta, ja legendat, tarut ovat legendoja, taruja.
 
Mikä sitten on totta Beatles-yhtyeen tarinassa, ja mikä legendaa, tarua ? Emme voi olla kaikista seikoista tietenkään aivan varmoja, ja siksi tilanne on tavallaan niin herkullinen, kiehtova, kiinnostava. Voimme tuoda esiin vain erilaisia, kiinnostavia, kiehtovia - ja myös vähemmän kiinnostavia, kiehtovia - arvailuja, näkökulmia, mielipiteitä, ynnä muuta vastaavaa :)

GiovanniDiRondo: Tämä lienee enimmäkseen totta, mutta ei ihan kokonaan. Onohan oli arvostettu avant garde-taiteilija jo 60-luvun alussa, samaan aikaan kun tuleva siippansa vielä hinkkasi "Besame Mucho"a kälyisissä klubeissa. Noihin aikohin Ono esiintyi muun muassa jazz-muusikko Ornette Colemanin kanssa.
 
Minun puolestani Onon kirkumista saa digata aivan vapaasti kaikki halukkaat ja uskotella itselleen sen olevan jonkin sortin taidetta..Sen paskan kutsuminen avant gardeksi ei muuta mitään....

Filemon: Mutta... aina kun joku aloittaa tämänkaltaisen keskustelun lausahtamalla vaikkapa , väittää hän todella tietävänsä jotain ja se nostaa niskakarvat pystyyn. Lisäksi parista viestistäni tekemäsi psykologinen analyysi minusta henkilönä menee ennenkaikkea totaalisesti metsään ja toiseksi ohi koko aiheen.
 
Anteeksi, en ole yrittänyt esittää psykologista analyysia sinusta henkilönä. Puhuin yleisellä tasolla siitä, minkä jäsen baron tuossa tarkentelikin, eli nykyisen psykolgisen kulttuurin, psykokulttuurin, vallitessa melkein millä tahansa ihmisyksilön ominaisuudella voi perustella melkein mitä tahansa hänen tekoaan ja se on lapsellista. Ilmaisin itseni kaiketi liian niukasti.
 
Yleensä psykokulttuurissa on ihminen tapana nähdä jonkinlaisena avuttomana nysvääjänä, aivan nynnynä läpikotaisin. Tekisi siis mieli välillä sanoa että ota silmä käteen ja katso. Ehkä psykologit ja psykiatrit ovat kaheleita juuri siksi että ovat onnistuneet tulemaan juuri sellaisiksi mitä heidän oppikirjansa ihmisestä väittävät eivätkä suinkaan siksi että heillä olisi ollut ruuveissa kiristämisen varaa jo ennestään.

Andy Six: Minun puolestani Onon kirkumista saa digata aivan vapaasti kaikki halukkaat ja uskotella itselleen sen olevan jonkin sortin taidetta..Sen paskan kutsuminen avant gardeksi ei muuta mitään....
 
Heh, Lennonhan on kuuluisa tästä(kin) lausahduksestaan; Avantgarde on ranskaa ja tarkoittaa hevonpaskaa.
Kummasti mieli kuitenkin muuttui, Lennon muistelee -kirjassa John kuuluukin omasta mielestään rockin avantgardeen..

Mitäs mieltä ollaan Beatles-albumien jenkkiversioista?
 
Magical Mystery Tour tökeröine kansineen varmaan on monille tuttu, mutta entä muut?
 
Jotkut ovat todella kummallisia kokonaisuuksia aina kansia myöten, mutta on siellä pari helmeäkin joukossa.
 
Jenkeissähän julkaistiin lähes kaikki UK:ssa vain singleillä olleet biisitkin, joten ihan kiinnostavan katalogin ne muodostavat.

Mikä on teistä beatlesin huonoin levy?

carnation: Mikä on teistä beatlesin huonoin levy?
 
Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. Se tuhosi rockin sen alkuperäisessä muodossa.
 
Nyt odottamaan vaan hirveää määrää kommentteja, joiden mukaan mielipiteeni on "väärä". Koska Sgt. Pepper's kuuluu niihin levyihin, mitä "ei saa" moittia tai kritisoida.

Jussiman: Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. Se tuhosi rockin sen alkuperäisessä muodossa.
 
Sgt. Pepper's kuuluu niihin levyihin, mitä "ei saa" moittia tai kritisoida.
 
Kyllä saa....Musiikillisesti levy ei edusta missään tapauksessa Beatlesia parhaimmillaan...Konseptina se oli ilmestyessään jotain aivan uutta kannesta alkaen.

Jussiman: Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band. Se tuhosi rockin sen alkuperäisessä muodossa.
 
Eikö se voisi tällä perusteella olla myös paras levy?

GiovanniDiRondo: Mitäs mieltä ollaan Beatles-albumien jenkkiversioista?
 
Magical Mystery Tour tökeröine kansineen varmaan on monille tuttu, mutta entä muut?
 
Jotkut ovat todella kummallisia kokonaisuuksia aina kansia myöten, mutta on siellä pari helmeäkin joukossa.
 
Jenkeissähän julkaistiin lähes kaikki UK:ssa vain singleillä olleet biisitkin, joten ihan kiinnostavan katalogin ne muodostavat.
 
Muutama vuosi sitten ilmestyivät Capitol Albums Vol.1 ja 2. Niistä voi kuunnella Capitolin Amerikassa julkaisemat Beatles-levyt Meet The Beatlesista Rubber Souliin. EP-levy ei Jenkeissä ollut yleinen formaatti joten voittoa maksimoitiin tekemällä LP-levyistä lyhyempiä kuin Euroopassa. Teoriassahan tämän luulisi johtavan siihen että levyn soundi on parempi koska voi kaivertaa leveämmän uran. Jenkkilevyjen kaiverruslaadusta minulla ei ole tarkkaa kokonaiskäsitystä, ne mitä olen kuullut ovat olleet mielestäni huonompia kuin eurooppalaiset eli ura tuppaa olemaan kaikesta huolimatta kapea ja matala.
 
Capitol-levyjen kaiverruksessa käytetyt masternauhatkaan eivät välttämättä olleet samaa luokkaa britti-originaalien kanssa. Capitol Boxin cd:t vaikuttaisivat selvästi osoittavan tämän mutta minä ainakaan en tiedä millä tavalla remasterointi on suoritettu. Kuitenkin uuden britti-remasterin (090909) ja Capitol Boxin soundiero on huomattava britti-remasterin eduksi.
 
Mikä on kaikkein kiinnostavinta ovat kuitenkin miksaukset. Eurooppalaiset painokset noudattelivat tarkkaan brittieditiota (tiedän vain yhden poikkeuksen) mutta amerikkalaisissa levyissä on erikoisuuksia. Cd-remasterit Yesterday...And Today -, Revolver- ja Magical Mystery Tour -levyistä antavat vielä odottaa itseään ja siellä näitä mielenkiintoisesti poikkeavia miksauksia on. Capitol julkaisi 80-luvun alussa LP:n The Beatles Rarities, joka on täysin eri levy kuin EMIn Euroopassa julkaisema, ja erittäin mielenkiintoinen. Huomautettakoon vielä että Capitol Albums -boksien sisältämät miksaukset ovat alkuperäisiä virallisia jenkki-stereomiksauksia, jotka poikkeavat amerikkalaislevyjen monomiksauksista, jotka nekin taasen silloin tällöin poikkeavat kaikista muista. Paljon on siis julkaisijoilla töitä tekemättä.
 
Muiden kuin Capitolin jenkkibeatleslevyjä en ole kuullut, en edes UA:n AHDN:ia. Mielenkiintoinen aihe faneille mutta voipi olla vähän kuivaa känttyä kaikille muille.