Jazz ›

Mun mielestä:
 
W. KELLY
 
- Rytmi: osasi soittaa vain yhdenlaista timea, ja fraseeraus aina samanlaista. Vahva pulssi
- Melodia: Kuten Garlandkin, melodialinjat rakentuvat yhdelle polveilevalle linjalle, ja sen huolelliselle käsittelylle. Selkeästi lyhyempiä fraaseja ja vähemmän johtosävelhommaa kuin Garlandilla.
- Harmonia: Semi-bebop/Blues harmoniaa, joka kuuluu myös rakenteissa. Mielestäni harmonian käsittelyssä hyvin suoraviivaista sointukierron soittamista ulos, aika perinteisellä asettelulla, mutta tietysi poimi uudempia juttuja ympäriltään myös. Taustalla kuitenkin Bud Powellin perinne kuuluu, eli että muutama harkittu komppaussävel riittää, ja niillä sitten improvisoidaan.
- pianismi: Aika näppärä ja teknisesti hyvin huolellista soittoa. Kuten todettua, soittaa erittäin hyvin esim. oktaaveja. Normaali NYC:n "kosketinta pohjaan vahvalla pulssilla" -tyyppinen lähestyminen. Hyvä muusikko, joka pärjäsi hienosti uuden materiaalin kanssa, joten oli suosittu sessio-soittaja.
 
R. GARLAND
 
- Rytmi: joustavampi rytmin käsittely rumpalin linjan ympärillä, ei yhtä vahva pulssi kuin W. Kellyllä. Juu, epäilisin myös, että tuo 1 ja 3 etuiskuille tuleva pianistien komppausmaneeri on juuri Garlandin lanseeraamaa, joskin kaikkihan sitä tuohon aikaan jossain määrin käyttivät. Tuollaista pohdintaahan oli paljon Milesin 50-luvun bändeissä esim. rumpukomppien suhteen.
- Melodia: Piano-bebopin tyypillinen edustaja. Ks. myös edellä. Hirmu hyvä sointuvaihdosten ja melodian yhtenevyyden ymmärrys. Eli, että kuuli taitavasti, kuinka vaihtuvat soinnut saadaan palvelemaan melodialinjaa. Tästä syystä sai soitettua hienosti pitkiä tosi luontevia linjoja.
- Harmonia: Sointukiertoja ulos, hyvin samasta traditiosta kuin Kelly. Ehkä joskus enemmän harmonisesti etukäteen treenattuja voicing-ratkaisuja käyttäen, mutta voi olla että olen sattunut vaan kuuntelemaan sellaisia hänen teoksiaan. Välillä ihan myös Powell-harmoniaa. Kuten joku totesi, myös jonkin sortin block-sointuja mutta ei ainakaan minua kauheasti ole vakuuttanut, eivätkä blockit mielestäni kyllä Garlandin musiikkia mitenkään merkittävästi määrittele.
- Pianismi: Aika heikko pianisti lopulta, koska aloitti myöhään. Osasi bändi-soitossa tarvittavia konsepteja ja melodialinjan soittamista ihan rivakassakin tempossa kyllä. Pikkubändi-mies, nimenomaan M. Davisin bändissä.
 
B. EVANS
 
- Rytmi: Polyrytmiikan uranuurtaja, jolta mm. Tony Williams sai innoituksen polyrytmiseen käsittelyyn, ja Hancockin rytmiikka on itseasiassa täysin saman asian toiset kasvot. Tsekatkaa huviksenne Evansin polyrytmisiä juttuja, ne eivät ole sattumaa. Uskomattoman joustava, ja rytmisesti tarkka soittaja, mutta hän halusi että rytmin ulkokuori on aina jouhea. Se ei ole vain broken time -meininkiä tiukan pulssin ympärillä, vaan ne polyrytmit jotka saavat kuulostamaan broken timelta on hienosti kohdallaan. Hän vain ajatteli peruspulssina välillä muutakin kuin 4-osia.
- Melodia: Kehitti monitasoista, Schenker-analyysin tyyppistä soolonsoitto-ajattelua, joka on hyvin harkitun kuuloista, kun ymmärtää että tarkoituksena ei ole soittaa Garland/Kelly -tyyppistä yksitasoista linjaa. Toisaalta, melodia-linjoissa usein terssejä, sekstejä ja kvartteja, sekä modaalisia block-rakenteita.
- Harmonia:Esitteli ensimmäisenä modaalisuuden, joka kuitenkin AINA otti paikkansa funktionaalisen harmonian viitekehyksessä (kadenssit kuuluu), erona esim. McCoy Tyneriin. Evansin tavan yhdistää funktionaaliseen harmoniaan muita elementtejä myös Hancock poimi, joskin hiukan vapaammassa muodossa. Lisäksi oikeastaan kaikki tämän päivän mainstream-pianismin ajatukset Evans "konseptoi", eli rakensi ne tietoiselle tasolle ilmiöinä: LHV, kvarttiharmonia, Upper Structures etc. Tästä syystä hän on hyvin tärkeä henkilö myöhemmän jazz-koulutuksen kannalta. Valitettavasti hänen konseptit on musiikkikouluissa liian usein devalvoitu asiayhteydestä erotetuiksi ulkoopittaviksi asioiksi. En ole kenenkään Suomessa kuullut esim. mainitsevan, että huolimatta US soitosta, Evansin harmonia perustui neliäänisatsin hyvään hallintaan, ja että tarkoituksena ei ole vain täräyttää sitä US kolmisointua oikeaan ja perusääniä vasempaan, vaan soittaa satsia jossa siinä satsin seassa on sitä US-harmoniaa.
- Pianismi: Suorastaan erinomainen pianisti, joka oikeastaan kaikista tuon ajan NYC-pianisteista poiketen, ei lähestynyt pianonsoittoa "kosketinta pohjaan" tyylillä, vaan aktiivisesti konseptoi jazz-pianonsoiton tekniikan ihan verbaalisti saavutettavaan muotoon. Soitti erinomaisella soundilla, ja teknisesti huolitellusti vaikeita asioita. Kuunnelkaa vaikka B.E. & Tony Bennett -albumilta...
 
Toisaalta, ei mikään täysin tyhjästä improvisoija, vaan hän huolellisesti etukäteen harjoitteli teokset etukäteen. Luulen, että tämä oli yksi iso syy miksi hän ei oikein istunut Milesin bändiin.
 
Kun ihmiset sanovat inhoavansa Evansin timea, melodia-linjoja, tai harmoniaa, se minulle tarkoittaa sitä että ihmiset eivät kylliksi ymmärrä hänen kykyään kehittää jazz-perinteen suoraviivaisia ja yksitasoisia asioita abstraktimmalle tasolle. Suosittelen tsekkaamaan etenkin Evansin rytminkäsittelyä, koska jos se Hancockin ja Wiliamsin mielestä oli nerokasta, niin se luultavimmin on sitä.
 
Yhteissoitollisesti, Kelly ja Garland olivat jazz-kapakassa kasvaneita jannuja, joiden yhtyesoitto myös edustaa sitä. Evans sen sijaan puhui perinteisen "komppauksen" puolesta, ja halusi kamarimusiikillisempaa lähestymistä, jossa kaikki soittajat tasa-arvoisesti vaikuttavat musiikkiin. Tämä kuuluu esim. siinä hänen ainoassa versiossaan Solar-kappaleesta, jonka sooloissa muuten tuo monitasoisuus kuuluu hienosti.
 
MrS