Kitarat: kitarakamat ›

Vanhasta landolasta kosahti lapa irti. Yritin nauhoitella jotakin koneelle ja laitoin landolan nojaamaan pöytää vasten ja siinä sitten vahingossa potkaisin sitä ja se kaatui. Komeasti räksähti. Vielä kun olin perkele eilen saanut hirveällä tuskalla siihen uudet kielet vaihdettua. Noh, ei siinä mitään, sehän oli vaan faijan landola! Tästä ei tosin kyllä isukki tykkää..
 
Pystyyköhän tuota lapaa enää mitenkää liimaamaan takaisin, vai tuliko saunanlämmikkeitä? Kestääkö liimaamisen jälkeen enää kielten jännitystä? Vai pitääköhän viedä korjattavaksi jollekkin, mikä maksaa taas enemmän kuin koko kitara?

Suosittelisin, että käyt näyttämässä jollekin joka osaa homman ja kysyä sen mielipide mitä sille kannattaisi tehdä. Jos sanoo, että "uuniin vaan" ni voit tietenki ite kokeilla liimata, mutta epäilen ettei onnistu.

Kaverilla kosahti jostain japsiteräskielisestä kissan kaadettua lapa kanssa poikki, ei ihan kokonaan mutta siis repsotti ikävästi. siihen sitten tuhtia puuliimaa ja puristimilla viikoksi tms. kiinni ja kyllä se nyt kestää, se liitos on tietysti aika ruma mutta soipahan kitara.

Onko kellään heittää mitään arviota, paljon tuollanen korjaus maksaisi soitinkorjaajalla?

Se riippuu siitä kuinka vaikea se on korjata. Parasta ehkä mennä käymään jokun soitinrakentajan juttusilla.

Kuten jo sanottu, kaikki on kiinni siitä miten se lapa on murtunut. Mitään sille ei kannata tehdä ennenkuin tietää mitä tekee.
 
Jos liimaamaan lähdet, niin hyvä puuliima ja mielellään pitkät kiskopuristimet pitäisi löytyä.
 
Liitokset laitetaan reilulla liimalla yhteen säleineen päivineen niinhyvin kuin vain menee, ja puristetaan suoraan halkeaman suuntaan kiskopuristimilla niin ettei halkeama pääse vääntyilemään mihinkään suuntaan. Sivutukina&päällistukina kannattaa käyttää sopivia puupalikoita, huopapalasta sekä pikkupuristimia. Vuorokausi riittää puristusta, kieliä ei kannattane laittaa pariin päivään jotta joka ikinen pisara liimaa on varmasti kuiva.
 
Toinen vaihtoehto (jos lavassa mittaa riittää)on tehdä mahdollisimman loiva leikkaus (miel. alle 30- astetta)halkeaman molemmin puolin. Tällöin saadaan sileät ja mahdollisimman laajat liimapinnat ja nämä sitten puristetaan kiinni.
 
Kun puristimet ovat lujasti kiinni, ylitursunnut liima(ja sitä pitää olla) pyyhitään vaikkapa kostealla paperilla& siklillä pois.
 
Ja kyllä kestää.
 
Jos kiskopuristimia ei ole, voit pikkupuristimilla kiinnittää puupalikan 1-4 nauhaväliin, ja puristaa lavan mahdollisimman lapakulman mukaisesti lavan päästä->apupaloihin. Tässä on vain pidettävä huoli ettei apupalikat luista. Kumimatto tms. auttaa kummasti.

Voihan sitä yrittää jollain saranan puolikkaalla (tai sen tapasella) ruuvvailla kiinni. Ei kyllä hieno tule.

Voihan sitä yrittää jollain saranan puolikkaalla (tai sen tapasella) ruuvvailla kiinni. Ei kyllä hieno tule.
 
tai kokeile jesse teippä

tai kokeile jesse teippä
 
Sinitarraa ajattelin.
 
Kiitos KeljuK noista neuvoista. Jos liimaamaan lähdetään niin noilla kyllä pärjää.

Erikeeperin tyyppiset puuliimat ei kestä pitkäaikaista jännitystä, jos liitos on sellaisessa paikassa ja ilmeisesti on eli aina heikoimmasta kohdastahan se katkeaa. Joku kitaran rakentaja tai puuseppä osaisi varmaan neuvoa mikä olisi oikea liima.
 
Itse olen pari kaulaa menestyksekkäästi korjannut sekä tehnyt pari omatekemää kaulaa. Käytin liimana hitaasti kovettuvaa Araldiittia. Huom nopeasti kovettuvat pikaepoksit ei todellakaan anna samaa tulosta. Tästä menetelmästä on ristiriitaisia mielipiteitä mutta ainakin minulla se toimi ja liimaukset on pitäneet useamman vuoden. Liitos on vahvempi kuin puu vieressä. Mitään stradivariuksia ei varmaan tällä tavalla kannata korjata mutta halpiskitaraan tekisin itse epäröimättä hetkeäkään.

Nylonkielisessä on toki noi jännitykset vähän eri luokkaa.

Erikeeperin tyyppiset puuliimat ei kestä pitkäaikaista jännitystä...
 
Kyllä kestää. Yleisin syy siihen että näitä "amatööriliimoja" aliarvostetaan on se että amatöörit liimaavat väärin- ei kunnon puristusta, pinnat huonosti yhdessä jne. Tästä jää helposti sellainen kuva että liimat olisivat täysin paskoja, vaikka vika on tekijässä.
 
Tottahan nuo Titebond:t sin muut ovat parempia, mutta vain marginaalisesti. Kunnolla tehty erikeeper- bostik tms. liitos kyllä kestää lähes siinä missä kokopuukin.

Uskokoon ken tahtoo Erikeeperin pitoon näin aprillipäivänä

Uskokoon ken tahtoo Erikeeperin pitoon näin aprillipäivänä
 
Niinpä. Ja joka ei usko että halvatkin liimat ovat hyviä, niin suosittelen kokeilemaan vaikkapa itse käyttämään Timpuri- puuliimaa, jota saa parhaimmillaan alle 10€ litra kaikenmaailman tarjoustaloista.
 
Kuten sanoin jo aiemmin ,tärkeintä on se miten liimaa.

Oma washburn (omakuvassa) putosi lapa edellä kaakelilattiaan, kun hihna pääsi luiskahtamaan hihnatapista ja kaula halkesi noin 10 cm matkalta lavasta runkoon päin, viistosti, ilmeisesti samaisesta kohdasta mistä se alunperin oli liitetty.
 
Vein kepin korjattavaksi Jyväskylään JaSeSoi -nimiseen liikkeeseen ja hinnaksi tuli 800 vanhaa rahaa. Kallis muistutus hihnalukkojen ostamatta jäämisestä.
 
Halkeamiskohtaa ei edes huomaa nykyisin ellei katso todella tarkkaan oikeasta kohdasta, kitara pysyy vireessä niinkuin pitääkin ja soi yhtä nätisti kuin ennen onnettomuutta.

Niinpä. Ja joka ei usko että halvatkin liimat ovat hyviä, niin suosittelen kokeilemaan vaikkapa itse käyttämään Timpuri- puuliimaa, jota saa parhaimmillaan alle 10€ litra kaikenmaailman tarjoustaloista.
 
Kuten sanoin jo aiemmin ,tärkeintä on se miten liimaa.
 
Itse oon käyttänyt sellaista kuin "Rakennusliima" ,puulle tarkoitettu,mutta pitää muoviset kulmalistatlinm betonissa.

Uskokoon ken tahtoo Erikeeperin pitoon näin aprillipäivänä
 
No kyllä useimmat puuliimat soveltuvat kitaranrakentamiseen, Eri Keeper mukaanlukien...

Kyllähän nuo liimaamalla korjatut kaulat Les Pauleissakin ovat kestävämpiä kuin alkuperäiset.
 
Liimasidos on paljon kestävämpi kuin puun syiden oma sidos, varsinkin tuossa lavan taitoskohdassa.

Kuumaliima?