Aihe: Eric Benétin konsertti siirtyy huhtikuusta kesäkuuhun!
1
Crimz
17.04.2011 10:18:34
Uusi keikkapäivä on 5. Kesäkuusa sunnuntaina!
Jo valmiiksi ostetut liput kelpaavat sellaisenaan tai mikäli uusi keikka päivä ei sovi,
ne voi palauttaa ostopaikkaan.
 
Moninkertaisen Grammy-ehdokkaan, R&B:n supertaiturin Eric Benétin
Suomen-konsertti siirtyy huhtikuusta kesäkuuhun. Tämä lukuisista
menestyshiteistään tunnettu artisti nähdään Helsingissä Apollo Live Clubilla
yhdessä suuren live-yhtyeensä kanssa 25. kesäkuuta. Konsertin piti alun
perin olla 20. huhtikuuta, mutta päivä vaihtui Japanin-kiertueen siirtymisen
vuoksi. Liput Benétin konserttiin maksavat 42/45 euroa, ja ne ovat
myynnissä Lippupalvelussa
ja Tiketissä.
 

 
Eric Benét teki soolodebyyttinsä vuonna 1996 True To Myself ?albuminsa
myötä. Kolme vuotta myöhemmin julkaistiin A Day In The Life, joka sisälsi
dueton Spend My Life with You yhdessä Tamian kanssa. Laulu nousi
R&B-listojen ykköseksi ja saavutti suuren myyntisuosion. Vuonna 2004 oli
luvassa kolmas soololevy, Hurricane ja vuonna 2008 huippuarvostelut saanut
albumi nimeltään Love & Life
 

 
Benétin musiikki on herkkää, sydämentäyteistä ja tunteikasta mutta samalla
vahvaa ja rytmikästä soulahtavaa menomusiikkia. Benét oli vuosina 2001-2005
aviossa näyttelijä Halle Berryn kanssa.
 

 
Konsertin ikäraja: K-18
 
Konsertin järjestäjä: RL Entertainment, http://www.rle.fi
 
Eric Benétin kotisivut: http://www.ericbenet.net
Crimz
25.05.2011 23:19:09
Voita limusiinikyyti ja liput Eric Benétin keikalle!
http://www.groovefm.fi/index.php/kilpailut/benet
 
Menossa mukana http://www.limusiinit.com.
Crimz
29.05.2011 16:02:08
Eric Benétin video tervehdys suomalaisille faneille.
http://www.youtube.com/watch?v=oDkJxNOao10
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)