sahkuifk 14.03.2011 22:30:15 | |
---|
Johanna Kurkela oli hyvä tuossa, puuroa korvissa hällä joka luokittelee tuon tavalliseksi. Nykänen kuulostaa aina samalta, ammattilaisen tavoin soitti niin kuin tällaisessa pitääkin, laulajan show mennään laulajan ehdoilla. Siitä oli kuulkaa etydit kaukana, oli aika tanakkaa tulkintaa. Aamulla söin sitten sen koiran diapamit. Ihan normi ilta. |
Epämuusikko 15.03.2011 11:28:45 | |
---|
sahkuifk: Johanna Kurkela kuulostaa aina samalta, laulajan show mennään laulajan ehdoilla. Nämä allekirjoitan mutta en hyvällä. 6-stroke troll. |
jazzmies 15.03.2011 22:45:51 | |
---|
Epämuusikko: Nämä allekirjoitan mutta en hyvällä. Bändillä on aivan mahtava saundi ja tekemisen meininki. Valitettavasti siinä on myös laulu, mikä tässä tapauksessa on lähinnä rasite. "Musiikissa täytyy olla laulu, jotta rahvas erottaa melodian ja markkinamies saa sen myytyä". - Mikko Järvinen 2009, 'Rumpalin salaiset kansiot' - Ei se absoluuttinen totuus ole, mutta lähes järjestelmällisesti olen oikeassa asian kuin asian todellisesta jamasta. - jazzmies 2011 - |
Jaska 26.04.2011 22:56:35 | |
---|
Vähän myöhässä tulee mut Suomen Euroviisukarsinnat vuodelta 1973 Teemalta just ny. Rummuissa Ilpo Kallio. |
marktark 27.04.2011 13:57:36 | |
---|
Jaska: Vähän myöhässä tulee mut Suomen Euroviisukarsinnat vuodelta 1973 Teemalta just ny. Rummuissa Ilpo Kallio. KIITOS. Mä mietin eilen tota kovasti. Pikkupoikana tutkailin tätä Lauantaitanssien grooveäijää - kuten tietty Nappi Ikosta - silmä & korva tarkkana:) Napilla oli aina hieno snaresoundi, läski ja tukeva, tykkäsin ! Play that song. |
mukis 29.04.2011 10:06:45 | |
---|
jazzmies: Bändillä on aivan mahtava saundi ja tekemisen meininki. Valitettavasti siinä on myös laulu, mikä tässä tapauksessa on lähinnä rasite. "Musiikissa täytyy olla laulu, jotta rahvas erottaa melodian ja markkinamies saa sen myytyä". - Mikko Järvinen 2009, 'Rumpalin salaiset kansiot' - Ah, lauluasiasta olen totaalisen samaa mieltä. Mä en ymmärrä miksi laulu on suurimmassa osassa musiikkia Ukko ylijumalan roolissa; aina ihan pinnassa, aina koko biisin ajan, aina laulaja seisoo siinä lavalla etummaisena ja useimmiten laulaja (luulee) olevansa bändin johtohahmo! Mun mielestä laulun pitäis olla yksi instrumentti toisten joukossa ja tasavertainen. Tällä hetkellä laulu on musiikissa täysin yliarvostettua! |
Bobana 29.04.2011 20:15:48 | |
---|
Jim klo 23:00 -> Foo Fighters. : D Jazzmies, älä missaa tätä! : ) Ai nyvvai??! |
Tänään Idolsin "loppuhuipentumaa" tukee UMO big band. Ihan pakko katsoa vain sen takia. Jos Ketola on rummissa niin kiitos. Tulee Sinatraa ja semmosta. Ja mitä Hennariikan tylsyyteen tulee niin sitä en tajua. Sävykäs persoonallinen laulaja. Mun puolesta finaaliin. Mut six pitäÄki VETäÄ VAA!1!1!! :D |
moderndrummer88 03.05.2011 20:07:40 | |
---|
Tykylevits ykkösellä just nyt! |
Sonormies 03.05.2011 22:55:42 | |
---|
Meni jo, mutta olipas hauska nähdä keisari Oiling tamburiinin varressa Euroviisut -74-karsinnassa. Tankero: "Rollarit, tuo Englannin Souvarit." |
moderndrummer88 20.05.2011 21:36:49 | |
---|
YLE Teema Pe 20.05.2011 klo: 21.50 The Band: Viimeinen valssi (The Last Waltz, USA 1978) Martin Scorsesen ohjaama elokuva The Band -yhtyeen viimeisestä keikasta, jonka aikana lavalle kapusivat mm. Bob Dylan, Joni Mitchell, Neil Young, Van Morrison ja Eric Clapton. Vartin päästä tärähtää |
jazzmies 20.05.2011 22:01:04 | |
---|
moderndrummer88: YLE Teema Pe 20.05.2011 klo: 21.50 Vartin päästä tärähtää Syvempää groovea tässä lajissa saa hakea! Ei se absoluuttinen totuus ole, mutta lähes järjestelmällisesti olen oikeassa asian kuin asian todellisesta jamasta. - jazzmies 2011 - |
Jupi57 23.05.2011 20:02:48 | |
---|
|
moderndrummer88 27.05.2011 18:03:11 | |
---|
|
OPJ1974 27.05.2011 22:13:50 (muokattu 27.05.2011 22:16:54) | |
---|
moderndrummer88: http://telkku.com/program/show/20110527185010 Tätä ei pidä kenenkään missata! Perhana, kuinka vaivattomasti tulee ihan helvetin hienoja makuja tuolta poppoolta. Pari kertaa jo kulkenut ihan kylmät väreet. EDIT. Ja Bootsy Collinsilla on ihan suidun magee hattu! "Semmosta huutomerkkiaksentointia alusta loppuun ja burlaburla-perunoita kellariin." |
hollmi-5 28.05.2011 08:46:19 | |
---|
Soundit, piuhat ja kajarit. |
VeKrio 30.06.2011 21:26:47 | |
---|
Kuuluisi varmaan tänne tämä. Tällä hetkellä tulee kakkoselta tosi hienoa soitantaa. Kansainvälinen harmonikkakilpailu, ja Miri Miettinen vetää ihan parastaan. Loistavaa rummutusta, aksentteja, monipuolista. Hola! Mut six pitäÄki VETäÄ VAA!1!1!! :D |
Vallu-Veke 26.08.2011 20:40:23 | |
---|
|
Nolte 05.09.2011 19:12:14 | |
---|
Tätä en allekirjoita! |
VeKrio 05.09.2011 20:08:09 | |
---|
Jos sun mieles on tyyni niinkuin keväinen sää, on helppo sinun silloin kitaraasi virittää |