Kitarat: kitarakamat ›

J.Hollström: Sunkin kilsoilla voisi kuvitella että skitta pitää säätää ja laittaa omaan setuppiin ennenkuin alkaa jakelemaan pesu- tai hakkaustuloksia.
Ehkä näin, mä tein siihen aikaan hitosti keikkaa, en mä jaksanut alkaa miettiin mikä tuossa kitarassa oli pielessä kun kerran oli soiva peli jo omasta takaa. Voihan olla että odotukset oli ihan taivaissa, ei noin tyyriitä vasuri-Lespoja kovin usein tullut eikä tule vastaan, joten oletuksena saattoi ymmärrettävästi olla se että noin kalliin kitaran täytyy olla todella hyvä mitä se ei ensivaikutelman perusteella sitten ollutkaan.
 
Eikä siltikään saata heti samantien "istua lapaseen", niinkuin täällä on usein tapana sanoa.
Voi olla noinkin, en väitä etteikö tuosta olisi voinut ajan kaa saada soivan pelin, kai se pettymys vaan oli niin suuri että unohdin koko jutun samantien. Mutta hinta oli kyllä aivan käsittämätön, kai siinä vasurilisääkin oli pari tonnia ;-)
 
Mutta jos oisit ostanut sen ruiskun, niin tänään se ois varmaan maailman paras keppi.
Saattaa tuokin olla totta, sen hetkinen pettymys oli vaan niin valtaisa että en edes harkinnut kauppoja.
Kuten jo aiemmin sanoin, tänä päivänä voisin hyvinkin ostaa vastaavan kitaran, ja monta muutakin Gibsonia, jos olis rahaa;-)
http://panchosleftys.smugmug.com/Electrics-Gallery ...AINA voi haaveilla ;-)
 
Mut eipä siinä mitään, Jammuthan on kovia pelejä, ja kipsanit vois olla hyviä jos ne sais pysymään vireessä.
Omaa kokemusta ei ole kuin yhestä Jammusta ja kahesta Gibsonista, Jammu vei ne skabat SILLOIN sanotaanko nyt sitten 6-0.
En mä nyt niin tyhmä ole että alkaisin mollaamaan Gibsoneita yleisesti, maailman sivuhan noilla on vedelty lukematon määrä keikkoja ja levytyksiä lukemattomien kitarasankareitten toimesta ja vedellään edelleen, menköön vasenkätisyyden, silloisen tarjonnan ja huonon tuurin piikkin (= tehdään nyt noillekkin perkeleille joku) nuo mun huonot kokemukset ko merkistä kuin myös esim Ibanezista ja Ariasta.
No joo, kammattova ritsa on myös siskonpojan halpsis Thomann- Gibson SG, lienee kyseessä kiinaosasto jolla ei liene kovinkaan paljon tekemistä originaalien Gibsoneitten kaa...

Mä tiedän soitinlaitteista enemmän kuin soittamisesta. Kyllähän sitä toki soittotaitokin on vuosien varrella kehittynyt, mutta on mulla ihan kohtuuttoman hyvät kamat taitoihin nähden.
 
Käsien kautta on kiertänyt enimmäkseen hienoja vahvareita, vanhan myymällä on yleensä rahoitettu seuraavaa hankintaa joten mitään kokoelmaa niistä ei ole juuri ollut. Ainahan sitä vaihdolla on haettu sitä omaan käyttöön sopivampaa vempainta. Soitinpuolella sitten on yleensä kitarahankintoja perusteltu "kun mä ton saan niin sitten opettelen soittamaan x" meiningillä ja niinhän siinä on yleensä käynytkin, eli uudet kamat inspiroineet opettelemaan jotain, esim. straton hankinta Knopfler-osaston sorminäppäilyä jne. Oishan sitä voinu vanhoillakin, mutkun mutkun se aito singlecoil sound! :)
 
GAS on vihdoin hellittänyt ja en ole aikoihin edes soitinliikkeeseen astunut. Saldo kasa kivoja (suurimmaksi osaksi käytettyjä) soittimia ja melko kallis vahvistinpino.
 
Terveisin, jalo kamahomostelun harrastaja.

Lainaan vähän tätä ketjua kun asiani on läheisessä yhteydessä tähän käsiteltävään aiheeseen enkä kehdannut ihan uutta ketjua mokoman takia perustaa.
 
Itselläni on neljästä viiteen kitaraa ja yksi basso+ muu sälä. Olen aina tuntenut viehtymystä klassisen puolen tyyppeihin siinä, että niillä on aina vain se yksi soitin (no se saattaa alla parin miljoonan euron stradivarius) ja sillä sitten soitetaan. Se on jotenkin niin simppeli lähestymistapa, joka tuntuisi antavan sille musiikille maksimaalisen tilan. Itse en ole kitarismissa päässyt siihen (aina tuntuu olevan hyviä perusteita, miksi niitä kitaroita pitää olla viisi).
 
No ehkä se akustisten soitinten kanssa on simppelimpää ja ehkä akustiset kitaristit pääsevät siihen, että on vain se yksi soitin jota soitetaan ja useampi soitin ei tuo enää lisäarvoa siihen musiikkiin. Itse tuumailin, että jos olisi vain yksi sähkökitara ja yksi akustinen kitara, niin se olisi aika optimaalinen järjestely ja kun kitara ei koskaan käytännössä hajoa eikä mene vanhaksi, niin ei niitä soittimia sitten tarvitse enää edes ajatella, vaan voi keskittyä soittamiseen (me kaikki varmaan myönnämme, että vehkeistähän se ei tänä päivänä ole kiinni koskaan).
 
No itse en ole siihen pystynyt, mutta ajatus tuntuu jotenkin viehkeältä. On varmaan sellaisiakin "yksiavioisia" kitaristeja olemassa. Muistan jostakin lukeneeni, että itse suuri Petri Walli soitti vain yhtä kitaraa.
 
Me ihmiset olemme sillä tavalla outoja, että yritämme usein kätkeä todelliset vaikuttimemme jopa itseltämme rationaalisten ja fiksuilta kuulostavien perusteluiden taakse. Minäkin keksin helposti kymmen syytä, miksi minun pitäisi ostaa jälleen uusi kitara, mutta oikeasti mikään niistä rationaalisista perusteista joita voisin heittää tähän ja joilla vakuutan itseni ja puolisoni, ei ole todellinen motiivi. Siellä takana jäytää se jokin omituinen ahneus ja himo, joka on semmoinen pikkuisen vaarallinen ja alkukantainen eläin häkissään, jota ei oikein tohdi päästää irti.
 
Onko täällä yhtään sellaista jaloa ihmistä, jolla olisi vain yksi soitin (kallis tai halpa, niin ei väliä)?

Itse ole ollut yhden soittimen mies aina, nyt on harvinainen hetki ja olen kahden soittimen loukussa, toinen on kylläkin myynnissä.
En luo kovin syvällisiä suhteita vimpaimiin tai välineisiin.. myyn ja ostelen aina kun siltä tuntuu.

WanhaWetäjä:
No joo, kammattova ritsa on myös siskonpojan halpsis Thomann- Gibson SG, lienee kyseessä kiinaosasto jolla ei liene kovinkaan paljon tekemistä originaalien Gibsoneitten kaa...
 
Menee nyt vähän välimerkin väkisinmakaamiseksi, mutta Kiinassa ei oo ikinä tehty Gibsonia. Eikä muutenkaan muualla kuin ameriikan usassa. Gibson -merkin alla tehdään vain ameriikan usassa. Orville by Gibson ja Epiphone onkin sitten jo eri asioita.

Itse en tunne/tiedä ainuttakaan tyyppiä joka ostaisi soittovermeen sen takia, että se maksaa paljon. Voisiko urpompaa ja pinnallisempaa lähestymistapaa soittajalla olla? Eri asia sitten jos on keräilijä.
 
Mun mielestä on "kivaa" omistaa paljon erilaisia soittimia (laadukkaita ja ritsampia) ja laitteita joita pyöritellä ja testailla. Tositoimet (soittaminen) ovat sitten erikseen, mutta testailemalla luotu kokemuspohja välineistöstä toimii vankkana alustana erilaisten ratkaisujen toteuttamiselle. Tämä on tietysti täysin subjektiivinen asia, koska joillekin välineitten määrä ja kirjo voi olla rajoittava tekijä joka peittää luovuutta ja eksyttää väärille poluille, kun taas toiselle se voi olla puutarha josta napsia erilaisia hedelmiä toimien samalla inspiraation lähteenä. Siihen väliinkiin mahtuu paljon tallaajia.
 
Tässä on myös mielestäni se aspekti, että tukeeko nyrkkipajaputiikkeja vaiko massatuotannollista "bulkkia", mutta se on pitkälti myös rahasta ja asioiden arvottamisesta kiinni - miksei myös eettisestä puolesta.
 
Tavallaan tämä on aika ylimielinen aihe muiden arvosteltavaksi: mitä ihmettä se oikeasti kenenkään hanuria raavituttaa miten joku toteuttaa itseään??? Tulee vähän mieleen urosteleva arpien vertailu...

LaXu: Mä tiedän soitinlaitteista enemmän kuin soittamisesta. Kyllähän sitä toki soittotaitokin on vuosien varrella kehittynyt, mutta on mulla ihan kohtuuttoman hyvät kamat taitoihin nähden.
 
Terveisin, jalo kamahomostelun harrastaja.
 
Täytyy myöntää, että tunnistin itseni tästä kirjoituksesta. Tällä hetkellä haavissani on seitsemän kitaraa - silti katselen musiikkiliikkeiden sivuja ja kamauutisia ahkerasti... tosin enää ei ole tullut sellaista "toi on pakko saada" fiilistä pitkään aikaan. Mutta ehkä Telecaster tai punainen ES-345 kokoelmaan mahtuis.

hallu: Onko täällä yhtään sellaista jaloa ihmistä, jolla olisi vain yksi soitin (kallis tai halpa, niin ei väliä)?
 
Itse kuuluisin mieluusti tuohon kategoriaan. Mutta tarpeiden takia tarvitsen vähintään kaksi sopivasti erilaista ruoskaa. Okei, on niitä mulla muutamakin...
 
Sen lisäksi jos soittajalla sattuu olemaan useampi rauta tulessa ja eri projekteissa sattuu tarvitsemaan erilaisia vireitä tai vaikka pelkästään slide-käyttöön tarkotettua ruoskaa niin on se vähän paha yhdellä ruoskalla pärjätä. Ei tosin mahdotonta jos tykkää säätää kitaraansa jatkuvasti...
 
Mulla oli pitkään vaan yksi kitara jatkuvasti bändikäytössä vaikka kitaroita oli himassa pari muutakin. Ne oli silloin lähinnä omaksi iloksi himassa käytettäväksi. Studioonkin jaksoin usein ne roudata vaikka kuitenkin soitin kaiken sillä yhdellä. Nykyään tykkään vaihdella käytettävää kitaraa fiiliksen ja toisinaan jopa tarpeen mukaan. Vaikka mulla edelleen on se yksi kitara jota käytän edelleen eniten.

hallu:Itselläni on neljästä viiteen kitaraa ja yksi basso+ muu sälä. Olen aina tuntenut viehtymystä klassisen puolen tyyppeihin siinä, että niillä on aina vain se yksi soitin (no se saattaa alla parin miljoonan euron stradivarius) ja sillä sitten soitetaan. Se on jotenkin niin simppeli lähestymistapa, joka tuntuisi antavan sille musiikille maksimaalisen tilan. Itse en ole kitarismissa päässyt siihen (aina tuntuu olevan hyviä perusteita, miksi niitä kitaroita pitää olla viisi).
 
Kyllä mun mielestäni klasaripuolen kitaristeillakin on useampia soittimia. Mitä olen acoustic guitaria selannut, niin kyllä siellä kamalistauksessa oli huipuilla useampiakin "ritsoja".
 
No ehkä se akustisten soitinten kanssa on simppelimpää ja ehkä akustiset kitaristit pääsevät siihen, että on vain se yksi soitin jota soitetaan ja useampi soitin ei tuo enää lisäarvoa siihen musiikkiin. Itse tuumailin, että jos olisi vain yksi sähkökitara ja yksi akustinen kitara, niin se olisi aika optimaalinen järjestely ja kun kitara ei koskaan käytännössä hajoa eikä mene vanhaksi, niin ei niitä soittimia sitten tarvitse enää edes ajatella, vaan voi keskittyä soittamiseen (me kaikki varmaan myönnämme, että vehkeistähän se ei tänä päivänä ole kiinni koskaan).
 
Kyllä kamarunkkaus kuuluu akustisten soittimien maailmaan myöskin. Enemmän se varmaan riippuu soittimen hinnasta. Jos puhutaan hyvistä viuluista, niin hintahaitarin yläpää on jo todella ylhäällä verrattuna kitaroihin. Esim. Liikasten parhaat klassiset kitarat maksavat 5700€, tuolla ei saa kovinkaan kummoista viulua.
 
Onko täällä yhtään sellaista jaloa ihmistä, jolla olisi vain yksi soitin (kallis tai halpa, niin ei väliä)?
 
Mulla on vain yksi sähkökitara. Akustisia löytyykin sitten enemmän, joskin kaikilla on oikeasti (ainakin näin uskottelen) oma käyttötarkoituksensa. Löytyy teräskielinen (2kpl aivan eri soundisia), 12-kielinen ja nylonkielinen.

Methis: Itse kuuluisin mieluusti tuohon kategoriaan. Mutta tarpeiden takia tarvitsen vähintään kaksi sopivasti erilaista ruoskaa. Okei, on niitä mulla muutamakin...
 
Sen lisäksi jos soittajalla sattuu olemaan useampi rauta tulessa ja eri projekteissa sattuu tarvitsemaan erilaisia vireitä tai vaikka pelkästään slide-käyttöön tarkotettua ruoskaa niin on se vähän paha yhdellä ruoskalla pärjätä. Ei tosin mahdotonta jos tykkää säätää kitaraansa jatkuvasti...
 
Mulla oli pitkään vaan yksi kitara jatkuvasti bändikäytössä vaikka kitaroita oli himassa pari muutakin. Ne oli silloin lähinnä omaksi iloksi himassa käytettäväksi. Studioonkin jaksoin usein ne roudata vaikka kuitenkin soitin kaiken sillä yhdellä. Nykyään tykkään vaihdella käytettävää kitaraa fiiliksen ja toisinaan jopa tarpeen mukaan. Vaikka mulla edelleen on se yksi kitara jota käytän edelleen eniten.
 
No juu, totta kai työskentely tapa tuo omat vaatimuksensa ja tuota virehommaa en ottanut lainkaan huomioon, kun en itse ole koskaan soittanut kuin perusvireellä, niin en tullut ajatelleeksi muita vireitä olevan olemassakaan.
 
No, minulla ehkä on sellainen romantisoitu fantasia erakkotaiteilijasta, joka sulkeutuu majaansa omistaen elämänsä musiikille ja kitaran kuudelle kielelle (ps. katsoin hiljattain elokuvan "kaikki elämän aamut" uudelleen;-)).
 
Ehkä jossakin taustalla minulla kummittelee ajatus välineen vastuksen roolista ilmaisussa. Aikoinaan kun maalasin öljyväreillä ja valokuvasin, niin jouduin paljon pohtimaan välineen vastusta ja sitä miten se ohjaa tai ainakin vaikuttaa ilmaisuun. Ajattelin, että luovuus on pitkälti tutkimusmatkaa vuotavalla lautalla kohti visiota. Kun joutuu keksimään keinot toteuttaa jokin asia käsillä olevilla välineillä, sitä oppii uutta ja tulee löytäneeksi jotakin mitä ei edes etsinyt. Toisaalta sitä kautta oppii ymmärtämään paremmin välinettään, itseään ja elämää. Siksi ajatus, että ratkaisut haetaan kaupasta, aiheuttaa tiettyä vastenmielisyyttä (vaikka siis itse teen ihan samaa). Tämä on tietenkin harrastelijan puhetta ja ymmärrän hyvin, että ammattilaiset jokaisella alalla joutuvat miettimään "pienimmän riesan" tietä ja käyttävät konsteja jotka ovat yksinkertaisimpia ja kustannustehokkaita.
 
Minä siis rakastan kitaroita ja kaikkia muitakin leluja ja mielelläni niitä itselleni ostan pieneen majaani, jossa rakastan musiikkia ja musiikinteko välineitä. Tästä ajattelustani seuraa vain se, että aina ostettuani jotakin, tunnen lievää syyllisyyttä ja itseinhoa kun se pieni taiteilija sisälläni motkottaa sortumisestani "halpoihin" keinoihin. Tuon motkotuksen vaimentamiseksi joudun keksimään "kunniallisia" ja rationaalisia perusteita, miksi tarvitsen välttämättä uuden kitaran/tms. ja tuo sama häpeä estää minua "leveilemästä" tai ylpeilemästä hienoilla kamppeillani. Jos joku ystäväni huomaa, että minulla on uusi kitara, niin enemmänkin sitä tulee korvat punaisina vähäteltyä. Tämä on siis minun ambivalenssini suhteessa kamarunkkaukseen. Siksi tykkään myös täällä näitä palopuheitani pitää, nähdäkseni jakaako kukaan näitä tuntemuksiani. Täällä niin monet suhtautuvat niin ihanan vapautuneesti uuden tavaran ostamiseen. Minä en osaa vapautua ja silti minä ihan samalla tavalla kuolaan uusia tavaroita ja ajoittain haluan milloin mitäkin ja toisinaan annan haluilleni myös periksi.

Kamahomostelun aatelia:
http://michaelbott.net/guitar-stuff … e-bonamassas-guitar-gear-collection
 
;-)

Hallulle: Ehkä tohon sun filosofiaan sopis se, että rakentaisit itse soittimet ja vahvarit. Vois tulla ainakin persoonallinen lookki ja saundi.
 
En itsekkään tykkää sellaisesta "tarpeettomasta" kamarunkkailusta. Pari sähkökitaraa voi itselleen perustella hyvin, samoin sen basson ja akkarin. Vahvarissa panostin vihdoin reippaammin, pientä morkkista siitä tuli mutta toisaalta voi ajatella, että nyt sitten on vehkeet kunnossa sen "taiteilun" harrastamiseen. Pedaaleja on kyllä kiertänyt aika reippaasti ja siinämielessä itselle turhaan, että olen niisden käytöstä pitkälti luopunut.

hallu: No juu, totta kai työskentely tapa tuo omat vaatimuksensa ja tuota virehommaa en ottanut lainkaan huomioon, kun en itse ole koskaan soittanut kuin perusvireellä, niin en tullut ajatelleeksi muita vireitä olevan olemassakaan.
 
Pääasiassa itsekin käytän perusvirettä mutta toisinaan on ollut tarvis samanaikaisesti olla olemassa puolikkaan alempana ja avoimessa vireessä olevat kepakot. Yleensä avoin-g mut toisinaan mielenkiinnosta joku muukin. Tekee muuten itseasiassa oikein hyvää välillä käyttää jotain toista virettä. Lihasmuistissa olevat jutut kun ei välttämättä enää soundaakaan hyvältä ja joutuu funtsimaan uudestaan lähestymistapaansa ja käyttämään korvia saadakseen homman kuulostamaan siltä mitä hakee.
 
Ehkä jossakin taustalla minulla kummittelee ajatus välineen vastuksen roolista ilmaisussa. Aikoinaan kun maalasin öljyväreillä ja valokuvasin, niin jouduin paljon pohtimaan välineen vastusta ja sitä miten se ohjaa tai ainakin vaikuttaa ilmaisuun. Ajattelin, että luovuus on pitkälti tutkimusmatkaa vuotavalla lautalla kohti visiota. Kun joutuu keksimään keinot toteuttaa jokin asia käsillä olevilla välineillä, sitä oppii uutta ja tulee löytäneeksi jotakin mitä ei edes etsinyt. Toisaalta sitä kautta oppii ymmärtämään paremmin välinettään, itseään ja elämää. Siksi ajatus, että ratkaisut haetaan kaupasta, aiheuttaa tiettyä vastenmielisyyttä (vaikka siis itse teen ihan samaa). Tämä on tietenkin harrastelijan puhetta ja ymmärrän hyvin, että ammattilaiset jokaisella alalla joutuvat miettimään "pienimmän riesan" tietä ja käyttävät konsteja jotka ovat yksinkertaisimpia ja kustannustehokkaita.
 
Paljolti samoja ajatuksia meillä on aiheesta.
 
Itselleni suurta terapiaa on soittaa yksimikkisellä kitaralla, taikka akustisella. Siinä kun on aikalailla riisuttuna ja terävimpänä aseena pitäisi olla se luovuus.
 
Minä siis rakastan kitaroita ja kaikkia muitakin leluja ja mielelläni niitä itselleni ostan pieneen majaani, jossa rakastan musiikkia ja musiikinteko välineitä. Tästä ajattelustani seuraa vain se, että aina ostettuani jotakin, tunnen lievää syyllisyyttä ja itseinhoa kun se pieni taiteilija sisälläni motkottaa sortumisestani "halpoihin" keinoihin. Tuon motkotuksen vaimentamiseksi joudun keksimään "kunniallisia" ja rationaalisia perusteita, miksi tarvitsen välttämättä uuden kitaran/tms. ja tuo sama häpeä estää minua "leveilemästä" tai ylpeilemästä hienoilla kamppeillani. Jos joku ystäväni huomaa, että minulla on uusi kitara, niin enemmänkin sitä tulee korvat punaisina vähäteltyä. Tämä on siis minun ambivalenssini suhteessa kamarunkkaukseen. Siksi tykkään myös täällä näitä palopuheitani pitää, nähdäkseni jakaako kukaan näitä tuntemuksiani. Täällä niin monet suhtautuvat niin ihanan vapautuneesti uuden tavaran ostamiseen. Minä en osaa vapautua ja silti minä ihan samalla tavalla kuolaan uusia tavaroita ja ajoittain haluan milloin mitäkin ja toisinaan annan haluilleni myös periksi.
 
Mutta tuotahan voi oikeasti pitää harrastuksena harrastuksen sisällä. Mulla on se yksi ruoska jolla mä menen ja teen pääasiassa kaiken ja muut ruoskat on pääasissa harrastuksena. Mielenkiinto kun on kovasti kitaroissa niin on kiva käpistellä erilaisia laitoksia. Toki mä kaikilla soitan, eritoten nykyään, bändikuvioissa koska kitarat on siihen hommaan tarkotettuja kuitenkin.

Karvamammutti: Menee nyt vähän välimerkin väkisinmakaamiseksi, mutta Kiinassa ei oo ikinä tehty Gibsonia. Eikä muutenkaan muualla kuin ameriikan usassa. Gibson -merkin alla tehdään vain ameriikan usassa. Orville by Gibson ja Epiphone onkin sitten jo eri asioita.
 
No esim viimeistely ja hinta oli sitä luokaa että arvelin Gibsoninkin jo siirtyneen halpismaihin, jos näin ei ole niin sittenpähän on vaan onnistuttu tekemään harvinaisen epäonnistunut malli ;-)
 
http://bjmaka.en.made-in-china.com/ … ded-Worn-Brown-Electric-Guitar.html
 
No oli miten oli mutta olkoon...mitä väliä missä tehdään jos tehdään huonoa, en muista oliko just tämä malli mutta kovasti saman näköinen kuitenkin ;-)
 
EDIT ymmärsinkö jotain väärin vai eikö tuossa ole juurikin kyseessä Gibson joka on tehty Kiinassa???

WanhaWetäjä: No esim viimeistely ja hinta oli sitä luokaa että arvelin Gibsoninkin jo siirtyneen halpismaihin, jos näin ei ole niin sittenpähän on vaan onnistuttu tekemään harvinaisen epäonnistunut malli ;-)
 
http://bjmaka.en.made-in-china.com/ … ded-Worn-Brown-Electric-Guitar.html
 
No oli miten oli mutta olkoon...mitä väliä missä tehdään jos tehdään huonoa, en muista oliko just tämä malli mutta kovasti saman näköinen kuitenkin ;-)
 
EDIT ymmärsinkö jotain väärin vai eikö tuossa ole juurikin kyseessä Gibson joka on tehty Kiinassa???
 
Tuo ei ole Kiinassa tehty Gibson, vaan Kiinassa valmistettu piraattikopio.

WanhaWetäjä:
EDIT ymmärsinkö jotain väärin vai eikö tuossa ole juurikin kyseessä Gibson joka on tehty Kiinassa???
 
Tuo on Gibson-tuoteväärennös, jota myydään laittomasti sinisilmäisille länsimaisille jotka luulevat saavansa aidon pelin murto-osalla oikean hinnasta.
 
Edit: Hidas...

WanhaWetäjä:
 
EDIT ymmärsinkö jotain väärin vai eikö tuossa ole juurikin kyseessä Gibson joka on tehty Kiinassa???
 
Sanotaan vielä kerran: EI ole olemassa Kiinassa valmistettua Gibsonia. Ainoat tehtaat sillä firmalla ovat USAn rajojen sisäpuolella.

Wradlin: Sanotaan vielä kerran: EI ole olemassa Kiinassa valmistettua Gibsonia. Ainoat tehtaat sillä firmalla ovat USAn rajojen sisäpuolella.
 
Tuleeko tästä uus capo?

tepeh: Tuleeko tästä uus capo?
 
Voip olla mutta voip olla tulemattaki. Pitipähän vaan sanoa kun vastakin täällä oli eräs tyyppi, joka väitti kiinanpiraattien ja aitojen Gibsonien tulevan samalta linjalta Kiinasta.