Aihe: Volaongelma Yamaha AW4416:n kanssa
1
esyk
30.03.2004 10:04:13
 
 
Tämmöinen probleema tullut vastaan:
 
AW:lla tehdyt biisit soivat CD:lle poltettuna aivan liian hiljaa. Soittimen äänenvoimakkuutta joutuu ruuvaamaan tosi lujalle ja tietenkin taustakohina kasvaa. Olen ihan vihreä näissä nauhoitus-/miksaus-/masterointijutuissa, joten ensimmäisenä tulee mieleen, että jossain kohtaa peuhaan signaalin kanssa väärin. Näin olen tehnyt:
 
Sisääntulon gainia sen verran, että voimakkaimmillaan peak-valo herää silmänräpäykseksi. Tsekkaan eri "mittaripisteet" ennen EQ:ta sekä ennen ja jälkeen input faderin. Myös EQ:n ja Dynamicsien omat mittarit tarkistetaan. Mikäli säätövaraa on ylöspäin, laitan Dyn:sta hiukan kompuraa kehiin. Input faderin säädän sen mukaan, ettei kanavan sign. pääse ruvelle.
 
Kun kaikki raidat ovat nauhoitettu, säädän yksittäisten monitorikanavien vastaavat arvot vastaavalla tavalla.
Lopuksi vahvistan stereoraidan Attenuation-säätimellä ja jälleen pikkuisen kompressointia. Signaali on jälleen lähellä 0dB-viivaa.
Ja stereoraita palaa CD:lle.
 
Jos joku laitetta mahd. käyttänyt / muuten virheen toimissani huomaava mainitsisi asiasta, niin sepä vasta hienoa olisi.
Sunkka
30.03.2004 10:52:25
Juu! Etpä ole yksin ongelmasi kanssa! Sama minulla. Vaikka kuinka mittarit punaisella ja alkaa jo säröytymään niin CD:lle poltettu taso on kuitenkin alhaisempi. Outoa. Olen jo harkinnut erillisen polttavan CD:n hankkimista.
 
Ja toinen ongelma. Oletko kokeillut "Disck at once" toimintoa polttovaiheessa. Minulla ei toimi. Jää koko kone jumiin. Mikään muu ei auta kuin virrat pois. Ei pysty polttamaan CDRW:lle koska toimii vain käyttöohjeen mukaan tuolla poltolla. "Track at once" toimii moitteetta. Softakin on kertaalleen päivitetty Musiikki Fasun huollossa. Ei auttanut.
 
Olis juu kiva jos joku osais ja tietäis!
SF3YLO
30.03.2004 19:41:36
 
 
Moon polttanu cd:lle sillai, et fostex vf160:stä optinen tietokoneeseen, sit semmosella ohjelmalla nostan sen tasot suurinpiirtein samaan kuin koneellani olevat mp3:t! Ja hyvin toimii cd soittimessakin...
esyk
13.04.2004 12:43:43
 
 
Vaikka kuinka mittarit punaisella ja alkaa jo säröytymään niin CD:lle poltettu taso on kuitenkin alhaisempi. Outoa. Olen jo harkinnut erillisen polttavan CD:n hankkimista.

Kokeilinpa tuossa huvikseni nauhoittaa boostatun stereoraidan niin, että L/R - kanavat ampuvat yli käytännössä koko biisin ajan. Ja håp! Polton jälkeen CD Play:lla tsekatessa tasot alkavat olla sitä mitä pitääkin. Jos saat RW-polton toimimaan, niin parilla muutaman sekunnin testikäryytyksellä kullekin biisille löytyy se oikea voluumi.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)