Klassinen ›

sellisti: Niin, Valse Tristekin ihan hulvaton humoristisuudessaan.
 
Varsinkin se duurijakso jonka salonkimainen luonne sai mahlerin kutsumaan sitä kansallisneron luomaksi kitschiksi, mutta ymmärrän myös melodiikasta parjatun epäplastillisuuden ja triviaaliuden leiman huomautukset adornolta. vaikkei tuollaiset tyypilliset kansallisromanttiset pikkukappaleet syvimpiä tuntoja usein voikaan tilapäistyön leimaa kantavalla profiilillaan koskettaa mutta surullisinta on tietysti se että tällaiset sepitteet tekevät säveltäjästä niin tunnetun ja kuuluisan että kaikki arvokas sen vanavedessä luotu kulttuuriomaisuus ikään kuin huuhtoutuu mereen saamatta ansaitsemaansa asemaa joka sille musiikillisen merkityksen puolesta kuuluisi, ja vakavasti otettavat sydänverellä kirjoitetut mestariteokset populistisemman säveltäjän varjoon jääneiltä neroilta on joutunut kokemaan lähes kiirastulen arkistojen uumeniin unohtuneina musiikillisina testamentteina ja tilityksinä. mutta jotta esim. ylen hallussa tai arkistoissa lojuvat vanhat äänitteet voitaisiin digitoida ja saattaa kaupalliseen levutykseen tuntuvat edellytykset tätä ajatellen varsin kohtuuttomilta, jokaisen yksittäisen orkesterimuusikon suostumuksen varassa voi olla äänitteen julkaisu. siksi tarjonta on niin köyhää ja jotaki levytystä saa odottaa vuositolkulla. mm. eräältä polyfonisimmin ajattelevalta naissinfonikolta 60-70 luvulta.
 
richard traussin ein heldenleben tekee omaan napaan tuijottavassa kursailemattomuudessa kyllä joko tahattoman tai tahallisen laskelmoidun koomisen vaikutelman kun säveltäjää arvostelleesta kriitikkolaumasta tehdään siekailematonta pilaa teoksen 2. osassa kotkottavana kanalaumana..