Kitarat: kitarakamat ›

Kontiak: Mutta siis asiaan: tehkää erinomainen kitara parilla satasella, jos pystytte. Minusta se ei ole mahdollista. Aasiassa hyrrääville: ahneella on paskanen loppu.
 
En tiedä jos ketään kiinnostaa, mutta mulla oli käytössä noin 75% nauhotuksista Korea Wolf kimppatilaus kitara Explorer hintaan 200 egee...Raskas-sooloskaboissa. Mikit vain vaihdoin Dimarzioon ja oli loisto kitara, onnea uudelle omistajalle.

hevikukko: En tiedä jos ketään kiinnostaa, mutta mulla oli käytössä noin 75% nauhotuksista Korea Wolf kimppatilaus kitara Explorer hintaan 200 egee...
 
Ei mua ainakaan kiinnosta, kun sanoin jo tuosta irstailevista länkkäreistä kertaalleen.
 
Ive noticed in the last few years that there has been increasing demand for custom shop instruments. Its one of those things that ebbs and flows over time, and the current economic situation notwithstanding, we seem to be on one of those upward swings where guitarists reach a certain level in their playing, and theyre no longer satisfied with off-the-shelf instruments, and start looking for something unique, something different, or something that just suits them better.
 
Along with this trend, ive also noticed (in general terms) that the average age and pocketbook depth of people seeking boutique or custom-shop instruments seems to be inversely proportional to the demand. I cant count the number of threads on guitar discussion forums ive seen where a young player thinks he or she can get a guitar built to their spec for $1000 or less. A worrying trend is that there have actually been a few luthiers who will take them up on it.
 
Yet when you stop and look at what the true costs of building guitars as a small independent builder, you get a very different picture. No matter how you frame it, penny-pinching, perpetually broke musicians often dont seem to understand why their dream custom guitar from a small builder should actually cost much, much more than the $1000 theyre willing to shell out. They cant comprehend why the price list at a big-name custom shop like Jackson starts at around $3500.
 
http://decibelguitars.com/why-guitars-cost-what-they-do-part-i/
 
Based on the numbers above, youre looking at producing about an instrument a week, on average. With no vacation time or sick days. I think it would be quite a challenge for a one-person shop to deliver an instrument a week. Stretch that timeline out to an instrument every two weeks, and youd have to double your selling price to $5000 to make sure the cashflow stays in positive territory and you pay yourself a living wage.
 
http://decibelguitars.com/why-guitars-cost-what-they-do-part-ii/
 
Onko Aasiasta tullut vielä yhtään kitaristia, jolla olisi mitään merkitystä?

Onko Aasiasta tullut vielä yhtään kitaristia, jolla olisi mitään merkitystä?
 
Olenko minä Aasiasta kotoisin? Tietysti jos oikein oikeita ammatti-muusikoita ja kuuluisuuksia etsit, jotka soittaa halpiksilla....niitähän voisi listata...mutta menee ohi aiheen.

hevikukko: Olenko minä Aasiasta kotoisin?
 
Sitä emme tiedä. Itse tavallaan olen. :P
 
E: Tosin en pidä itseäni mitenkään erityisen merkityksellisenä.

Vladi: E: Tosin en pidä itseäni mitenkään erityisen merkityksellisenä.
 
Minä pidän vielä itseäni vähemmän merkityksellisenä, en ole saavuttanut mitään! mutta kun puhutaan halpis kitaroista, ei mennä ohi aiheen liikaa eihän? joten....palataas kysymykseen.

hevikukko: Olenko minä Aasiasta kotoisin?
 
Ei, vaan se kysymys on se, että onko (Gibsonin) Explorer Aasiasta kotoisin. Aasialaiset tuottavat erinomaisesti kopioita, mutta paskasti mitään omaa. Mitä enemmän aasialaisia tukee, sitä enemmän saa kopioita. Mitä enemmän kopioita, sitä vihaisempi jucciz. Sitä ei maailma kestä.

markkuilari: Saman mä huomasin ku kaveri osti Gibsonin LP Std Limited Editionin. Aina kehutaan että kalliimpiin valitaan paremmat puut yms. Tossa Gibsonissa oli toinen puoli kannessa loimuvaahteraa (tai ainakin sinne päin) ja toinen oli ku olis revitty ulkohuussin seinästä pala lautaa ja liimattu siihen kiinni. Sitte oli nää perus nauha ja reunalista ongelmat. Lähikauppaa oli tullu uudet Gibsonit myyntii ja samaa paskahuussin seinää niihinkin oli laitettu. Kiinan ja Korean Epiphoneissa ei tollasia oo paljon näkyny. Taitaa olla Gibsonilla Steve Wonder(tai useita) laadun valvonnassa.
 
Jopas kävi kaverilla todella huono tuuri..
Kuvaa olis erittäin mukava tuosta nähdä? Varmaan saat sellasen aikaseksi, kun kerran kaverin kitara on kyseessä..
Ja kovin kiinnostava mallikin vielä, LP Standard LIMITED EDITION..
 
Edit: minkähän värinen se LE oli? Keskusmusiikista vissiin ostettu??

Kontiak: Kyllä minusta vähän tuntuu, että ollaan. Siis että erinomaisen kitaran voisi saada parilla sadalla? En nyt kommentoi tällä ketjun aloittajan arviontikykyä, vaan oletan, että asia on noin.
 
Tehkää erinomainen kitara parilla satasella, jos pystytte. Minusta se ei ole mahdollista. Aasiassa hyrrääville: ahneella on paskanen loppu.
 
Joo, tätä minä olen itsekin pohtinut. Sitä ei pystytty tekemään ennen vanhaan, niin miksi niitä nyt pystytään tekemään? olisiko tosiaan niin, että että ei pystytäkään?

hallu: Sitä ei pystytty tekemään ennen vanhaan, niin miksi niitä nyt pystytään tekemään? olisiko tosiaan niin, että että ei pystytäkään?
 
Soittokelpoisessa kitarassa pitäisi olla toimivat virittimet, kohtuulliset mikit ja asiallinen kaula. Osat tulisi olla sovitettu toisiinsa jotakuinkin tarkasti.
 
Tähän pystytään nykyään ilmeisesti entisaikoja paremmin, koska virittimet ja mikit tehdään perinteisiä rakenteita kopioimalla (70-luvulla näki ihan käsittömättömiä virityksiä näissä suhteissa) ja nykyään koneilla tehdään kustannustehokkaasti riittävän mittatarkkoja puuosia (tämäkin oli 70-luvun halpiksissa toisin).
 
Halpiskitarat ovat nykyään parempia kuin lapsuudessani, valikoima laajempi ja suhteelliset hinnat halvempia.

Näinhän me vanhat äijät elvistellään, että ollaan ritsa-veteraaneja. Silloin puberteettina jouduttiin aloittamaan soittoharrastus aivan kaameilla Mayanpaskoilla, joissa kielet oli sentin korkeudella ja vire pysyi yhden riffin ajan. Ja piuhat oli naurettavaa paukkulankaa, ainaista rutinaa ja pätkimistä. Juu että nykynuoret ei tiedä mitään siitä mitä on aito bluus, kun pitää soittaa sormet verillä ja vedet silmissä. Ihka oikeat gibsonit ja fenderit oli tavoittamattomia haaveita. Toisaalta meitin pojuaikoina joku orkkis TS-808 oli ihan normisäristin, joka oli melkein joka jannulla ainakin meidän lähiössä.

varakeef: Soittokelpoisessa kitarassa pitäisi olla toimivat virittimet, kohtuulliset mikit ja asiallinen kaula. Osat tulisi olla sovitettu toisiinsa jotakuinkin tarkasti.
 
Tähän pystytään nykyään ilmeisesti entisaikoja paremmin, koska virittimet ja mikit tehdään perinteisiä rakenteita kopioimalla (70-luvulla näki ihan käsittömättömiä virityksiä näissä suhteissa) ja nykyään koneilla tehdään kustannustehokkaasti riittävän mittatarkkoja puuosia (tämäkin oli 70-luvun halpiksissa toisin).
 
Halpiskitarat ovat nykyään parempia kuin lapsuudessani, valikoima laajempi ja suhteelliset hinnat halvempia.
 
Ostin vuonna 1977 tai 1978 pulttikaulaisen El Maya lespakopion hintaaan 900 mk. Nykyrahassa tuo vastaa noin 500 euroa, Tuota El Mayaa en nykyaikana kitarakseni huolisi vaikka vähän rahaa saisin. Pikanttina yksityiskohtana single coil mikit humpparikuorissa. Jotkut 500 euron nykykitarat sen sijaan ovat loistavia soittimia mielestäni.

Rämppy: Näinhän me vanhat äijät elvistellään, että ollaan ritsa-veteraaneja. Silloin puberteettina jouduttiin aloittamaan soittoharrastus aivan kaameilla Mayanpaskoilla, joissa kielet oli sentin korkeudella ja vire pysyi yhden riffin ajan. Ja piuhat oli naurettavaa paukkulankaa, ainaista rutinaa ja pätkimistä. Juu että nykynuoret ei tiedä mitään siitä mitä on aito bluus, kun pitää soittaa sormet verillä ja vedet silmissä. Ihka oikeat gibsonit ja fenderit oli tavoittamattomia haaveita. Toisaalta meitin pojuaikoina joku orkkis TS-808 oli ihan normisäristin, joka oli melkein joka jannulla ainakin meidän lähiössä.
 
...ja mullakin oli ihan normisoittimina, Custom SG, 69 Tele Bigsbyllä, 71 Custom LP etc...moottoreina Farfisa, Selmer ja jopa Pearl, pedalboardit tehtiin ite, ei kiinnostanu mitä oli putket tai muut, vedettiin vaan :D
 
/sv

markkuilari: Saman mä huomasin ku kaveri osti Gibsonin LP Std Limited Editionin. Aina kehutaan että kalliimpiin valitaan paremmat puut yms. Tossa Gibsonissa oli toinen puoli kannessa loimuvaahteraa (tai ainakin sinne päin) ja toinen oli ku olis revitty ulkohuussin seinästä pala lautaa ja liimattu siihen kiinni. Sitte oli nää perus nauha ja reunalista ongelmat. Lähikauppaa oli tullu uudet Gibsonit myyntii ja samaa paskahuussin seinää niihinkin oli laitettu. Kiinan ja Korean Epiphoneissa ei tollasia oo paljon näkyny. Taitaa olla Gibsonilla Steve Wonder(tai useita) laadun valvonnassa.
 
Tän tarinan perusteella sun kaveris taitaa olla tää Steve Wonder koska on tällaisen kert suostunut ostamaan,avasko lainkaan casea / tsekkasko kepin ennen ostopäätöstä.. ??
 
Vai ostiko näkemättä/testaamatta netistä..ja jätti kuitenkin palauttamatta vaikka on niinkin karu et kaverin tarvii netissä huudella huussin lankuista ?!

svilo: ...ja mullakin oli ihan normisoittimina, Custom SG, 69 Tele Bigsbyllä, 71 Custom LP etc...moottoreina Farfisa, Selmer ja jopa Pearl, pedalboardit tehtiin ite, ei kiinnostanu mitä oli putket tai muut, vedettiin vaan :D
 
/sv
 
Vaikuttais melkein kulosaari-munkka-westend-meiningiltä ;D.

Rämppy: Vaikuttais melkein kulosaari-munkka-westend-meiningiltä ;D.
 
...mutta todellisuus oli Kontulassa, nutalla vedettiin..
 
/sv

Eikös nykyään tuon 'made in USA' tekstin saa lätkäistä tuotteeseen/kitaaraan/vahvistimeen jo kun ~50% osista/materiaaleista on USAsta... mistä lienee loput. Hintalapussa tuon muuttuminen ei näy ainakaa laskevasti, joskaan en ole varma kuinka kauan tämä käytäntö on ollut voimassa.
 
http://www.madeinusa.org/

 
"Välineiden täydellisyys ja tavoitteiden hämäryys näyttävät kuvaavan aikakauttamme" - Albert Einstein
 
Ja jos tämä pitää paikkansa kitarakamojen/soittamisen suhteen, niin voi luoja miten se pitääkään paikkansa äänitysvälineiden/julkaistavien levyjen suhteen.

Nykypäivän soittovälineet ovat toisaalta kehittyneet ja parantuneet laadultaan, mutta toisaalta moni menneisyyden vekotin on edelleen ylivertainen.
 
Otetaanpa ensin ennenvanhaiset sähkökitarat. Eipä taida löytyä viisikymmentäluvun alkupuolen Tele(No)casterien, myöhemmin Stratocastereiden tai vaikka viiskytluvun lopun Les Paulien kaatajaa, jos puhutaan perusrokkikitaroista. Samoin viisi- ja kuusikymmentäluvun vahvistimet, kuten Fender tai vaikka Marshall ovat edelleen käyttökelpoisia, ja 'identtisiä' reissue-malleja puskee pintaan. - Toisaalta seitsemänkymmentäluvulla tavisnuorten jaappaninkopiot ovat todella surkeita, ei mitään vertailukohtaa vaikka kimppa-Wolfeihin(!). Onneksi ei tuolloin ymmärtänyt mtn intonaation säätämisestä, olisi harrastus loppunut lyhyeen.
 
Noiden kitaroiden suhteen monasti ihmetyttää, minkä vuoksi noista vanhoista ritsoista joskus maksetaan vintagehintoja? Käykö näin viidenkymmenen vuoden päästä myös Anttilan Williams-kitaroille?

Jii-Gee: Tän tarinan perusteella sun kaveris taitaa olla tää Steve Wonder koska on tällaisen kert suostunut ostamaan,avasko lainkaan casea / tsekkasko kepin ennen ostopäätöstä.. ??
 
Se oli kai soittimena niin täydellisen hyvä ettei pienet fibat ulkonäössä haittaa. Muuta selitystähän ei ole. Paitsi että kaveri on täysi idiootti, mutta sitähän emme usko koska seura kuulemma tekee kaltaisekseen. Kuva tästä tapauksesta ois joka tapauksessa kiva.
 
Ja niiden liikkeiden nimet joissa saa käydä ihastelemassa rumakantisia lessuja ja röydettyjä SG Supremeja kiinnostavat myös kovasti...