Rock, pop, alternative ›

Cathi777: No ei kai nyt yhden pyöräytyksen perusteella voi levystä mitään tuomiota antaa.
 
Joo, munstaki tuo oli aluksi hirveän sekava, mut hyvä se oikeasti on. Vaati enemmän aikaa ku edellinen levy. Suosikiksi on noussut Bring Out The Snakes. "Come on push the rewind!"

No kyllä ensivaikutelma vaikuttaa aina ja kaikessa, näin se maailma vaan pyörii.
Musiikkia on niin paljon kuunneltavana, että mieluummin sitä jatkaa jonkun sellaisen kanssa, mikä nappaa ensikuulemalla edes jonkun verran.
Tää nyt vaan ei nappaa. Onneksi muita kuuntelijoita riittää, taiteesta kuitenkin on kyse.

Osteri: No kyllä ensivaikutelma vaikuttaa aina ja kaikessa, näin se maailma vaan pyörii.
Musiikkia on niin paljon kuunneltavana, että mieluummin sitä jatkaa jonkun sellaisen kanssa, mikä nappaa ensikuulemalla edes jonkun verran.
Tää nyt vaan ei nappaa. Onneksi muita kuuntelijoita riittää, taiteesta kuitenkin on kyse.
 
En mä sitä väitä etteikö ensikuulema vaikuttaisi, mutta jos sen perusteella tekee tuomion niin ei silloin anna edes mahdollisuutta. Jos joku levy iski heti täysillä niin todennäköisesti se ei kanna pitkässä juoksussa kovin pitkälle jos kaikki koukut on tarjolla välittömästi.
 
En minäkään siis tästä uudesta levystä ole kovinkaan innostunut. Tässä on menty nyt täysin soundikikkailun perässä ja biisit on unohtunut kokonaan säveltää. Jotain hyviä kohtia on siellä täällä, mutta ei tämä levy kyllä vakuuta. Selkeästi huonoin bändin kaikista levyistä, myös debyytti mukaan luettuna. Onneksi en ostanut tätä suoraan vaan kuuntelin ensin Spotifysta.
 
Eli kyllä sä Osteri oikeassa voit olla, en sitä väitä, mutta kuuntele nyt muutama kerta kuitenkin. Ja ylipäätään, kun uusia tuttavuuksia ja levyjä etsii niin pitäisi jaksaa antaa niille enemmän aikaa kuin se yksi pyöräytys.

Olenko ainut kun mun mielestä toi Mikon laulu on tasoltaan "Suomen Idols" bändisoiton ollessa jo siellä "American Idol"-tasolla? Levyllähän se vielä menee mutta ne livevedot mitä oon nähnyt ruudun läpi ovat jättäneet vähän kylmäksi.

eino mutku: Olenko ainut kun mun mielestä toi Mikon laulu on tasoltaan "Suomen Idols" bändisoiton ollessa jo siellä "American Idol"-tasolla? Levyllähän se vielä menee mutta ne livevedot mitä oon nähnyt ruudun läpi ovat jättäneet vähän kylmäksi.
 
Jaa'a... en osaa sanoa muuta kuin että uusimmalla levyllä on ainakin meikäläistä häiritseviä soundeja. Etenkin rytmipuolella jotkut rumpusoundit ja sitten tuollaiset omituiset "räikät". Muutenkin vähän omituista säksätystä... ja ainakin näin Approach-levystä kovasti diggailevalle tää uusin levy on, noh ainakin haastava.
 
Toisaalta, kaikki oikeasti hyvät levyt ovat juuri sellaisia ettei niistä heti diggailekaan täysillä, vaan niihin kasvaa. Ehkä tämä onpi yksi niistä...

Cathi777: En mä sitä väitä etteikö ensikuulema vaikuttaisi, mutta jos sen perusteella tekee tuomion niin ei silloin anna edes mahdollisuutta. Jos joku levy iski heti täysillä niin todennäköisesti se ei kanna pitkässä juoksussa kovin pitkälle jos kaikki koukut on tarjolla välittömästi.
 
No paskanvitut! Somewhere in Time iski täysillä eka kuuntelulla alusta loppuun ja edelleenki voin kuunnella minkä tahansa biisin koska tahansa, eikä oo yhtään paskanmaku suussa... päin vastoin.
 
Totta on, että jotku levyt aukeaa hitaampaa (niinku Images and Words mulle), mutta ei se tarkota, että ne jotenki kestäis paremmin. Iteasiassa Images and Wordsiin oon jo vähän kyllästyny.

Ianuarius: No paskanvitut! Somewhere in Time iski täysillä eka kuuntelulla alusta loppuun ja edelleenki voin kuunnella minkä tahansa biisin koska tahansa, eikä oo yhtään paskanmaku suussa... päin vastoin.
 
Totta on, että jotku levyt aukeaa hitaampaa (niinku Images and Words mulle), mutta ei se tarkota, että ne jotenki kestäis paremmin. Iteasiassa Images and Wordsiin oon jo vähän kyllästyny.
 
Hienoja yleistyksiä kaikesta omien kokemuksien perusteella täällä.

PJS: Hienoja yleistyksiä kaikesta omien kokemuksien perusteella täällä.
 
No mitähän mä taas yleistin? Omista kokemuksistani puhuin. Jos noi kerran oli yleistyksiä, niin samaanlaihin noi muitten jutut oli yleistyksiä omien kokemuksiensa perusteella. Rauha maassa.

Mulle levyn aukeaminen tarkoittaa sitä että se on tasan kerran mahtavan(toivottavasti) kuuloista ja siitä eteenpäin se on pelkkää alamäkeä. Musahan siitä ei pahene, mutta kyllä se puuduttamaan alkaa. Musagenre usein sanelee aika hyvin kauan siinä kestää ja minkä tasoista puudutus on. VHB on siinä keskivaiheilla; sopivan progea pitämään mielenkiinnon yllä, mutta sitten kun kappaleen muistaa niin sen kanssa muistaa. Vaikka tykkään progesta ihan hirveästi, olen kuitenkin huomannut että varsinkin nykyprogessa "aukeaminen" on lähinnä illuusio tästä katarsis-tilasta, koska hyvin harvoin tällaisessa musassa on tunne mukana studiovedoissa. Omat lempilevyt on usein sellaisia että ei edes halua ajatella niiden aukeavan kuuntelijalle. Esimerkiksi Sigur Rosin ágætis byrjun on siitä maaginen levy(anteeksi off-topic) että se on alusta asti saman kuuloinen, jopa helppo, mutta siinä on niin vahva ydin/tunne, että se toimii lähes aina ja erilailla eri tunnetilojen vallitessa eikä se niin sanotusti aukene koskaan kaava-musiikin tavoin.
Tästä johtuen suurin osa bändituotoksista nyt on vain kertakäyttökamaa liikkuvalla käyttöiällä. Eikä siinä mitään vikaa ole, varsinkaan nykyään kun spotifysta voit kuunnella vaikka sata uutta levyä päivässä. Onkin sitten eri asia, millaisen arvostuspohjan bändille antaa musiikin pohjalta...
Tämän siis kirjoitin sen takia, kun alkoi yhtäkkiä vi*uttaa sana "aukeaminen". Hyvä levy aukeaa, mahtava levy ei

ManuMäkinen:
Tämän siis kirjoitin sen takia, kun alkoi yhtäkkiä vi*uttaa sana "aukeaminen". Hyvä levy aukeaa, mahtava levy ei
 
Tuollaista ajatusta en kyllä pysty ymmärtämään ollenkaan. Miten ihmeessä sellainen levy voi olla mahtava joka ei aukea koskaan? Ihan käsittämätön ajatus. Maailmassa onkin sitten todella paljon mahtavia levyjä, joita ei sitten vaan jaksa kuunnella, kun ei ole mitään toivoakaan, että ne koskaan aukeaisivat.

Mielenkiintoista keskustelua! Itselleni tuo "aukeaminen" on nimenomaan se ahaa-elämys, kun ensimmäisten kuunteluiden jälkeen pääsee vähän syvemmälle siinä levyssä ja alkaa jo muistamaan niitä pinnalla kuuluvia osasia (kertsit, kitarakoukut yms.), jonka jälkeen huomaa sieltä taustalta kaikenlaista muuta pientä kiinnostavaa sälää. "Aukeamiseen" sisältyy myös se vaihe, kun pystyy mielessään ehkä tapailemaan niitä melodioita ja hyräilemään mukana niitä hyväksi havaitsemiaan levynosasia.
 
VHB:n musiikki on tosiaan jotain ihan muuta kuin tiukkaa progea alusta loppuun, mutta eihän se toisaalta ole myöskään mitään poppia. Sen takia yksi tai kaksi kuuntelua ei missään nimessä riitä, vaan useimmiten tarvitaan se 10-20 kuuntelukertaa, jotta levy tosiaan "aukeaisi". Tällä hetkellä olen jossain lähemmäs kymmenen kieppeillä, mutta nyt oikeasti alkaa tulla ensimmäistä kertaa sellaiset fiilikset, että tämä lättyhän toimii! Levy jakaa varmasti mielipiteitä, mutta mielestäni tässä on ehkä ehjin ja tasalaatuisin kokonaisuus verrattuna yhteenkään aiempaan VHB-levytykseen. Sanoisin, että tuo edellinen levy oli omalla asteikollani ehkä lopulta pienimuotoinen pettymys "Approachin" jälkeen, mutta tällä levyllä taas tullaan palaamaan ns. omalle tasolle. Pidän myös soundeista ehkä juuri tuon viilailun ja astetta rujomman meiningin vuoksi.
 
Mutta yhteenvetona voidaan siis sanoa, että levyn avautumisessa menee ainakin itselläni usein vähintään se kymmenkunta kertaa ja monesti se oikeasti toimii vieläpä niin, että alunalkaen olen kuunnellut niitä levyjä ja miettinyt, että mitähän paskaa sitä tuli taas otettua. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa alkuaikojen punk-proge-vetoiset YUP-levytykset, jotka ensimmäisillä kerroilla kuulostivat aika kamalalta, mutta jotka nykyään ovat ihan ehdottomia suosikkejani. Antakaa siis ihmiset aikaa tällekin levylle ja tuomitkaa vasta hetken kuluttua. :)

Cathi777: Tuollaista ajatusta en kyllä pysty ymmärtämään ollenkaan. Miten ihmeessä sellainen levy voi olla mahtava joka ei aukea koskaan? Ihan käsittämätön ajatus. Maailmassa onkin sitten todella paljon mahtavia levyjä, joita ei sitten vaan jaksa kuunnella, kun ei ole mitään toivoakaan, että ne koskaan aukeaisivat.
 
Huonosti esitin asian. Main point kuitenkin sellainen, että mulle parhaat levyt on sellaisia, jotka eivät ole aiheuttaneet tällaista ahaa-elämystä. Enkä halua puhua niiden kanssa aukeamisesta. Jotenkin aina tuppaa menemään elämä musiikin kanssa sillä lailla, että tulee vastaan hieno levy, joka on hetken maailman paras, mutta se vain unohtuu n kuuntelun jälkeen unholaan.
Tämä on kuin kehari puhuisi mustasta magiasta, puhun asioita miten ne suuhun tulevat. Mutta on kuitenkin kiva yrittää saada ajatuksiaan kirjoitettuun muotoon ja aiheuttaa keskustelua :) jopa tehdä yleistyksiä

Onkos ihmiset lähdössä katsomaan VHB:tä Kuopion Henry's Pubiin ylihuomenna?

ManuMäkinen: Huonosti esitin asian. Main point kuitenkin sellainen, että mulle parhaat levyt on sellaisia, jotka eivät ole aiheuttaneet tällaista ahaa-elämystä. Enkä halua puhua niiden kanssa aukeamisesta. Jotenkin aina tuppaa menemään elämä musiikin kanssa sillä lailla, että tulee vastaan hieno levy, joka on hetken maailman paras, mutta se vain unohtuu n kuuntelun jälkeen unholaan.
Tämä on kuin kehari puhuisi mustasta magiasta, puhun asioita miten ne suuhun tulevat. Mutta on kuitenkin kiva yrittää saada ajatuksiaan kirjoitettuun muotoon ja aiheuttaa keskustelua :) jopa tehdä yleistyksiä
 
Kyl mää taidan ymmärtää sun pointin. Levyn avautuminen on mulle se hetki jolloin se iskee koviten, mutta myös samalla se hetki kun "salaisuus" paljastuu, jonka jälkeen taika alkaa vähitellen laimeta. Parhaat levyt on just niitä joista löytää uusia juttuja vielä 20 vuoden päästäkin, mut emmä tosta ahaa-elämyksen kytköksestä omalla kohdallani nyt oikeen ole varma; ennemminkin puhuisin ahaa-elämysten jatkumosta, kun puhutaan niistä parhaista letuista.
 
VHB:stä sen verran, että Kie vois heittää jo sillä pitch shifterillään/whammyllaan vesilintua...

Olen kans pohtinu tätä ikuisuusaihetta eli "levyjen avautumista kuulijalle". Mä olen itse tyyppiesimerkki sellaisesta kuuntelijasta, joka haluaa antaa levyille aikaa ja mahdollisuuksia useilla kuunteluilla. Musta tuliskin äärimmäisen huono kriitikko, koska yleensä tykkään aina lopulta lähes kaikista kuuntelemistani levyistä, hah! Jotkut levyt sitten tosiaan jäävät lopulta unholaan ja osasta tulee kestosuosikkeja. Mä yleensä ajattelen asian niin, että jos yhtye tai artisti on käyttänyt levyn tekoon vaikka 6 kk tai vuoden, miten ihmeessä voin sisäistää näiden kuukausien työn jäljen yhdellä tai kahdella puolihuolimattomalla kuuntelukerralla? Kyllä työtä pitää sen verran kunnioittaa, että ei tuomitse liian hätäisesti!!
 
Tää uus veljesten levy on erittäin hyvä.. tällä hetkellä!

Approachista diganneelle näissä jäljemmissä levyissä häiritsee melko mielenkiinnoton komppityöskentely. Varmaan on ideakin että rummut eivät pääse varastamaan päähuomiota, mutta silti jää kaipaamaan kunnon ryskettä.
 
Tästä uusimmasta tuntuu muutenkin puuttuvan tarttumapinta.

Tykkäilen kyllä tästä uudesta kovasti. Parempi kuin Love Remains The Same, vielä ei voi oikeen sanoa onko parempi kuin Approach.
Voices in Our Heads on kyllä tykki.

Basismi: Approachista diganneelle näissä jäljemmissä levyissä häiritsee melko mielenkiinnoton komppityöskentely. Varmaan on ideakin että rummut eivät pääse varastamaan päähuomiota, mutta silti jää kaipaamaan kunnon ryskettä.
 
Johtunee varmaan siitä, että Approachilla rummutteli vielä legendaarinen Kuoppis, joka kummasti aina raivaa tilaa omalle soitolleen. Kaakkuri on hyvä rumpali hänkin, mutta kyllähän ne kompit ja soitto kuulostavat vähän erilaiselta.

Todenpuhuja: Johtunee varmaan siitä, että Approachilla rummutteli vielä legendaarinen Kuoppis, joka kummasti aina raivaa tilaa omalle soitolleen. Kaakkuri on hyvä rumpali hänkin, mutta kyllähän ne kompit ja soitto kuulostavat vähän erilaiselta.
 
Kyllä. Approach on aivan saatanan kova levy, ja rumpalina olin aivan myyty kuoppiksen rytinälle. Tämä uusi on kyllä tosi kova myöskin, nyt tässä pari päivää luukuttanut aikalailla kokoajan, alkaa aueta. Mutta tosiaan, jotain särmää tästä vähän puuttuu. Mutta toimii silti. Ja on se Kaakkurikin kyllä pirun kova rumpali, mutta vetää kyllä vähän maltillisemmin, uppoutuu sinne biisiin huomaamatta. Joka kyllä itseasiassa sekin on helvetin hyvä ominaisuus rumpalissa, että osaa oikeassa kohdassa palvella sitä biisiä. Mutta juum, olipa vallan ympäripyöreää jaarittelua tämä viesti, mutta niin ja juum tuhim. Hyvä bändi.