Aihe: Keskustelua AC/DC:stä, osa 2.
1 2 3 4 560 61 62 63 64258 259 260 261 262
sirdickyj
27.03.2011 21:10:52
hollmi-5: Kun Rudd palasi bändiin ja näin Jäähallissa livenä, oli tippa linssissä. Niin paljon parempana sitä pidin, kuin muuten oikein hienoa Razors Edge -kiertueen keikkaa samaisessa paikassa.
 
Kyllä Slade muissa ympyröissä hoiti homman oikein mallikkaasti, mutta Ruddin paikka ei ollut hänelle oikea. Ruddin paluu bändiin oli ilmoitusasia. Se lienee kertoo, kuinka paljon häntä arvostettiin. Samoin Williamsin lausunnot siitä, kuka se ainoa ja oikea rumpali hänen parikseen on AC/DC:ssa. Ekoissa treeneissä ensimmäisestä biisistä lähtien oli Cliffin mukaan kotiinpaluun tunnelma ja biisit lähtivät heti uimaan.

 
Niin mä nyt puhuin kuitenkin vain noista parista biisistä joissa ei lähe niinku ennen. Tai toi High voltage on mun mielestä tossa Doningtonissa parasta ikknä. Ja Williamsin on helppo pompotella sitä kuviota kun syke on lohdallaan. Sithän se oikoo ku Ruddilta ei sama haitsutyöskentely onnostu.
 
Eikä kulje öäheskään samaan malliin tossa 2010 linkissäkään.
 
Muuten toki mies paikallaan ja etenkin keskitempodiiseissä ylittämätön.
 
Parasta soittoa mitä olen kuullu tolta ryhmältä, on se Gone shooting siitä VH 1 liveltä. Siinä ei Ruddin paikkaa vois viedä kukaan.
Ei jengi kuitenkaan mitään tajuu
hollmi-5
27.03.2011 21:37:04
pekkap82: Mitä sarjaa?
 
K-custom haitsut ja ride. A crashit.
Soundit, piuhat ja kajarit.
JussiKoo
29.03.2011 20:45:48
Tulevalta livelevyltä voidaan tarkastaa Ruddin keikkakunto.
 
Vaikea on vertailla 1991 jalostettua livetaltiontia ja 2010 kamerakännykkävetoa.
 
Sladella oli oma vahvuutensa vauhdikkaissa biiseissä. Valitettavasti yleisesti ottaen temmot karkasivat liian nopeiksi.
"Mikä muualla tulkitaan homoeroottiseksi, on bassodadassa vain ryhmähenkeä." (kraaps 03/2010)
krautio
29.03.2011 21:40:12 (muokattu 29.03.2011 21:41:19)
 
 
Mä luulen, että Slade on vetänyt biisit juuri sillä temmolla mikä hänelle oli etukäteen annettu. Tuskin nuo ylinopeat versiot ovat hänen keksintöään, vaan takana on eräs M. Young. Näin luulen...
 
Ja tähän lisäten, että nyky-Phil-Rudd on äärimmäisen tylsä levyillä Ballbreaker-Stiff-Black Ice. Hyvin se kuitenkin livenä paukuttaa ikäisekseen.
 
Rock-Ola: Tulevalta livelevyltä voidaan tarkastaa Ruddin keikkakunto.
 
Vaikea on vertailla 1991 jalostettua livetaltiontia ja 2010 kamerakännykkävetoa.
 
Sladella oli oma vahvuutensa vauhdikkaissa biiseissä. Valitettavasti yleisesti ottaen temmot karkasivat liian nopeiksi.
Hey Ho, Let's Go!
hollmi-5
29.03.2011 22:07:08
krautio: Mä luulen, että Slade on vetänyt biisit juuri sillä temmolla mikä hänelle oli etukäteen annettu. Tuskin nuo ylinopeat versiot ovat hänen keksintöään, vaan takana on eräs M. Young. Näin luulen...
 
Ja tähän lisäten, että nyky-Phil-Rudd on äärimmäisen tylsä levyillä Ballbreaker-Stiff-Black Ice. Hyvin se kuitenkin livenä paukuttaa ikäisekseen.

 
Tässä meillä on jäbä, joka ei tajua rummunsoitosta yhtään mitään. Missä muussa olet yhtä pihalla?
 
Ai niin... "Näin luulen"...
Soundit, piuhat ja kajarit.
Jokapaikanapina
29.03.2011 22:21:16
hollmi-5: "Näin luulen"...
 
Tuskinpa Slade ja Wright ois soittanu niin kauan yhtyeen riveissä, jos tyypit ois niiden tempoja vihannu.
rheinone
29.03.2011 22:26:26
Jokapaikanapina: Tuskinpa Slade ja Wright ois soittanu niin kauan yhtyeen riveissä, jos tyypit ois niiden tempoja vihannu.
 
Jees. Parhaat heebot saatavilla siihen saumaan; Malcolm Youngin mielestä.
hollmi-5
29.03.2011 22:26:32
Jokapaikanapina: Tuskinpa Slade ja Wright ois soittanu niin kauan yhtyeen riveissä, jos tyypit ois niiden tempoja vihannu.
 
Ja toinen...
Soundit, piuhat ja kajarit.
rheinone
29.03.2011 22:29:36
hollmi-5: Ja toinen...
 
...Ei niinkään väärässä. Pitkässä juoksussa Malcolm on osoittautunut ykkösluokan vetojuhdaksi, mutta kyllä matkanvarrella on ollu mukana aikamoista hakemista, bändin linjan suhteen siis.
hollmi-5
29.03.2011 22:39:06
rheinone: ...Ei niinkään väärässä. Pitkässä juoksussa Malcolm on osoittautunut ykkösluokan vetojuhdaksi, mutta kyllä matkanvarrella on ollu mukana aikamoista hakemista, bändin linjan suhteen siis.
 
Malcolmin oma elämä oli aika myllerryksessä Wrightin ja Sladen aikoihin...
Soundit, piuhat ja kajarit.
rheinone
29.03.2011 22:42:11
hollmi-5: Malcolmin oma elämä oli aika myllerryksessä Wrightin ja Sladen aikoihin...
 
Sanos muuta. Hattua nostan että on saanu homman oikaistua. Näin se menee; Ihmisiä me ollaan kaikki.
Velli
30.03.2011 00:39:52
Mun mielestä Slade soittaa osan biiseistä ihan perkuleen hyvin, kun taas jotkin biisit eivät tipahda taskuun parhaimmalla mahdollisella tavalla. Thunderstruck on Sladella sujunut aina Ruddia paremmin. En usko että Rudd olisi kyseistä biisiä soittanut edes studiossa yhtä hyvin narulle kuin Slade. Se biisi vaatii modernimpaa tatsia.
 
Itse nostan äijälle hattua. Leppoisan ja vaatimattoman oloinen kaveri ja hoiti lyhyen pestinsä bändissä tyylikkäästi. Äijällä riittää varmasti pikallisessa kuppilassa juttuseuraa. "Soitin muuten joskus sellaisessa bändissä kun AC/DC, haluatteko kuulla pari juttua noilta ajoilta?". Veikkaan että pöytä on täynnä aina.
krautio
30.03.2011 10:11:41
 
 
En vaan käsitä sitä mantraa, että "Phil Rudd on jumala, Wright/Slade olivat täyttä kuraa jne...", jota 99 prosenttia m.netin "muusikoista" jaksaa vuodesta toiseen väittää.
 
Jos joku ihan oikeasti on sitä mieltä, että Phil Ruddin rumpusovitukset ovat Black Icellä yhtä mielenkiintoiset ja oivaltavat kuin esim. Back In Blackillä, niin itken itseni uneen.
 
Suurin vika tuossa Wrightin/Sladen aikakaudella on se, että Youngin veljekset päästivät levyille hirveän määrän kuraa ja siinä ei olisi joku Rudd auttanut yhtään mitään.
 
hollmi-5: Tässä meillä on jäbä, joka ei tajua rummunsoitosta yhtään mitään. Missä muussa olet yhtä pihalla?
 
Ai niin... "Näin luulen"...
Hey Ho, Let's Go!
Jokapaikanapina
30.03.2011 13:03:17
krautio: Suurin vika tuossa Sladen aikakaudella on se, että Youngin veljekset päästivät levyille hirveän määrän kuraa ja siinä ei olisi joku Rudd auttanut yhtään mitään.
 
Korjattu :)
sirdickyj
31.03.2011 12:31:57
hollmi-5: Tässä meillä on jäbä, joka ei tajua rummunsoitosta yhtään mitään. Missä muussa olet yhtä pihalla?
 
Ai niin... "Näin luulen"...

 
Eikun nimenomaan tajuaa sen oleellisen asian, mikä pitääkin tajuta; tommosessa bändissä ei tapahdu mitään ilman että herrat isot herrat sanovat että vedä näin.
 
Vai luuletsä että ne niinku hiffas vasta vuosien jälkeen että Slade vetää biisit kovalla tempolla? Vitut.
 
Rudd on Rudd, se on soittanut ne legendaariste juttunsa ja melkein-flämi biitti on sen juttu.
 
Heti jos juttu on joku muu, niin sit se toimikaan niin hyvin.
 
Ei se, että osaa jonkun jutun, tarkota, että osaa kaikki muutkin jutut.
 
Ja mitä AC/DC:n ylipäänsä tulee, on niiden ison menestyksen taustalla herra Robert John Mutt Lange.
 
Omat ratkaisut ei oo kantaneet kovinkaan hyvin. Uuden nousunhan aloitti sit Razors Edge, jossa tais olla tuotantopallilla Bruce Fairbairn. Ja sillä levyllä soitti Chris Slade, ja vitun hyvin soittikin. Soitti just niinku oltiin tilattu. Piste.
 
Ja joka väittää muuta, ei tajua mistään mitään. Noi ukot soittaa niinku tilataan, ja jos tilaaja tilaa jotain ja se ei ihmisiä miellytä niin se on sit sen tilaajan vika.
Ei jengi kuitenkaan mitään tajuu
J.Hollström
31.03.2011 19:09:48
Tossahan tota Ruddin lintsausta olis: http://vimeo.com/21707884
sirdickyj
31.03.2011 19:24:50
J.Hollström: Tossahan tota Ruddin lintsausta olis: http://vimeo.com/21707884
 
Niinpä. Ja tossa ei;
 
http://www.youtube.com/watch?v=B5wCaeKrTCU
 
Niin vaan haitsu vie.
 
Toki muu homma kivempaa tolla nykybändillä.
Ei jengi kuitenkaan mitään tajuu
rheinone
31.03.2011 19:44:52
sirdickyj: Ja mitä AC/DC:n ylipäänsä tulee, on niiden ison menestyksen taustalla herra Robert John Mutt Lange.
 
Tämä totta. Lopullinen mainstream-läpimurto ja isot myyntiluvut löytyy Langen ansiolistalta.
 
Omat ratkaisut ei oo kantaneet kovinkaan hyvin.
 
Ei, jos tuijotetaan myyntitilastoja; Vaikka esim Powerage oli niinkin kova lätty.
 
Uuden nousunhan aloitti sit Razors Edge, jossa tais olla tuotantopallilla Bruce Fairbairn.
 
Kukahan toiki sälli on?
 
Ja sillä levyllä soitti Chris Slade, ja vitun hyvin soittikin. Soitti just niinku oltiin tilattu. Piste.
 
Kyllä Razors Edge kieltämättä sytytti bändin uudelleen. Kaupallisesti ja muutenkin.
 
Ja joka väittää muuta, ei tajua mistään mitään. Noi ukot soittaa niinku tilataan, ja jos tilaaja tilaa jotain ja se ei ihmisiä miellytä niin se on sit sen tilaajan vika.
 
Eilen selasin Hesarin vaalikonetta. Onko M2011:n Tomi Ahosilta m.netissä sirdickyj?
 
"Sopiiko Suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlaan?
a) Kyllä, se kuuluu suomalaiseen kevätjuhlaperinteeseen.
b) Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille annetaan mahdollisuus olla osallistumatta virren veisuuseen.
c) Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille järjestetään vaihtoehtoista ohjelmaa.
d) Ei, uskonnolliset seremoniat eivät kuulu koulun juhliin.
 
Tomi Ahosilta:
Mikä kysymys tämä on? Suvivirsi kuuluu ehdottomasti kevätjuhlaan ja Enkeli taivaan kuuluu Joulujuhlaan. Se, joka muuta väittää on sekaisin!"
sirdickyj
31.03.2011 20:01:50
rheinone: Tämä totta. Lopullinen mainstream-läpimurto ja isot myyntiluvut löytyy Langen ansiolistalta.
 
Ja kitaroiden oleminen vireessä. Ja bon Scottin laulattaminen.
 
Ei, jos tuijotetaan myyntitilastoja; Vaikka esim Powerage oli niinkin kova lätty.
 
Niin no, sehän oli Vanda-Young-tuotantoa. Eikös nää Fly on the Wall ja Flick of the switch oo enemmän noiden veljesten käsistä? Vai mitesseoli?
 
Kukahan toiki sälli on?
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bruce_Fairbairn
 
Kyllä Razors Edge kieltämättä sytytti bändin uudelleen. Kaupallisesti ja muutenkin.
 
Niin teki. Ja siinä soitti Salde. Eikä ollu tuosta kiireestä tietoakaan mikä tossa Doningtonilla on.
 

 
Eilen selasin Hesarin vaalikonetta. Onko M2011:n Tomi Ahosilta m.netissä sirdickyj?
 
"Sopiiko Suvivirren laulaminen koulujen kevätjuhlaan?
a) Kyllä, se kuuluu suomalaiseen kevätjuhlaperinteeseen.
b) Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille annetaan mahdollisuus olla osallistumatta virren veisuuseen.
c) Kyllä, kunhan uskonnottomille ja muiden uskontojen edustajille järjestetään vaihtoehtoista ohjelmaa.
d) Ei, uskonnolliset seremoniat eivät kuulu koulun juhliin.
 
Tomi Ahosilta:
Mikä kysymys tämä on? Suvivirsi kuuluu ehdottomasti kevätjuhlaan ja Enkeli taivaan kuuluu Joulujuhlaan. Se, joka muuta väittää on sekaisin!"

 
On.
Ei jengi kuitenkaan mitään tajuu
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)