Rock, pop, alternative ›

poppamies: Eka vinyylin ostin -64. Se oli tämä...
http://www.discogs.com/viewimages?release=1155040
 
Tämä Around And Around prässättiin vain Saksassa silloin 60 luvulla, sen takia ei ole mukana mun Decca sivulla. Olen dokumentoinut vain Englannin prässit.
 
Around And Around ilmestyi Maaliskuussa 1965 ja on kokoelmalevy mihin oli kerätty kaikki Saksassa ilmestyneet sinkut. Hyvä kokoelmalevy onkin. Alkuperäisillä prässeillä oli punaiset / kullanväriset etiketit. Ne ovat erittäin harvinaisia levyjä ex kunnossa tänä päivänä. Loppuun soitettuja kyllä löytyy silloin tällöin. Lähes kaikki myynnissä olevat levyt ovat 60 luvun lopun tai 70 luvun Nova prässejä ja ne ovat ihan eri hintaluokassa.

Ostin lauantaina Ronnien I Feel Like Playing cd:n. Siitä hetkestä soinut repeattina. Aivan järkyttävän hyvä levy! Jo avausraita, jolla Woody laulaa dylanmaisella soundilla, että "hear that old cayote howling at the moon" saa kyyneleet silmiin, kun samanaikaisesti katselee kansikuvista Ronnyn uurteisia maantietä nähneitä kasvoja, joissa kuitenkin tuikkii edelleen se veijarimainen hymy. Ja Lucky man on edeleen vuoden paras biisi. Vanha kojootti on palannut entistä elinvoimaisempana - ja odottaa milloin Keef saa taas vierinkivet tien päälle.

Riverman: Ostin lauantaina Ronnien I Feel Like Playing cd:n. Siitä hetkestä soinut repeattina. Aivan järkyttävän hyvä levy! Jo avausraita, jolla Woody laulaa dylanmaisella soundilla, että "hear that old cayote howling at the moon" saa kyyneleet silmiin, kun samanaikaisesti katselee kansikuvista Ronnyn uurteisia maantietä nähneitä kasvoja, joissa kuitenkin tuikkii edelleen se veijarimainen hymy. Ja Lucky man on edeleen vuoden paras biisi. Vanha kojootti on palannut entistä elinvoimaisempana - ja odottaa milloin Keef saa taas vierinkivet tien päälle.
 
Spotifysta monta kertaa kuunneltuna diggasin kyllä kovasti tuosta levystä! Se on ehdottomasti ostoslistalla kyllä.

Janrichards: Tämä Around And Around prässättiin vain Saksassa silloin 60 luvulla, sen takia ei ole mukana mun Decca sivulla. Olen dokumentoinut vain Englannin prässit.
 
Around And Around ilmestyi Maaliskuussa 1965 ja on kokoelmalevy mihin oli kerätty kaikki Saksassa ilmestyneet sinkut. Hyvä kokoelmalevy onkin. Alkuperäisillä prässeillä oli punaiset / kullanväriset etiketit. Ne ovat erittäin harvinaisia levyjä ex kunnossa tänä päivänä. Loppuun soitettuja kyllä löytyy silloin tällöin. Lähes kaikki myynnissä olevat levyt ovat 60 luvun lopun tai 70 luvun Nova prässejä ja ne ovat ihan eri hintaluokassa.
 
Mulla on isun perintönä toi Around & Around LP -65 vinyyli (Tää on kuunneltu loppuun jo 60-luvulla ja minä loput). Kuin myös alkuperäinen Decca "Out Of Our Heads" LP. Lisäksi kohtuuhyväkuntoisina ja alkuperäisillä kuvakansilla EP:t "Got live if You want it" ja tämä:
 
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Rolling_Stones_%28EP%29

Löytyykö täältä muita Mick Taylorin fanittajia? Itselleni kolahtaa lähinnä pelkät Mick Taylorin aikaiset Stones levyt (+Beggars Banquet). Taylor toi bändiin mielestäni sellaista kitarointia mihin Brian Jones ja Ron Wood eivät koskaan pystyneet. Varsinkin 70-luvun livet ovat mahtavia, koska Taylor sai paljon tilaa sooloilla. Taylorin levyt John Mayalls Bluesbreakersissa ovat myös todella kovia. Harmi että Taylorin visiitti bändissä ei kestänyt kuin vaivaiset viisi vuotta.

Mr. Mustard: Kyllä olen samaa mieltä kanssasi noista kovimmista rollarilevyistä, ne ovat pääosin Taylorin ajalta. Mun mielestä kyse ei ole kuitenkaan siitä, että levyt ovat kovia juuri Taylorin ansiosta, vaan siksi että Keith ja Mick olivat biisintekijöinä luomisvoimansa huipussa. Eli vahvuudet löytyvät ensisijaisesti sävellyspuolelta. Tottakai Taylor on loistava kitaristi, mutta uskon että Woodykin olisi saanut loistavaa jälkeä aikaiseksi valmiiksi loistavissa sävellyksissä. Taylor oli myös onnekas ollessaan bändissä mukana juuri silloin kun Glimmer Twins suolsi huippumatskua liukuhihnalta.
 
Niin kyllä Jagger/Richards varmasti oli kovimmassa tikissä tuollon, mutta kyllä Taylorillaki biiseihin on ollu vaikutusta, vaikkei sitä koskaan biisintekijäks merkittykkään (paitsi kerran). Mutta mää en jaksa uskoa että Ronnie Woodin tai Brian Jonesin kans ois saatu yhtä kova settiä aikaan

Kyllä se vaan munkin mielestä on niin, että kovin matsku oli Taylorin aikana + Beggars Banquet. Paitsi sit tietty uusin, joka on aivan huikea :)

TUC: Itselleni kolahtaa lähinnä pelkät Mick Taylorin aikaiset Stones levyt (+Beggars Banquet). Taylor toi bändiin mielestäni sellaista kitarointia mihin Brian Jones ja Ron Wood eivät koskaan pystyneet.
 
Totta toinen puoli, mutta toisaaalta Woodyn ja Keefin soitto soi monesti jotenkin paremmin yhteen. Välillä vaikea edes erottaa kumpi soittaa mitäkin. Itse tykkään siitä aspektista, vaikka diggailen kyllä kybällä Taylorinkin soittoa ja sen aikaisia levyjä.

Flash: Totta toinen puoli, mutta toisaaalta Woodyn ja Keefin soitto soi monesti jotenkin paremmin yhteen. Välillä vaikea edes erottaa kumpi soittaa mitäkin. Itse tykkään siitä aspektista, vaikka diggailen kyllä kybällä Taylorinkin soittoa ja sen aikaisia levyjä.
 
Nää on vähän tällasia.
 
Keef/Wood on mun suosikki noista pareista. Sit taas suurin osa mun lemppari levyistä on Taylorin aikana tehtyjä.
 
Mut just niinkun sä totesit niin tuo punonta jota Keef ja Woody harrastaa on erittäin hienoa kuultavaa kyllä ja sen takia just tuo parivaljakko nousee ykköseks mun listoilla.

Flash: Totta toinen puoli, mutta toisaaalta Woodyn ja Keefin soitto soi monesti jotenkin paremmin yhteen. Välillä vaikea edes erottaa kumpi soittaa mitäkin. Itse tykkään siitä aspektista, vaikka diggailen kyllä kybällä Taylorinkin soittoa ja sen aikaisia levyjä.
 
Tässä "Shine a light"-leffassahan Keith toteaa jotain tyyliin, että hän ja Ronnie ovat oikeastaan aika surkeita kitaristeja, mutta yhdessä he ovat parempia kuin muut. Mielestäni tässä on tietty totuus (vaikka en nyt rupeaisi kumpaakaan kutsumaan oikeasti surkeaksi kitaristiksi).
 
Mutta Taylor kyllä esitti aikanaan aivan mahtavaa kitarointia. Erityisesti Time waits for no one ja Shine a light ovat jo pelkästään Taylorin kitarankin takia upeimpia biisejä rockin historiassa.
 
Vielä sen verran toteaisin, että itse muksuna Rollareihin tuli tutustuttua hieman käänteisessä järjestyksessä, joten minulle ehkä tästä syystä Ronnie on aina ollut bändin toinen "oikea" kitaristi Keithin ohella. Taylor ja Jones tuli tutummiksi vasta myöhemmin.

Omasta mielestäni rollareissa toimi hyvin asetelma jossa Keith oli enimmäkseen komppikitaristi ja Taylor selvästi soolokitaristi. Jos bändi olisi jatkanut tätä vielä silloin kun Ronnie tuli kuvioihin ei homma olisi toimunut. Koska Ronnie ei ole lähellekkään Taylorin vertainen soolokitaristi. En kuitenkaan kiistä etteikö tuo "punominen" olisi myös hienoa kuuneltavaa, silloin kun kohdalle sattuu muutenkin hyvä biisi.

Tää on kyllä niiden paras video;
http://www.youtube.com/watch?v=L8CtWUY7nvg

Kailis: Tää on kyllä niiden paras video;
http://www.youtube.com/watch?v=L8CtWUY7nvg
 
Ja huonoin "The Rolling Stones Rock and Roll Circus "
http://www.imdb.com/title/tt0122689/

poppamies: Ja huonoin "The Rolling Stones Rock and Roll Circus "
http://www.imdb.com/title/tt0122689/
 
Ei ole huonoin. Shine a light on huonoin. Aika väsynyttä soitantaa ja Aguilera? Häh! Jack White & Buddy Guy varastaa shown mun mielestä.

Minä pidän eniten Beggars Banquet-levyn kitaroista,jotka lukemani mukaan ovat pitkälti Keefin harteilla yksinään....

Andy Six: Minä pidän eniten Beggars Banquet-levyn kitaroista,jotka lukemani mukaan ovat pitkälti Keefin harteilla yksinään....
 
Jos näin on niin Hats Off for Keef.
 
Oisko kuitennii (Let It Bleedin) Monkey Manissa Brian Jonesin henki jotenkin läsnä?

Andy Six: Minä pidän eniten Beggars Banquet-levyn kitaroista,jotka lukemani mukaan ovat pitkälti Keefin harteilla yksinään....
 
Mulle kolahtaa parhaiten Sticky Fingersin kitaratyöskentely.

Mutta Taylor kyllä esitti aikanaan aivan mahtavaa kitarointia. Erityisesti Time waits for no one ja Shine a light ovat jo pelkästään Taylorin kitarankin takia upeimpia biisejä rockin historiassa.
 
Time waits for no one on mun suosikki rollari-tuotannosta. Ja juurikin tuon Taylorin kitaroinnin takia.

Isodee: Time waits for no one on mun suosikki rollari-tuotannosta. Ja juurikin tuon Taylorin kitaroinnin takia.
 
Samoilla linjoilla. Ei ehkä aivan mun ykkönen, mutta ehdottomasti yks parhaista. Taylorin soolo on mahtava.