Aloittelijat ›

No nämä omat traumaattiset kokemukset tapahtuivat joskus -90 luvun puolella, joten en enään heräile yöllä hikiseen huutoon :) enkä ole ihan juuri heti pumppua kasaamassa, joten nyt on aikaa reenata.

Uusi jäsen täällä ja myös juuri "musisoinnin" aloittanut, 30 lähentelevä naisen "alku" ;)
Halpa marketin akustinen on olohuoneessa odottelemassa että sormet toipuu ensimmäisistä yrityksistä. Minkäänlaista musiikillista kokemusta en omaa, jos ei ahkeraa kuuntelua lasketa. Vanhemmissa on kyllä jonkinlaista soittajan vikaa, mutta aina olen itse ajatellut ettei minusta ole siihen. Mutta tanssiminen on aina ollu mun juttu ja rytmitajua löytyy.
Nyt sitten iski vastustamaton halu opetella jotain uutta ja kitaran soitto on aina houkuttanut. Oppitunneille meneminen on harkinnassa kunhan nyt saa sormet vähän vetristymään ja on edes jotain toivoa ylettyä oikeisiin väleihin. Ehkä jos into pysyy ja kehitystä tapahtuu parempi soitin hankintaan.

... Oppitunneille meneminen on harkinnassa kunhan nyt saa sormet vähän vetristymään ja on edes jotain toivoa ylettyä oikeisiin väleihin. Ehkä jos into pysyy ja kehitystä tapahtuu parempi soitin hankintaan.
 
Tervehdys Sinulle Kurjenmarja. Suosittelen sinulle, kuten kaikille muillekin, varsinkin kypsemmällä iällä aloitteleville musisoijille, joilla se arki on myös pyöriteltävänä siellä taustalla; älkää arastelko tunneille menoa. Mikäli Sinulla ei ole ystävää, joka voi opettaa kitaransoiton perusteita, niin kitara pussukkaan ja opettajan pakeille. Siellä ne sormet pakotetaan vertymään ja menemään oikeille paikoilleen.
 
Tilannetta voisi verrata siihen, että menet kuntosalille tietämättä lainkaan mitä siellä tehdä. Tavoitteena ainoastaan "parantaa kuntoa". Itsekseen punnuksien kanssa heiluessa kehitys jää minimaaliseksi, tekniikka on mitä sattuu ja pahimmassa tapauksessa vammauttaa itsensä niin, että koko harrastus lopahtaa siihen. Jollei lopahda, niin muutamien vuosien ja parin poksahtaneneen välilevyn jälkeen alkaa kehitystä tapahtua, mutta moni virhe, loukkaantuminen, sekä muutama ylikunto on joka tapauksessa käyty läpi. Lisäksi väärin opittu tekniikka on ihan pirun vaikea opetella pois.
 
Sama kitaransoitossa. Muista pitää mielessä, että oppitunnille mennään opettelemaan, ei esiintymään. Vaikka kuinka harjoittelet pohjille, niin opettaja näkee joka tapauksessa, että aloittelija on aloittelija ja hän korjaa kotona opeteltuja asioita heti asennosta lähtien plektran, taikka näppäilyn suhteen, oikeaan suuntaan. Lisäksi seuraavalle tunnille ei edes kehtaa mennä, jollei ole opetellut aikaisemmilla tunneilla käytyjä asioita läpi. Toimii ainakin itsellä suurimpana motivaattorina silloin harvoin, kun koko kitaran näkeminen tökkii. Toisin sanoen oppiminen tapahtuu väkisinkin vaivihkaa.
 
Itseopiskelun alkuinnostuksen jälkeen se kitara pian jää yhä useammin nurkkaan pölyttymään. Ja syynä se, että kuvittelee, ettei kitara taidakaan olla se minun instrumenttini (kun ei tulosta synny, eikä oikeasti tiedä mitä ja miten sen kanssa harjoitella). Opettajan kanssa ollaan heti asian ytimessä ja virheelliset suoritukset korjataan reaaliajassa. Oppimisvauhti opettajan kanssa on siis moninkertainen yksinään pakertamisen sijaan.
 
Edellä mainitusta höpinästä minulla on oikein hyvä esimerkki elävästä elämästä, mutta siitä ehkä joskus toiste.
 
Tsemppiä Sinulle harjoitteluun, vaikka siten harjoittelisit ilman opettajaakin. :)
 
ps. huomenna tulee vuosi täyteen kitaransoittoa opettajan johdolla. Tiluttelut olen vielä saanut jättää kokeneemmille. Nyt edetään vaihetta, jolloin räjähtävä kehittyminen (avoimet soinnut, perus barret ja soinnuilla säestäminen) on hiipunut hienomotoriikan hitaalle kehitysportaikolle. Välillä niin hitaalle, että olen kironnut koko soittimen. Mutta, hyvänä päivänä sitä taas huomaa jonkun ahaa-elämyksen soitto maistuu makoisalle.

Itsellä on motivaatio opetella tuo soittaminen kunnolla jossain 200% kohdilla :) mikä on hyvä juttu. Päätin jo kun ostin tuon basson että aloitetaan koko projekti alusta, opetellaan nuotit ja otelauta. Harjoitellaan yksinkertaisten biisien kanssa ilman hoppuilua, kun ei ole kiire mihinkään.
 
Kaivoin vanhan opuksen hall leonard bass method 1 ja suomentelin muutaman kappaleen nuotit (sotkin sivut) ja niitä treenaillut mukana tulleen cd levyn kanssa, jota en näemmä ollut koskaan ottanut esille aikaisemmin :)
 
Kivaa on ollut, vaikka sivustakatsoja voi ajatella että ompa tylsää.. onneksi kuulokkeet on keksitty. Mutta tästä se lähtee, jostain syystä tablat olen jättänyt väliin kokonaan.

jperala: Itsellä on motivaatio opetella tuo soittaminen kunnolla jossain 200% kohdilla :) mikä on hyvä juttu.
 
Muksuna motivaatio oli ehkäpä tsiljardi prosenttia, mut mitäpä niil prosenteilla, jos ei o näkemystä mihin ne käyttäis.
 
Täs ny kevään/kesän korvalla ois näköjään suunnitelmissa mennä ihan tsudioon asti duunaamaan kuplettityyppistä juttua, ihan tontyyppistä ei ennen o tullu tehtyä, joten uutuudenviehätys nostaa ton motivaatioprosentin stratoscasterfääriin.

rintapek: Muksuna motivaatio oli ehkäpä tsiljardi prosenttia, mut mitäpä niil prosenteilla, jos ei o näkemystä mihin ne käyttäis.
 
Täs ny kevään/kesän korvalla ois näköjään suunnitelmissa mennä ihan tsudioon asti duunaamaan kuplettityyppistä juttua, ihan tontyyppistä ei ennen o tullu tehtyä, joten uutuudenviehätys nostaa ton motivaatioprosentin stratoscasterfääriin.
 
Ei hyvä motivaatio tarkoita sitä että pitäisi olla uraputki suunnitelmissa 10 vuoden päähän tai aloittaa ura muusikkona jo ensiviikolla, mistään uutuudenviehätyksestä tuskin on kyse kun en nyt eka kertaa bassoon ole tarttunut, ei vain ole koskaan panostanut kunnolla siihet opettelupuoleen.. tai homma on jäännyt kesken jostain typerästä syystä.

jperala: Ei hyvä motivaatio tarkoita sitä että
 
Juu, en tuota tarkoittanut. Ihan vaan sitä, et vanhempana tuo motivaatio saattaapi olla realistisempaa. Mene ja tiedä. Maailmantähdet tehdään sil nuoruuden innolla ja utopialla. Keski- ikäisenä noit ei enää ole.
Mut oman inspiraationsa vaatii sekin, et kyl täs ehkä vielä jotain vois tehdä?

rintapek: Juu, en tuota tarkoittanut. Ihan vaan sitä, et vanhempana tuo motivaatio saattaapi olla realistisempaa. Mene ja tiedä. Maailmantähdet tehdään sil nuoruuden innolla ja utopialla. Keski- ikäisenä noit ei enää ole.
Mut oman inspiraationsa vaatii sekin, et kyl täs ehkä vielä jotain vois tehdä?
 
Totta, ei ole mitään ajatuksia rock tähteydestä.. jos niitä nyt on koskaan ollut. Mutta tuntuu ainakin siltä että nyt alkaa olemaan sellainen tekemisen maku jota ei halua jättää kesken tai lopettaa tekosyiden varjolla.

olen nyt 36 ja "harjoitellut" kitaran soittoa kolmisen vuotta itsekseni. onhan siinä haastetta kun alkaa vanhemmiten oppi menemään hitaammin päähän, mutta hiljaa hyvä tulee. motivaatio on hyvä, mutta aikaa ei oikein löydy säännölliseen harjoitteluun. hauskaa soittelu kuitenkin on. perhekin on huomannut pientä edistymistä. minua auttoi suuresti you tuben marty shwarts. sieltä löytyi helppoja biisejä ja marty vääntää ne tyhmemmällekin rautalangasta. itse aloitin yamahan halppis akustisella ja sain lahjaksi käytetyn mexiko straton. lisäksi hankin vielä esp ltd sa-2. haaveissa olisi vielä gibsonin les paul junior.

Päivitystä omaan tilanteeseen ja kannustusta muille "aikuisena" aloittaneille itseni mukaanlukien;
 
Ohjattua kitaransoittoa takana nyt reilu vuosi, mutta pienehkö onnettomuus ja siitä seurannut välilevyn pullistuma teki totaalisen pakkotauon harjoitteluun muutaman viikon ajaksi. Kivun takia yksinkertaisesti oli vain täysi mahdottomuus kyyristellä kitaran kanssa ja sitä turhautumisen määrää on vaikea sanoin kuvailla. En kuitenkaan suostunut pahemmin masentelemaan tapahtuneen suhteen, koska Suomalainen Mies ei masennu, sitä v...ttaa :). Oli kuitenkin tarpeen tehdä omassa pikku päässä inventaario siitä miksi harjoittelen ja mitkä ne tavoitteet koko soittamisen suhteen.
 
Tässä iässä musiikillisesti nollatasosta aloittaneen (42v.) perheellisen on turha kuvitella, että musiikista tulee uusi ammatti, saati valloitetaan Lead-kitaristina mitään suuria areenoita kansainvälisillä , tai edes kansallisilla markkinoilla. Ellei sitten käy jotain yliluonnolliseen viittaavaa :). Mutta edellämainittu ei ole todennäköisesti kenelläkään vastaavassa tilanteessa olevalla edes tavoitteena.
 
Tärkeintä on kliseisesti se matka, uuden oppiminen, ne pienet onnistumiset, fysiologiselta kannalta hienomotoriikan kehittyminen, aivojen stimuloiminen alueilta, joissa ei ole aiemmin veri edes kiertänyt, itsekuri, pettymysten vastaanottaminen ja niiden käsittely ja siitä uuteen nousuun ponnistaminen. Pyrkiminen aina parempaan. Sisukkaasti työtä tekemällä soittaminen alkaa väkisinkin luonnistua. Vaikka omasta mielestä et juuri mitään osaisikaan, niin huomaat hetken (vuosi-kaksi-kolme) päästä ympärilläsi ihmettyneitä ja jopa kateellisia ilmeitä Sinun soittotaidoistasi. Usko minua.
 
Ihminen on olento, jolla jokaisella on yksilöllinen sadan prosentin potentiaali, jota ei pidä verrata muiden vastaaviin. Miksi ei tavoitella sitä omaa potentiaaliaan, vaan tyytyä vähempään? Lapsuuden ja nuoruuden haaveita on yhä mahdollista toteuttaa, jos se on vain fyysisesti mahdollista. Älä ikinä lannistu ja anna periksi.
 
Uskon, että ylläolevaa voi soveltaa lähes mihin tahansa elämässä.
 
Ja takaisin omaan tilanteeseen. Kitaratunnit jatkuvat. Soittoa aina kun aika ja alati vähenevä kiputila antaa myöden. Oli se sitten puoli tuntia, tai hyvässä lääkityksessä (heh) parikin tuntia. Takkuisen alun jälkeen back in business. Mahtavaa!
 
Enempää en kerkeä kirjoittamaan, vaan pitää mennä harjoittelemaan läksyä sähkiksellä; Lynyrd Skynyrd, Needle And The Spoon, täältä tullaan!
 
Tsemppiä vertaisille!

eipä tuohon ole juurikaan lisättävää. pitäisi itsekkin ruveta käymään soittotunneilla. voisi edistyä vähän nopeammin. tämä yrityksen ja erehdyksen kautta opettelu on niin hidasta.

vkl: eipä tuohon ole juurikaan lisättävää. pitäisi itsekkin ruveta käymään soittotunneilla. voisi edistyä vähän nopeammin. tämä yrityksen ja erehdyksen kautta opettelu on niin hidasta.
 
Suosittelen, itse aloitin juuri ja kävin ensimmäisellä tunnilla viime viikolla. Pää oli kyllä niin sekasin että basso oli välillä väärinpäin käsissä.. mutta kotona jo helpotti :)

Tuossa tunneille menemisessä kyllä voittaa niin paljon. Ja säästää itseään.
Aloitettuani tunnit huomasi muutkin soittonitekniikoideni edistyvän miltei viikoittain. Vaikkakin omasta mielestä edistystä ei tapahtunut. Tietenkin opettajan persoona ja opetustavat vaikuttavat todella paljon. Omalla opettajalla on itseni lisäksi vain yksi täysi-ikäinen oppilas. Muut vajaa kolmekymmentä oppilasta kaikki ala-ikäisiä. Uskon että tämä vaikuttaa myös opettajan motivaatioon ja paneutumiseen. Ainakin opettajani on sanonut että aikuisia on niin paljon mukavempi opettaa kun ovat tunnilla omasta tahdostaa ja oikeasti innostuneina, toisin kuin nuoret jotka tekevät koska vanhemmat käskevät..
Kyllä itse odottaa sitä yhtä tuntia viikossa kuin pienempi poika ensimmäistä polkupyöräänsä. ja kieltämäti hieman sitä välillä pikkupojaksi itsensä tuntee kun tunnin alussa pääsee näyttämään että on oppi mennyt edellisestä kerrasta perille.

Jeretsi: Tuossa tunneille menemisessä kyllä voittaa niin paljon. Ja säästää itseään.
 
Jos on motivoitunut opettelemaan jonkun soittimen ja harjoittelemaan sitä niin joka soittimelle on olemassa vuosisatojen/vuosikymmenten perinne miten niitä parhaiten oppii ja opettajan ohjaaman treenin ansiosta ei itse tarvitse keksiä pyörää uudelleen vaan voi hyödyntää edellisten sukupolvien tiedot/taidot.

baron: Jos on motivoitunut opettelemaan jonkun soittimen ja harjoittelemaan sitä niin joka soittimelle on olemassa vuosisatojen/vuosikymmenten perinne miten niitä parhaiten oppii ja opettajan ohjaaman treenin ansiosta ei itse tarvitse keksiä pyörää uudelleen vaan voi hyödyntää edellisten sukupolvien tiedot/taidot.
 
Tässä se koko homma on tiivistettynä, lisäplussa Valpurin kunniaksi.

Mulla on nyt mielessä, että opettajan kanssa olisi hieno jatkaa.
OLISIKO jollain jotain kurssia tai kitaraopettajaa ehdottaa PÄÄKAUPUNKISEUDULLA?
 
Olen käynyt muutamalla yksityisopettajalla, enkä usko että mikään niistä sopisi nyt juuri. Yksi lopetti opettamisen, toinen oli liian kiireinen, kolmannen kanssa oli vähän liian muodotonta se opetteleminen ja neljäs sanoi että "tule takasin kun sulla on joku tietty juttu minkä haluat oppia. Siellä ne vastaukset on kaikki levyillä, et sä mua tarvitse". Kaikki siis hyviä, tavallaan, mutta ei yksikään ihan timanttia.
 
Toisaalta olen käynyt pari vuotta bändikurssilla. Joka on sinällään ollut mukavaa. Mutta musiikki mitä soitetaan ei ole sitä mikä itseäni kiinnostaa, vaan enemmän perusrokkia.
 
Mutta jotenkin tarvitsisi potkua (pääosin kantri, swing ja roots -soittoon kitaralla). Kun en vieläkään oikein osaa yhtään mitään.
 
OLISIKO jollain jotain kurssia tai opettajaa ehdottaa PÄÄKAUPUNKISEUDULLA?

Nyt on suunnilleen vuoden verran harjoittelua takana. Taidot ovat sillä tasolla, että soittimeen tutustumisen jälkeen voi vihdoin alkaa opetella soittamaan, vielä ei olla sinunkauppoja tehty. Niin kivaa tämä kuitenkin on, että aion kyllä jatkaa lopun ikäni
 
Kalustoa on jo kertynyt mukavasti. Ekan sähkiksen + vahvistimen lisäksi nurkkiin on ilmestynyt toinenkin vahvistin, kaksi akustista ja eilen sitten toinenkin sähkis (Tokai AST-50).
 
Kohta voisi alkaa etsiä soittokavereita.

tind3, yksi mahdollisuus pääkaupunkiseudulla on työväenopiston bändikurssit, sellaista itse olen käynyt jo jonkin tovin.

Myös jollain privaattimusiikkiopistoilla on bändikursseja, kaiken ikäisillekin.
Kun kävin kuuntelemassa juniorin esiintymistä musiikkiopistonsa kevätjuhlassa, siellä esiintyi myös ihan aikuisten bändi, joka oli opiston oppilaita.
 
Eli se olisi tapa
1. Saada kokemusta
2. Kenties löytää bändikavereita ihan oikeeseen bändiinkin.