Yleistä keskustelua musiikista ›

Meillä on luovuudesta eriävät käsitykset.

Ultrasonido: Luovasti eriäviä ovat, mutta ei ehkä kuitenkaan sanan vaativimmassa merkityksessä ;-)
 
Jos lumenluonnista puhut niin siinäkin saa taas tänään kunnostautua.

velipesonen: Jos lumenluonnista puhut niin siinäkin saa taas tänään kunnostautua.
 
Lumenluonnista seuraa pihan urautuminen.

En usko että urautumisen estämiseen ja luovuuden herättelemiseen olisi olemassa mitään yksiselitteistä vastausta. Mutta sen olen huomannut että kaikenlainen muutos on luovuuden kannalta vain hyvästä. Muutto paikkakunnalta/kämpästä toiseen, matkustaminen, uuden harrastuksen aloittaminen, tuntemattomaan musiikkigenreen paneutuminen jne. Jatkuva informaatioähkykään ei ole hyvästä. Monet esim. klikkailee nettiä töissä ja vapaa-ajalla pitäen näin aivot kiireisinä, miten siinä ehtii mitään uutta keksimään? Ei olisi välttämättä huono idea lähteä metsään istumaan.

Comfort zonella mähöttäessä ei kehity.
 
joku hakee inspiraatiota narkkaamalla. jos joku Oikeasti tuota tekee niin en voi kuin päätäni pyöritellä.

LoudRevo:
Tykkään termistä aspiraatio, eli sen sijaan että sitä liekkiä hakee sisältäpäin niin pitää katella vähän ympärilleen. Tähän sisältyy musiikki, elämänkerrat ja kaikki se joka voi antaa perspektiiviä siihen omaan juttuun. Muusikkona ehkä parasta on hakea uutta löpöä ihan vieraista genreistä tai muualta joka on sen oman ydinosaamisen ulkopuolella. Yrittäjänä luen paljon tarinoita muiden yrittäjien onnistumisista ja epäonnistumisista.
 
Itsellä oli jonkin aikaa ollut jonkin asteinen innostuksen puute treenaamista kohtaan. Viime viikolla sain kaverilta lainaan kirjan Walk this way, joka kertoo Aerosmithin tarinan. Ai jumansviidu mitkä kiksit saa kun lukee miten ne jätkät alkaa nousta pikkuhiljaa kovalla työllä ja treenillä kohti musataivaan tähteyttä, todella inspiroivaa tekstiä!
 
Sama reaktio on meikäläisellä tullut aina kun on lukenut tällaisia bändielämänkertoja, ei voi muuta kun suositella! Ainakin ihan tervettä vaihtelua sille jos joku hakee inspiraatiota narkkaamalla.

Tai sitten voi yrittää kirjoittaa pari tahtia isolle jousiorkesterille ja vaipua masennukseen, koska se on niiin vaivalloista. Sitä sanotaan perspiraatioksi.

muutamia yksinkertaisia Kill your darlings-henkisiä juttuja jotka helpottavat oman toiminnan tarkkailua.
 
-Mitä soolosi/fillisi sisältävät? Huomaatko soittavasi samoja likkejä keikasta/treeneistä toiseen? Sisäinen sopimus "seuraava keikka EI tule sisältämään tuota ja tätä" pakottaa yksittäisen taistelijan soittamaan jotain muuta. Testattu on, toimii.
-Millaisia biisejä teet/soitat? Millaisia sävellajisuhteita, sointukulkuja, mahdollisia rytmijippoja, lopetuksia, rakenteita jne ne sisältävät? Onko poljento liian usein sama? Entä tekstin rooli/tarina/jokumuumikäjostaentiedäkunentekstejätee.
-Milloin viimeksi uppouduit edes pikkurilliä myöten johonkin uuteen juttuun? Oli se sitten uusi sointuhajotus, sivusoitin, musiikkityyli tai fraseeraus.

Mutta älkäämme sekoittako urautumista positiiviseen rutiiniin joka johtuu ammattitaidon kertymisestä ja kokemuksesta. Ei aina tarvitse keksiä pyörää uudestaan.
 
edit, sanamuoto

Jos haluat kehittää itsessäsi luovuutta, jota ehkä on mutta todennäköisesti ei ole, vältä kaikkia virikkeitä ja kaikkea sellaista mitä joku on keksinyt väittää mielenkiintoiseksi. Järjestä elämäntapasi näin. Ennen pitkää pääset selville, oletko luova vai et.

velipesonen: Jos haluat kehittää itsessäsi luovuutta, jota ehkä on mutta todennäköisesti ei ole, vältä kaikkia virikkeitä ja kaikkea sellaista mitä joku on keksinyt väittää mielenkiintoiseksi. Järjestä elämäntapasi näin. Ennen pitkää pääset selville, oletko luova vai et.
 
Jeps. Hieno näkökulmä, jossa asetat itsesi muun ihmiskunnan urautuneiden näkemysten yläpuolelle. Sä asetut jonkinlaiseksi luovuus-guruksi, vaikka sä olet jättänyt oman ajatusleikkisi puolitiehen.
 
Jos luovuus on autenttista vain silloin kun se on vaikutteista vapaata, mikä sitten on mielestäsi luovaa toimintaa? Kuka määrittelee luovuuden? Onko se mittayksikkö, joka voidaan erottaa maailmakaikkeudesta, vai olisiko kyse kuitenkin kuhunkin kulttuuriin juurtuneiden käsitysten perusteella muodostettavasta kohtalaisen subjektiivisesta kokemuksesta?
 
Tähän asti luova työ on pystytty muotoilemaan vain sellaisin määrein, joissa suljetaan pois ei-luovan työn tulokset. Tekijänoikeudelliset määritelmät eivät anna universaalia kuvaa luovuudesta, mutta yksilöllisyyttä korostavan luovan työn arvostaminen vastaa mielestäni sitä parasta määritelmää, joka luovuudelle ja luovan työn hedelmille voidaan nykykäsityksemme mukaisesti antaa.
 
Nykyihminen ja ihmisen kyky hahmottaa omaa kulttuuria ja luovuutta on kehittynyt ainakin tuhansia vuosia. Siksi jokainen luovuuden arvioijakin on osaltaan riippuvainen omasta ymmärryksestään. Hyvän esimerkin muusikoille tarjoavat eri mantereilla omaksutut musiikkikäsitykset. Toisaalla on rytmi, toisaalla melodia, toisaalla harmonia ja jossakin kaikki, tai osia näistä yhdessä. Myös puoli- ja kokosävelin eritellyt intervellit ovat vain yksi näkemys sävelkorkeksien hahmottamiseen. Jossakin musiikillisen luovan työn kohteena on sellaisten elementtien kehittäminen, joka meikäläinen korva ei edes erottaisi musiikiksi, koska kyky kuunnella musiikin eri elementtejä rakentuu omille kokemuksille musiikista. En epäilisi, jos jossakin päin maailmaa kehitettäisiin musiikkia, jota itse pystyisin arvioimaan musiikkina vain murto-osaisesti, muun jäädessä täysin musikaalisuuteen kuulumattomien arviointikriteerien varaan.
 
Mun mielestä nimimerkki velipesosen ajatus luovuuden kehittämisestä mielen tyhjennyksen metodilla tarjoaa vain yhden helpon, mutta sellaisenaan ajatuksen köyhyyttä korostavan ratkaisun. Jos ei pysty määrittelemään, mitä luovuus on, on helppo esittää määritelmä epämääräisestä "luovasta alkutilasta", jota ei pysty määrittelemään. Siihen on helppo päätyä silloin kun pelimerkit asian hahmottamisen suhteen loppuvat kesken. Se saattaa myös johtaa omien vaikutteidensa kieltämiseen, joka lopulta johtaa ainoastaan oman luovuuden taantumukseen. Sitä on paljon helpompi väittää olevansa luova, jos ei halua kuulla soundaavansa kaikkea muuta kuin luovalta.
 
Luovuuttaan kehittäville suosittelisin lämpimästi oman tajunnan laajentamista myös vieraiden mannerten musiikkikulttuureihin- ja käsityksiin. Onhan länsimainen poppiskin yhdistelmälaji, jossa on vaikutteita afrikkalaisesta rytminpalvonnasta ja länsimaisista melodiakulkuihanteista. Velipesosen ajatuksista luovan työn etsimisessä poimisin myös ajoittaisen hiljaisuuden, jonka tavoitteeksi ei kannata kuitenkaan ottaa mielen tyhjentämistä sellaisista virikkeistä, jotka on joka tapauksessa jo osa geneettistä perimäämme.
 
-T

Tarmolle plussaa. Olin itsekin tarttua tuohon samaan mutta jotenkin näin ettei kannata.

velipesonen: Jos haluat kehittää itsessäsi luovuutta, jota ehkä on mutta todennäköisesti ei ole, vältä kaikkia virikkeitä ja kaikkea sellaista mitä joku on keksinyt väittää mielenkiintoiseksi. Järjestä elämäntapasi näin. Ennen pitkää pääset selville, oletko luova vai et.
 
Onko oikeasti mahdollista päästä jonkinlaiseen kulttuuriseen ja alitajunnallisten vaikutteiden tyhjiöön, josta käsin voi tehdä jotain täysin uudeksi määriteltävää?

Itchy: Onko oikeasti mahdollista päästä jonkinlaiseen kulttuuriseen ja alitajunnallisten vaikutteiden tyhjiöön, josta käsin voi tehdä jotain täysin uudeksi määriteltävää?
 
Ehkä ei. Tarkoitan sitä, että omaksumalla kauheasti uutta oppii hämmentämään sitä uutta, mutta luovuudelle kai pitäisi antaa erilainen sisältö, sikäli kuin on kysymys psykologisesta kyvystä eikä ainoastaan opitusta taidosta kopioida ja sekoitella kopioitua. Mitä virikkeisiin tulee, niin uskon että luovalle ihmiselle on parempi elää melko tasaista elämää kuin omaksua uusi harrastus joka viikko.
 
Luovuus ei ole ensisijaisesti taito, eikä myöskään "hyödyllinen asenne", vaan osa ihmisen perusolemusta sellaisilla yksilöillä jotka ovat luovia. Olen kirjoittanut aiheesta blogiini jos jotakuta kiinnostaa:
 
http://velipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/37476-tasa-arvon-uhrit

velipesonen: Ehkä ei. Tarkoitan sitä, että omaksumalla kauheasti uutta oppii hämmentämään sitä uutta, mutta luovuudelle kai pitäisi antaa erilainen sisältö, sikäli kuin on kysymys psykologisesta kyvystä eikä ainoastaan opitusta taidosta kopioida ja sekoitella kopioitua. Mitä virikkeisiin tulee, niin uskon että luovalle ihmiselle on parempi elää melko tasaista elämää kuin omaksua uusi harrastus joka viikko.
 
Luovuus ei ole ensisijaisesti taito, eikä myöskään "hyödyllinen asenne", vaan osa ihmisen perusolemusta sellaisilla yksilöillä jotka ovat luovia. Olen kirjoittanut aiheesta blogiini jos jotakuta kiinnostaa:
 
http://velipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/37476-tasa-arvon-uhrit
 
Mitä maailman keskeiset tiedeyhteisöt sinussa menettävätkään... ei kait tähän muuta voi todeta.

Velipesonen kirjottaa taas täyttä potaskaa. Oli ihan pakko mainita :D Miinustahan tästä varmaan tulee... Ethän sä oo edes kunnon ammattimuusikko ollutkaan? Jossain toisaalla myönsit että yksi EP melkein julkaistu tms.

Vestu: Jossain toisaalla myönsit että yksi EP melkein julkaistu tms.
 
En ole sellaista tietääkseni sanonut. Aika monta levyä tuli tehtyä ja ehkä tulee vastakin mutta mitäs minun tekemiseni toisaalta tähän kuuluvat. Vastikkeellisten keikkojen muodossa ura alkoi vuonna 85 ja päätoimisesti musiikin parissa tuli vietettyä 90-luku.

tarmo: Mitä maailman keskeiset tiedeyhteisöt sinussa menettävätkään... ei kait tähän muuta voi todeta.
 
Eivät mitään koska minä olen osa maailman taideyhteisöä.

velipesonen: Eivät mitään koska minä olen osa maailman taideyhteisöä.
 
Ihailen tuota sun itseluottamusta! Luovuus on parhaillaan juuri tuota, että pystyy perustelemaan omat mielipiteensä silkaksi faktaksi. Jos perusteluissa on sitten aukkoja, sitä voi perustella vaikkapa omalla kotitieteellisellä blogikirjoituksella, jonka oikeellisuus perustuu siihen, että sun ei tarvitse perustella sen oikeellisuutta, koska olet taiteilija. Fantastista, ihanaa, luovaa!
 
Edit: tiede tieteenä ja kotitarvepohdinnat sitten erikseen. Ei sen puoleen, joskus nekin voi olla luovia: http://www.youtube.com/watch?v=RUWHGm4RdJ8