Kitarat: soittaminen ›

cr4b: Nyt kun mainitsit, niin muutaman kerran on vuosien saatossa kyynärpää vihlaissut bänditreeneissä, kun rumpali on intoutunut vetämään vähän ylinopeutta. Ehkä mä kuitenkin välillä soitan vähän liian nopeasti tai jännitän huomaamattani liikaa. Tai soitan liikaa suhteessa siihen jännitykseen. Käsi ei kyllä väsy yhtään, vaikka soittaisin miten kauan.
 
Piditkö taukoa soittamisesta, vai riittikö tekniikkaan keskittyminen? Juttu on siinä, että itse asiassa aikaisemmin soitin paljon jäykemmin kuin nyt soitan... nykyään tekniikkaan keskityttyäni olen rennompi, mutta myös nopeampi, joten määrällisesti soitan toisaalta enemmän nuotteja. Ehkä se rasittaa kyynärpäätä.
 
Tekniikasta tuntuu muutenkin olevan kaksi koulukuntaa:
1) Hitaasti ja puhtaasti hyvä tulee
2) Nopeasti soittamaan oppii soittamalla nopeasti
Kun katsoo esim. http://www.youtube.com/watch?v=H6jAx92JgPQ tuon tyypin pickausta, se näyttää kaikkea muuta kuin rennolta, mutta eihän sitä tietysti välttämättä ulkoapäin näe.
 
En pitänyt suoranaista taukoa, vaihdoin plekuotetta ja keskityin ihan mitä helpoimmassa yhden kielen melodiasoitossa siihen, ettei siihen ongelmakohtaan tuu mitään ylimääräistä jännitettä.. Se on oikeasti ihan älyttömän vammanen fiilis kun koettaa olla ihan niin makaroonia, ettei mikään muu tee sit pikkauksen osalta mitään kuin ranne(eli missään ei oo mitään ylimäärästä jännitettä, lukuunottamatta tietysti kun pitää isoja kielihyppyjä tehdä niin käsivarren liike avittaa). Lisäks etten itse kädessä ole mitään ylimäärästä jännitettä, eli et purista plekua liian kovaa eikä edes rennolta näyttävissä sormissa oo mitään jäykkyyttä, mikä haittais menoa. Itse en kyllä usko et nuottien määrä itsessään vaikuttaa siihen kyynärpäähän: pääaiheena on tosiaan se, millaista liikettä kehosi tekee saadakseen ne nuotit kuulumaan. Voit esmes:
a) pikata liian lujaa
b) puristaa jotain paikkoja liikaa
c) käyttää tarpeettoman suurta liikerataa
d) soittaa epäergonomisessa asennossa
e) vetää taitotasosi yläpuolella, mikä todnäk johtaa näihin
 
Ja siis pointtihan on siinä, että mitä vaivattomammaksi saa tän itse suorituspuolen sitä enemmän sulta jää keskittymista vaikkapa liveimprotilanteissa itse musiikillisen kudoksen muodostamiselle.. Hyvät soololinjat, harmonian ilmentäminen, eheät fraasit ja kaikki muu jonninjoutava(ehe): itselläni nämä osa-alueet nimenomaan musiikillista pyrkimystä edesauttaakseen lähtivät kehittymään aivan uudella tavalla, kun itse soittotekniikkaan ei enää tarttennu kiinnittää aivan yhtä suurta huomiota. Siis onhan se nyt vaikeaa improvisoida jotain eheää, jos pitää keskittyä koko ajan siihen, miten soittaa se ja se nuotti ja niin ja näin.
 
Noista koulukunnista varmaan kokeneemmat kaverit osaavat mitään sanoa.. Henk.koht. mielipide on, että paljon epävarmemmalta voisin kuvitella tuntuvan tuon jälkimmäisen mukaan tekniikan kehittämisen. Mietitään vaikka ihan loogisesti tätä: jos sä opettelet nopeuden ensin se soittos on todennäköisesti ihan paskapuuroa mistä ei ota jyväjemmarikaan tolkkua, tämähän johtaa siihen että sä totut kuuntelemaan sitä(mikä on siis paskaa). Toisaalta, jos sä lähdet ihan simppeleistä melodioista ja itsesävelletyista etydinpätkistä, joissa on joku harmonia ja tolkku ja kaikki nuotit tulevat puhtaasti ulos, siitä puhtaudesta tulee sulle OLETUSARVO, eli et voisi kuvitellakaan soittavasi sellasta paskaa, mihin sä tod.näk. korvasi totutat vetäessäsi logiikalla nopeus ensin puhtaus sitten. Lisäksi sä saat siitä musiikista paljon enemmän selvää, ja sulle tulee alintajuntaan ja ihan itseilmaisuunkin selvä käsitys ja apuvälineitä eheiden, improsooloasi tukevien fraasien muodostamiseen, kun oot kuunnellu soittoasi analyyttisesti ja se on kuulostanu enemmän musiikilta.