Kitarat: kitarakamat ›

vanhat landolathan oli aika hyviä,mutta ne olikin sitte tosi vanhoja.
 
Ei olleet. Jo Landola "malli 1" osoitti jousipyssyluonteensa jos sen yritti virittää normaalivireeseen, enkä muista koko 70-80 -lukujen mittaan nähneeni yhtään teräskielistä Landolaa, jossa kaula ei olisi taipunut järeästi luokille - en edes uutena, en edes kaupan hyllyssä. Huippuja olivat Landolan 12-kieliset akustiset, joissa huhun mukaan ei edes oikeasti ollut kaularautaa, totta on se, että ainakaan se ei vaikuttanut mitenkään.
 
Ikinä en maksaisi teräskielisestä Landolasta yli 20 euroa, oli valmistusvuosi mikä hyvänsä; poislukien ehkä noi 90-luvun Peavey-Landolat, joista vois maksaa vähän enemmänkin (muttei silti samaa hintaa kuin Yamahasta tai Takaminesta).
 
Oon kyllä viime aikoina soitellut paljon tuota Landola#1:stä. Se vain vaati nailonkielet ja virittämisen kokoaskelen alavireeseen, että saumat lakkasivat ratisemasta...
;-)

Huippuja olivat Landolan 12-kieliset akustiset, joissa huhun mukaan ei edes oikeasti ollut kaularautaa, totta on se, että ainakaan se ei vaikuttanut mitenkään.
 
Ikinä en maksaisi teräskielisestä Landolasta yli 20 euroa, oli valmistusvuosi mikä hyvänsä; poislukien ehkä noi 90-luvun Peavey-Landolat, joista vois maksaa vähän enemmänkin (muttei silti samaa hintaa kuin Yamahasta tai Takaminesta).
 
Koitin tuollaisesta Landola H-6 "Humming Bird"-kopsusta tehdä soittokelpoista kaulan säädöllä ja kielisillan madaltamisella. Ei siitä mitään tullut. Eipä toisaalta paljoa keppi välitä, vaikka talvehtii kylmässä mökissä. Sama kuosi säilyy. Yhtä huono kuin uutena...
 
Jos meikä näillä alueilla sortuu tarjoamaan sympatiaa Harley Bentoneille yms. kura-kauralle, niin syynä lienee ankea lapsuus ja nuoruus Landoloiden sekä Ekojen kanssa ;)
 
Ko. merkkien tasoa alemmas ei paljoa pääse imho.

OK, eiköhän pointti tullut jo selväksi: kaupat jääköön väliin. Täällähän ihmiset alkavat jo avautua omista "landoltatraumoistaan". :)
 
Mutta... jos uutena 200 euroon haluaisi hinta-laatusuhteeltaan hyvän teräskielisen, niin mitkäs merkit/mallit kannattaisi tarkista? Yamaha, Epiphone, Washburn?

jos uutena 200 euroon haluaisi hinta-laatusuhteeltaan hyvän teräskielisen, niin mitkäs merkit/mallit kannattaisi tarkista? Yamaha, Epiphone, Washburn?
 
Yamaha, Takamine, käytettynä voi Guildeja löytää yllättävän halvalla.
 
70-luvun jaappanilaiset lawsuit-kopiot Gibsonin akustisista (lähinnä Dovesta ja Hummingbirdistä) Aria, Gallan ja Ibanez olivat usein ihan kunnon kuusikannella, ja muutenkin huomattavan hyviä hintaisikseen. Nykyään noita vanhoja 60-70 -lukujen taitteessa tehtyjä japanin "näköispainoksia" löytää käytettynä noin 200-300 eurolla, mikä on ihan järkihinta.

Tämä keskustelu kuohuttaa mieltäni niin, että päätin ryhtyä marttyyriksi Landolani kunnian puolesta. Olen omistanut Landolan vajaan vuoden ja olen maailman onnellisin mies. Malli on pienikoppainen ns. folk-malli, kokopuukuusikansi, muuten mahonkia. Lavassa lukee España, joten kyseessä on ilmeisesti ns. vientimalli. Pohjassa on Fazerin tarra, joten kyseessä taitaa olla pahamaineisen 70-luvun tuote. Mutta asiaan: tämä ei ole jousipyssy. Piste. Ääni on täyteläinen ja tasapainoinen, pärjää varmasti kaiken mailman marttiineille (olen nähnyt sellaisen kerran Anssi Kelan keikalla, joten tiedän mistä puhun). Ulkonäkö on juuri niin kaunis kuin vanhalla kitaralla kuuluukiin olla (sopivasti halkeillut lakka ja paahtunut kuusikansi). Soitettavuus on juuri passeli: soittajan ilmeeseen välittyy sormien kautta ripaus bluesin tuskaa (en tosin osaa juurikaan soittaa). Maksoin tästä valiosta n. kahdeksan kymppiä (siis euroissa).
 
Antaudun tässä nyt ruoskittavaksenne, kunhan säästätte Landolani.
 
Terveisin Tanhumäen Ramazotti MES
 
P.S. Minulla on myös Harley Bentonin strato, joka olisi kelpo väline vaikka Rautavaaran Tapsalle: sopii hyvin sekä soittamiseen että jousiammuntaan. Lyökää minua lisää.

No minä olen ainakin todennut, että löytyy Landolalta hyviäkin kitaroita. Ensimmäinnen kitara, jota olen soittanut, oli pappani 60-lukunen Landola. Myöhemmin tajusin, että se on varsin hyvä kitara ja on vieläkin. Serkkuni tosin ehtivät sosialisoimaan sen pappani jäämistöstä, minä jäin nuolemaan näppejäni. Vieläkin harmittaa. Sitten mulla on ollut 90-luvun puolivälin Landola, joka oli/on paras akustinen, johon olen törmännyt. Myin sen tyhmyyksissäni pois, kun soittoinnostus lopahti. Nyt kun olen alkaanut taas soittamaan, olen taas hommannut Landolan. Hyvä on tämäkin, ja laulaa Martinit suohon öin ja päivin, muttei siltikään niin hyvä kuin se minkä myin.
 
Mutta hyväkään Landola ei ole Suomessa kovin arvokas kitara, koska täällä on niitä niin pirusti. Eivätkä Landolat ehkä ole keskimäärin niin hyviä kuin esim Martinit, mutta Suomesta löytää hyvän Landolan huomattavasti helpommalla ja edullisemmin kuin hyvän Martinin. Tuolla toisaalla kirjoittelin, että kalliskin akustinen kitara on usein soinniltaan huono. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että akustiset soittimet ovat yksilöitä. Se on silkkaa tuuria, jos kansipalat tykkäävät toisistaan, kuu on oikeassa asennossa ja saturnus suhteessa venukseen. Silloin kun tuuria on, niin sointi on tasapainoinen: se on kirkas ja heleä, mutta bassoakin löytyy. Useimmissa akustisissa ei ole kuin keskiäänet.
 
Nih.

Miten voi puhua Martinista ja Landolasta samassa lauseessa vertailumielessä? Vähän kun juttelisi, että on ostanut Samaran, ja se kyllä nuolee tietä kuin Aston Martin. Tehty Uudessa Kaupungissa ja on kokopeltiä. Ei tarvinnut kuin vähän säätää renkaita.

Miten voi puhua Martinista ja Landolasta samassa lauseessa vertailumielessä?
 
Mitä hyvänsä ja tahansa voi puhua, jos tai kun vaivautuu puheensa perustelemaan. En viitsi toistaa. Jotkut ehkä ymmärsivät sen tuosta viestistä. Hymiö.

Mitä hyvänsä ja tahansa voi puhua, jos tai kun vaivautuu puheensa perustelemaan. En viitsi toistaa. Jotkut ehkä ymmärsivät sen tuosta viestistä. Hymiö.
 
No mutta, onhan asioita joita ei voi millään perustella. En viitsi toistaa itseäni. Vastahymiö.