Aihe: Milloin on tehty parhaimman kuuloinen musiikki?
1 2 3
Pluto
27.03.2004 09:45:13
Tämä olisi kai periaatteessa voinut mennä myös gallup -osastolle, mutta mutta..
 
Minkä aikakauden musiikki miellyttää teidän korvianne kaikkein eniten? Onko se kenties 60-luvun helinä, 77-punkräyhä, kasarihevi vai siis mikä täh? Ja nyt ei ole tarkoitus keskustella parhaista bändeistä tai biiseistä, vaan yksinkertaisesti siitä, milloin tehtiin mahtavat soundit omaavaa muzakkia?
 
Omaa korvaani miellyttää kovin 70-luvun lopun, 80-luvun alun aikakausi. Rumpusoundit olivat tiukat mutta silti lämpimät (esim. Policella), kitarat olivat juuri sopivasti rosolla (Eppujen alkupään matsku) ja kaikki muutenkin just kohdallaan.
 
Ei ole tarkoitus kuitenkaan haikailla vanhojen "hyvien aikojen" perään, kyllä joka aikakaudelta, myös nykypäivästä, löytyy kelpo soundeja. Mutta ihan näin pääsääntönä tuo äskeinen era kuulostaa minusta hunajalta.
 
Miten on?
Dillon, you son of a bitch!
Jani The Rock
27.03.2004 09:53:41
 
 
Näin äkkiä ajateltuna tuosta 60-luvun lopusta 80-luvun alkuun. Riippuen tietysti siitä, minkätyyppistä kamaa ajattelee. Mutta noin yleisesti 70-luku oli tässä suhteessa aika kultainen vuosikymmen, vaikka tehtiinhän silloin ihan hirveäsoundisiakin levyjä. Mutta jos funtsii vaikka Black Sabbathia, Skynyrdejä tai suomalaisista Hurriganesin Roadrunneria tai Hot Wheelsiä, niin... No, hyväsoundista rockabilly- ja bluesmeininkiä väännetään edelleen, mutta poppiosasto on mennyt ihan kauheaksi - myös soundeiltaan.
 
Ja kyllä, todellakin, tunnustaudun myös kasarisoundin ystäväksi! (ZZ Topin Eliminator ja Afterburner, Ozzy, Scorpions, the Cult...)
Rough and tough and plenty mean.
Aerodactev
27.03.2004 10:01:53
Kyllä se menee silloin 1969-1979 paikkeille se parhaimman kuuloinen. Silloin oli sovitukset huipussaan ja proge kultakaudella. Toisaalta sitten 80-luvulla tuli metalli ja kasaripoppi äärimmäisen campeine hallikaikuineen. Kasarimusiikki on sitten enemmän tämmöistä hengennostatusta ja yyberfiilis-musaa.
If it's good, it must be progressive!
ANDREY BOLSHAKOV - MACTEP OF CXPED!!!
Danny s
27.03.2004 11:04:31
Minä sanoisin, että sellaisia hyviä ajanjaksoja olivat 60-luku,
70- luku osittain, 80 -luku HYVIN valikoiden (pois saa laskea poisonit ym. slovaripopparit sekä Twistedin kaltaiset superkasarit)
 
80-luvun loppu ok. Siihen jäi.
 
Paras?..80-luku Gunnareineen ja Hanoineen.
 
Huonoin? 90 -luvun alku ja Grunge joka tuhosi lähes kaiken hienon rockmusiikin
Härski
27.03.2004 11:05:31 (muokattu 27.03.2004 11:06:39)
60- luvun Shadows meiningistä 80- lopun Mötikkä Feelgood meininkeihin. Eli Jos luetellaan bändejä, niin kronologisesti ne menisivät suurinpiirtein näin: Shadows, Jimi Hendrix yhtyeineen, The Doors, Black Sabbath, Led Zeppelin, Hurriganes, Kiss, Albert Järvinen, Cisse Häkkinen, Scorpions, Stevie Ray Vaughan, Melrose, Mötley Crüe/muut kasari roinat Skid Rowta myöten.
DeWilde
27.03.2004 12:02:03 (muokattu 27.03.2004 12:02:20)
77-punk tietysti! Rupinen soundi tukee punkbiisejä loistavasti. Uudempien punk-bändien epäkatu-uskottavuus johtuu paljolti juuri liian siloitelluista saundeista. Toinen hyväsoundinen kausi sijoittuu 60-luvun lopulle.
Tämä kirjoitus on 99% varmuudella WANHA!!!!!!!!!!!111111
Lord of the strings
27.03.2004 13:05:43
70-luvun AC/DC ja 80-luvun Scorpions!
"Onks Kekkonen viel hengissä?" - Ystäväni Emmi.
sormunen
27.03.2004 13:53:41
Rajaatko tämän niihin vuosikymmeniin, jolloin on tehty taltiointeja? Niinpä rajaan vastauksenikin niihin ja vielä biiseihin, jotka ovat hyviä. Eli sävellys, sanoitus, esitys ja taltiointi ovat tasapainossa.
Velli
27.03.2004 14:08:08
Ihan 70-luvun alusta 90-luvun alkuun (sen takia noin pitkälle että mahtuu vielä Kingston Wall:kin mukaan).
sub zero
27.03.2004 14:11:47
Tämä olisi kai periaatteessa voinut mennä myös gallup -osastolle, mutta mutta..
 
Minkä aikakauden musiikki miellyttää teidän korvianne kaikkein eniten? Onko se kenties 60-luvun helinä, 77-punkräyhä, kasarihevi vai siis mikä täh? Ja nyt ei ole tarkoitus keskustella parhaista bändeistä tai biiseistä, vaan yksinkertaisesti siitä, milloin tehtiin mahtavat soundit omaavaa muzakkia?

 
Joskus 80-luvun lopuilla ja 90-luvun alussahan
parhaat Chiptunet tehtiin. SID ja PAULA -piireillä.
maelstrom
27.03.2004 14:20:20
En edes yritä olla true.
Sanon, että parhaimman kuuloinen musiikki on tehty 2000-luvulla. Toiseksi parhaimman kuuloinen 90-luvulla. Tosin akustinen live-musiikki ei ole juuri muuttunut omien elinvuosieni saatossa. Osaisin kuvitella ettei ole pitemälläkään aikavälillä.
On ässäarpa syntyä Suomeen. IMIK #12
Vilhelmus
27.03.2004 14:26:53
 
 
Edelliseen viitaten - vaikka muusikkoutta varmasti muunlainen vastaus korostaisi, niin diggaan 80- ja 90-lukujen musaa ja soundeja. 80-luvulta heviä ja hardrokkia, 90-luvulta (ja nykyiseltäkin) metallia, uuspunkkia ja mainstreamia.
"Nykypäivän teolliset munat on ehdelmöimättömiä" -Blenderhead
Burning Winter The Coveralls
Bee-äf
27.03.2004 14:38:22
loppuvuodesta 1966
gandar
27.03.2004 15:01:45
Vanhemman jazzin fanina vastaan tietenkin, että 1890-1959 paikkeille.
"The saxophone is not just something to blow into; it's something to sing through." -Paul Brodie
vanttera
27.03.2004 17:41:40
Virvelisoundi 60-luvulta. Basarisoundi 2000-luvulta. Bassosoundi 27.3.2004 omista kamoista. Kitarasoundit 90-luvun alusta ja 70-luvun puolestavälistä. Laulusoundia ei lainkaan kiitos.
Olen luultavasti hieman ihastunut, tai ainakin kovasti panettaa.
Gandhi
27.03.2004 21:36:41
2000-luvulla.
Lopetan ennen kuin jatkan.
reijoteppo
27.03.2004 22:43:07
Juovuksis.
mongoloidi
27.03.2004 22:55:21
60-luvun lopulta 90-luvun alkuun asti on tullu hyvän kuulosta musiikkia.
Tuleehan sitä hyvää musiikkia,tosin pienemmissä määrin,nykyäänkin.
"Saksa on paska maa" - Seppo Räty
Schnowotski
27.03.2004 23:30:31
1990-2000
 
Esim. lyijykomppania, metallica, trio niskalaukaus, viikate, joku Junnu Vepsä -pumppu ja kotiteollisuus.
On tullut aika sietää itseään.
Ruosteinen vesuri on tylsä
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)