Jazz ›

pitäisikö jazzin kuuntelijan kuulla ne sointuvaihdokset sieltä soolon alta siten, että kunkin kappaleen (jossa on omat sointunsa) soololla olisi sointuvaihdosten puolesta persoonallinen luonne?
 
vai ovatko useat jazz-tyylit kuuntelijan kannalta sitä, että alussa ja lopussa on teemaa ja siinä välissä on ne pitkät soolot, eikä mitään eroa huomaisi, vaikka kahden kappaleen sooloja vaihdettaisiin keskenään?
 
miten asian pitäisi olla?

Kyllä mulla tilanne ainakin on se, että kun perinteisessä teema-soolot-teema -tyyppisessä jazzbiisissä alkaa soolo, mulla soi se biisin sointukierto päässä sooojen alla ikäänkuin "referenssinä", vaikka pianisti tai joku muu ei niitä sointuja paiskoisikaan. Siihen päässäni kuulemaan sointukiertoon sitten "peilaan" kuulemiani sooloja (tahtomattanikin), eli en usko, että ainakaan mulle menisi läpi, jos biisin A sointukierron päälle liimattaisiinkin yhtäkkiä soolo biisistä B - elleivät sitten satu molemmat olemaan vaikkapa 12 tahdin blueseja samasta sävellajista. ;)
 
Eli jos tarkoitat tämmöistä perinteistä tilannetta, niin kyllä, mulle ainakin biisin sointukierto hahmottuu usein myös sooloissa. Tietty, mitä vapaammaksi ilmaisu menee ja mitä enemmän solisti harjoittaa ns. ulossoittoa, sitä vaikeampi etenkään vieraampaa sointukiertoa on tunnistaa pelkän soolon perusteella.
 
Mutta taas toisaalta: onhan paljon ihmisiä, jotka eivät koe olevansa millään tapaa muusikkoja ja siltikin tykkäävät jazzmusiikista ja siinä tapahtuvasta ilmaisusta. Ei niitä sointuja siis mikään "pakko" ole kuulla, kun ei moni kuuntelija välttämättä edes erota duuria mollista, ja silti tykkää - ja sehän on vaan hienoa, jos saa musiikista fiiliksiä! :)

riippuu tietysti kovasti kappaleesta, kuinka pihalla kuuntelija aina on soinnuista. nyt kun mulla soi esim coltranen "spiral" tässä, niin tässähän on hyvin yksinkertainen teema ja sitten sointuvaihdos ja komppivaihdos tapahtuu samaan aikaan ja rumpali jatkaa samalla tavalla myös soolojen aikana, joten kuuntelija hahmottaa aika helposti yhteyden teeman ja soolojen välillä
 
jollain tavalla "helpompana" musana (tai populaarimpana) pidän ehkä semmoista, missä kuuntelija ei joudu ihan ulapalle soolon aikana vaan hahmottaa sieltä jotain muutakin rakennetta kuin pelkän soolon
 
vanhemmassa jazzissa, kun oli se savikiekon reilun kolmen minuutin rajoitus, niin jaeltiin joskus teeman eri sointukulkuja solistien kesken. joskus tätä tehdään yhä tarkoituksella (esim. corean "sicily").
 
freejazzia jotkut aikanaan kritisoivat juuri siitä, että soolon ja teeman välillä ei ole yhteyttä. mutta tähän oli helppo vastata, että eipä ole niin vahvaa yhteyttä bebopissakaan usein

sub zero: pitäisikö jazzin kuuntelijan kuulla ne sointuvaihdokset sieltä soolon alta siten, että kunkin kappaleen (jossa on omat sointunsa) soololla olisi sointuvaihdosten puolesta persoonallinen luonne?
 
vai ovatko useat jazz-tyylit kuuntelijan kannalta sitä, että alussa ja lopussa on teemaa ja siinä välissä on ne pitkät soolot, eikä mitään eroa huomaisi, vaikka kahden kappaleen sooloja vaihdettaisiin keskenään?
 
miten asian pitäisi olla?
 
Jos jalka napsuu ja melodiat ovat kauniita ja foni/laulaja/piano/mikälie kuulostaa hyvältä niin aika hemmetin sama mitä sieltä struktuurillisesti ajatellen tulee :) Ei tommosia mieti kuin soittajat.

sub zero: pitäisikö jazzin kuuntelijan kuulla ne sointuvaihdokset sieltä soolon alta siten, että kunkin kappaleen (jossa on omat sointunsa) soololla olisi sointuvaihdosten puolesta persoonallinen luonne?
 
vai ovatko useat jazz-tyylit kuuntelijan kannalta sitä, että alussa ja lopussa on teemaa ja siinä välissä on ne pitkät soolot, eikä mitään eroa huomaisi, vaikka kahden kappaleen sooloja vaihdettaisiin keskenään?
 
miten asian pitäisi olla?
 
Jos teoreettisesti asiaa tarkastelee niin on tyylikeino kuinka soinnunläheistä asteikkoa käyttää.
Kaukainen (paljon säveliä, jotka ei kuulu asteikkoon) tai läheinen (paljon säveliä jotka kuuluvat asteikkoon) antavat erilaisen "kuulokuvan" ja niitä voi vaihdella.
 
Mun maikka on opettanut että chorusten tai piisin osien välissä pitäisi käyttää soinnun läheistä asteikkoa.
(Käyttää termiä: pitää merkata asteikko eli käyttää asteikon tyyppisäveliä, esim kun mennäään alt-dominantin kautta toonikaan)

sub zero:
freejazzia jotkut aikanaan kritisoivat juuri siitä, että soolon ja teeman välillä ei ole yhteyttä. mutta tähän oli helppo vastata, että eipä ole niin vahvaa yhteyttä bebopissakaan usein
 
Sellanen kutina on joissain tapauksissa ,että ollaan siirrytty suoraan freejazziin opettelematta niitä ns.perinteisemmän jazzin asioita. Mä en henk.koht. jaksa kuunnella sellasta musaa missä kaikki käy kaikkeen.

freejazzia jotkut aikanaan kritisoivat juuri siitä, että soolon ja teeman välillä ei ole yhteyttä. mutta tähän oli helppo vastata, että eipä ole niin vahvaa yhteyttä bebopissakaan usein
 
Usein freejazzissa ei ole olennaista mitä ääniä soittaa, vaan se miten ne äänet soittaa. Dynamiikat, nyanssit, timbre ja soittajien välinen kommunikointi on tärkeämpää. Ja usein esimerkiksi Ornette Colemanin soitossa on paljon vahvempi side melodiaan kuin monilla bebop-muusikoilla. Hyvät melodiat toimivat omalla painollaan eikä niiden mielestäni välttämättä tarvitse olla missään suhteessa harmoniaan kuulostaakseen hyvältä.

sub zero: pitäisikö jazzin kuuntelijan kuulla ne sointuvaihdokset sieltä soolon alta siten, että kunkin kappaleen (jossa on omat sointunsa) soololla olisi sointuvaihdosten puolesta persoonallinen luonne?
 
Perinteisemmän jazzin puolella sooloaminenkin ajatellaan eräänlaisena komppaamisen muotona. Toisin sanoen, soolon pitäisi jollain tavoin ilmentää kappaleen sointukulkua. Tästä käytetään usein termiä "merkkaaminen", josta baronkin tuossa puhui. Säännöt siitä, mitä "kompissaan" saa soittaa, on toki löyhentynyt vuosien saatossa, mutta luulisi ainakin yhtyekavereiden pysyvän paremmin kärryillä jos vähän koittaa niille silloin tällöin kertoa missä itse on menossa :-)

Aiheeseen löyhästi liittyen; keskustelin kaverini kanssa yleisesti musiikista. Kerrottuani kuuntelevani pääasiassa Jazzia hän kysyi miksi Jazz-muusikot soittavat eri kappaletta samaan aikaan. Totesin että on muutakin jazzia kuin taide-jazz. Itsekin pötkin pakoon jos mahdollista tilanteista joissa altistun taide-jazille. Taide-jazzia alkaa syntymaan sillä hetkellä kun muusikko keksii olevansa taiteilija. Tämän jälkeen hänen soittoaan ei kuuntele sikakaan vinkumatta.

Aiheeseen löyhästi liittyen; keskustelin kaverini kanssa yleisesti musiikista. Kerrottuani kuuntelevani pääasiassa Jazzia hän kysyi miksi Jazz-muusikot soittavat eri kappaletta samaan aikaan. Totesin että on muutakin jazzia kuin taide-jazz.
 
Tästä tuli mieleen, miten Eero Hämeenniemi soitettuaan Intialaisessa hotellihuoneessa intialaisella harmoonilla jotain klasarikamaa sai kehuvia kommentteja soitostaan. Soitto oli ollut kuulemma kaunista ja taidokasta, mutta paikallista kuuntelijaa oli ihmetyttänyt, miksi Hämeenniemi oli soittanut kahta eri kappaletta yhtäaikaa. Länsimainen (eurooppalainen) melodian harmonisointi iski ilmeisesti kuuntelijan korvaan.

JuhaHo: Aiheeseen löyhästi liittyen; keskustelin kaverini kanssa yleisesti musiikista. Kerrottuani kuuntelevani pääasiassa Jazzia hän kysyi miksi Jazz-muusikot soittavat eri kappaletta samaan aikaan. Totesin että on muutakin jazzia kuin taide-jazz. Itsekin pötkin pakoon jos mahdollista tilanteista joissa altistun taide-jazille. Taide-jazzia alkaa syntymaan sillä hetkellä kun muusikko keksii olevansa taiteilija. Tämän jälkeen hänen soittoaan ei kuuntele sikakaan vinkumatta.
 
Asuinpaikkasi selvensi ilmaisuasi.

Hyvä svengi, joka menee jalan alle, on tietysti kuulijalle myös suuri inspiraation lähde, vaikka ei melodiasta paljon mitään ymmärtäisikään. Hyvät soolot ovat usein myös rytmillisesti erittäin taidokkaita ja silti meneviä. Lisäksi hyvä rytmillinen korva avaa tien myös melodioihin.

Jos nyt vaihteeksi kehaistaan Evansia hieman, hän on onnistunut kyllä paikoin aika hienosti hälventämään melodian ja soolon välistä raja-aitaa soittamalla niin hienoja sointumelodisia sooloja. Toisaalta en sano, että aina tähän olisi syytä pyrkiä.

Täytyy sanoa aiheeseen liittyen vielä, että jazzissa historia on hyvä opettaja. Yleistäen alkuaikojen jazz pitäytyi enemmän soinnuissa. Vähitellen uudelleen harmonisointi on tullut mukaan kuvioon ja nykyään on edetty niin pitkälle, että atonaalisuus on osa trad. jazzin saundimaailmaa. Kun hieman perehtyy asiaan ja kuuntelee jazzia eri vuosikymmeniltä, alkaa ymmärtää paremmin, miten tähän on tultu. Tätä kautta alkaa paremmin myös ymmärtää kuulemaansa, eli kuulla melodioita, vaikka ne menisivätkin 'vasten' alkuperäistä melodiaa tai sointupohjaa.

sub zero: pitäisikö jazzin kuuntelijan kuulla ne sointuvaihdokset sieltä soolon alta siten, että kunkin kappaleen (jossa on omat sointunsa) soololla olisi sointuvaihdosten puolesta persoonallinen luonne?
 
vai ovatko useat jazz-tyylit kuuntelijan kannalta sitä, että alussa ja lopussa on teemaa ja siinä välissä on ne pitkät soolot, eikä mitään eroa huomaisi, vaikka kahden kappaleen sooloja vaihdettaisiin keskenään?
 
miten asian pitäisi olla?
 
Asiaan ainakin vähän liittyen Lee Konitz opettaa 10:n gradientin metodia improvisointiin jossa lähdetään ensimmäisessä vaiheessa suorasta melodista ja tuodaan sen jälkeisissä stepeissä/gradienteissa hallitusti uusia improvisatoorisia aineksia melodian käsittelyyn. Pitäisi itsekin tutustua tuohon tarkemmin. Kiitos muistutuksesta.
 
TJEU: http://www.jazzguitarlessons.net/lee-konitz.html
 
Joskus kauan sitten telkkarista tuli Indiana Jones Jr. niminen sarja, jossa yhdessä osassa Indy junior haluaa oppia soittamaan jatsia, joka ei luonnistu ennenkuin Sidney Bechet antaa juniorille oppitunnin. Kaikkia yksityiskohtia tietenkään muista, mutta ideana oli että ennenkuin Tuiki, Tuiki tähtösen melodia taipui jatsiksi, lopputulos ei ollut oikea. Joku päivä tuo ilmestyy Youtube:n ja mulle tarjoutuu mahdollisuus tsekata tajuiaisinko idean tällä kertaa ...