marviner 15.02.2011 14:14:23 (muokattu 15.02.2011 14:14:45) | |
---|
Mitä olen huomannut, niin melkeinpä joka foorumilla esiintyy aika ajoin ihan tarpeetonta trollamista ja vittuilua. Mielestäni ainoa keino sen karsimiseen on se, että; 1. Pyrkii olemaan ottamatta mitään kirjoitettua viestiä henkilökohtaisesti, vaikka se olisi kuinka suoraa soittelua hyvänsä. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta se auttaa kun muistaa, ettei turpaansa soittava kaveri luultavasti edes tunne riivauksensa kohdetta. Kuinka se silloin voisi edes olla henkilökohtaista? 2. Vastaa viesttin kuin viestiin ystävällisesti tai vähintäänkin neutraalisti - tai sitten ei vastaa ollenkaan. Huumori ei myöskään yleensä pahenna asiaa ja hymiöitä kannattaa käyttää asian korostamiseksi. Pointti on se, ettei se trollaaminen ja pään aukominen lopu, ellei sitä joku lopeta. Ja se on helpointa tehdä itse, koska toista käskemällä tai solvaamalla se ei ainakaan onnistu. Kun jollekulle päänaukojalle vastaa perustellusti ja ystävälliseen sävyyn takaisin, niin yllättävän usein huomaa heidän pyytävän anteeksi huonoa käytöstään. Jeesustelultahan tämä kuulostaa, ja itsekin sortuu toisinaan osallistumaan huutokilpailuihin, mutta pääsääntoisesti yllä mainittu taktiikka toimii. |
marviner 15.02.2011 14:38:31 | |
---|
|
Mikko L 15.02.2011 15:15:54 | |
---|
Oli aiemmin puhetta siitä että Axesta tulisi vain yhtä soundia joka olisi nimenomaan tuo djentsoundi niin sen tekeminen ei itseasiassa ole kovin helppoa myöskään. Vahvistimen eteen pitää laittaa tietynlainen middleboosti 1400hz paikkeelle joka pittää ottaa huomioon vahvistimen jälkeen. Sen saa siis myös oikealla vahvistimella haluttaessa. http://www.youtube.com/watch?v=E_WCrr_ps-I Tuossa siis video joka näyttää vähän miten se tehdään. Tässä samalta tekijältä video perinteisemmän soundin tekemiseen. http://www.youtube.com/watch?v=elumsqoMcRo&feature=related Tässä on tuota mun omaa sooloprojektia jossa on kaikki mun tekemää djenttiä: http://soundcloud.com/clark-kent-job/ickology-irate En hakenut tuota Bulb-soundia vaan jotain vähän perinteisempää mutta silti djenttiä. Kaiken voi oppia kunhan vaan lopettaa harjoittelemisen. |
marviner 15.02.2011 21:17:55 | |
---|
Yksi asia on jäänyt mietityttämään, eli kun mulla ei ole bassoa, niin onnistuuko Axen pitch shifterillä tms. tiputtamaan virettä 12-sävelasketa - tai varmaan onnistuu, mutta onko ne soundit sitten enää minkään kuuloiset? Toimiiko edes taustoina? Eli lyhyesti; voiko sillä simuloida bassoa? |
Antti1 15.02.2011 21:32:14 | |
---|
marviner: 12-sävelasketa Asiaan liittymätöntä, mutta tarkoittanet tässä tapauksessa kuitenkin oktaavin pudotusta, joka on 12 puolisävelaskelta. Ihan vain vastaisuuden varalle tiedoksi, ellei sitten ollut vain lipsahdus. Listen motherfucker you're about to pay your dues! |
Mikko L 15.02.2011 21:42:19 | |
---|
http://www.youtube.com/watch?v=O474OFLGufg Tuossa mun tekemässä OwnHammer-kaappitestauksessa on kitaralla soitettu basso. Eli oktaavin alaspäin pitch shift ennen vahvistinta joka on Ampeg vahvistinsimulaatio. Sitten Axen bassokaapin läpi. En tiedä kuinka lähelle sen saa EQ:tettua oikeeta bassosoundia kun en ole kokeillut asiaa, mutta kyllä se tuolleen miksissä toimii. Basso on kuitenkin "vain" basso. Yksinkertainen mutta tärkeä. Kaiken voi oppia kunhan vaan lopettaa harjoittelemisen. |
marviner 15.02.2011 21:47:20 | |
---|
Antti1: Asiaan liittymätöntä, mutta tarkoittanet tässä tapauksessa kuitenkin oktaavin pudotusta, joka on 12 puolisävelaskelta. Ihan vain vastaisuuden varalle tiedoksi, ellei sitten ollut vain lipsahdus. Eikun joo. Takas koulun penkille...Puolisävelaskelia niiden piti tottakai olla. Ja minä kun vielä luin oman tekstini pariin kertaan ennen postaamista - ja silti meni väärin. |
marviner 15.02.2011 21:54:49 | |
---|
Mikko L: http://www.youtube.com/watch?v=O474OFLGufg Tuossa mun tekemässä OwnHammer-kaappitestauksessa on kitaralla soitettu basso. Eli oktaavin alaspäin pitch shift ennen vahvistinta joka on Ampeg vahvistinsimulaatio. Toimii ainakin mun tarpeisiin. Kiitoksia, tämä oli erittäin hyvä uutinen. Ensisijaisesti pitäis saada jonkinlaiset bassotaustat aikaan, ja noi soundit kuulosti itse asiassa ihan hyviltä. Ei siis tarvitse välittömästi olla bassoa ostamassa - vaikka varmaan se joku päivä tulee hommattua. |
markokor 17.02.2011 10:49:05 (muokattu 17.02.2011 10:50:17) | |
---|
non-ni! Atomic Reactorit saapui Axen kaveriksi eilen. Lyhyen testailun jälkeen vois todeta että ainakin minun tarpeisiin riittää ihan tarpeeksi potkua! verrattuna aikasempaan ART SLA2 + Mesa Rectifier kaappiviritelmään (josta lähti muuten ihan sairaasti mölyä), niin järjestäen kaikki oma tekemät patchit kuulostavat paremmalta pienen virittämisen jälkeen. varsinkin clean soundit stereona ovat todella kirkkaita ja hyvän kuuloisia. suurin ero aikasempaan settiini on erottelevuus. FR kaapeista saa mielestäni ulos paljon erottelevamman soundin eikä tarvi ollenkaan värkätä EQ:n kanssa. nyt olis hyvä päästä vertailemaan toisaalta PA-kaappeihin, että oliko sen arvoista tuhlata näihin Atomicin omiin kaappeihin. :) tweeteri on myös ihan jees, vaikka aluksi mietin että meneekö sen kanssa säätämiseen totaalisesti hermot. pitää päästä vielä eri tiloihin soittamaan ja testata onko siitä mitään hyötyä. voin suositella alkutestailun jälkeen Axelle näitä Atomiceja. ajavat varmasti asiansa jos haluaa saada yksistä vermeistä mitä erilaisimpia soundeja. pitää jatkaa testaamista ja säätämistä.. |
Plugarina axea ei voi käyttää mutta onkos kukaan kokeillut digitaalisena reamppaamista. Jostain olin lukevinani että näin voi tehdä. Ilmeisesti koneelta kierrätetään signaali axen läpi pelkästään käyttämällä S/PDIF liitäntöjä? Toimisko semmonen systeemi että äänittää koneelle axen toisesta kanavasta mallinnettua signaalia ja toisesta kanavasta kuivaa signaalia. Eli toinen kanava toimisi "DI-boxina". Sit ku äänitykset on tehty ja huomaa äänittäneensä käyttökelvottomalla soundilla voi kuivan signaalin reampata paremmalla soundilla ilman että laatu heikkenee missään ad/da muuntimissa. "When they say less is more, that is bullshit. Less is less and more is more. Simple as that." -Yngwie Malmsteen |
Mikko L 17.02.2011 15:27:11 | |
---|
Juu voi. Eli pistää FX loop palikan koko efektiketjun ensimmäiseksi. Sitten takapaneelista ottaa output 2:sesta signaalin ulos koneelle toiselle raidalle niin se on nimenomaan se kitaran raakasignaali. Sen voi ajaa sitten koneelta Axeen ja reampata. Kaiken voi oppia kunhan vaan lopettaa harjoittelemisen. |
marviner 17.02.2011 15:58:16 | |
---|
Miten mulla tulee tosta reamppaamisesta koko ajan mieleen se vanha kummeliläppä, eli "Joko ollaan ulkona, tai pysytään sisällä mutta ei reampata" :D Joo. Tylsä päivä. Ei edes uusia axe-demoja löydä... |
F_Lame 18.02.2011 13:52:14 | |
---|
Mikko L: Juu voi. Eli pistää FX loop palikan koko efektiketjun ensimmäiseksi. Sitten takapaneelista ottaa output 2:sesta signaalin ulos koneelle toiselle raidalle niin se on nimenomaan se kitaran raakasignaali. Sen voi ajaa sitten koneelta Axeen ja reampata. Voiko äännittää S/PDIFfiä pitkin silleen että esim. vasemmassa kanavassa kulkee mallinnettu ja oikeassa kuiva? Tälleen pystyis välttämään turhat ad/da-muunnokset ja vähän heikomman äänikortin etuasteent. Ei sillä, että olisin mikään paranoidi näiden kanssa mutta oishan se ihan jees jos noin voi tehä. "When they say less is more, that is bullshit. Less is less and more is more. Simple as that." -Yngwie Malmsteen |
Mikko L 18.02.2011 14:49:33 | |
---|
Joo tuokin on mahdollista että pannaa raakasoundin 100% vasempaan tai oikeaan ja sitten se prosessoitu soundi toiselle puolelle ja ne saa takapaneelista kahdelle eri raidalle. Toki sitten jos nauhoittelee stereoefektejä kuten delayt ja enhancerin läpi vedettynä niin tarvii sekä oikean että vasemman linjan käyttöön jolloin pitää käyttää tuota FX looppia. Se on hyvin hyvin nopea laittaa se FX loop. Pyörittää vain sen yhdeksi laatikoksi tuohon taulukkoon. Kaiken voi oppia kunhan vaan lopettaa harjoittelemisen. |
F_Lame 18.02.2011 16:09:51 | |
---|
Mikko L: Joo tuokin on mahdollista että pannaa raakasoundin 100% vasempaan tai oikeaan ja sitten se prosessoitu soundi toiselle puolelle ja ne saa takapaneelista kahdelle eri raidalle. Toki sitten jos nauhoittelee stereoefektejä kuten delayt ja enhancerin läpi vedettynä niin tarvii sekä oikean että vasemman linjan käyttöön jolloin pitää käyttää tuota FX looppia. Se on hyvin hyvin nopea laittaa se FX loop. Pyörittää vain sen yhdeksi laatikoksi tuohon taulukkoon. Jep, tietenkään sillon ei voi käyttää stereoefektejä, mutta ajattelin lähinnä semmosta tilannetta että raidat heitetään myöhemmin jollekkin muulle miksattavaks niin ei siinä kannata pahemmin efektejä lyödä mukaan muutenkaan. "When they say less is more, that is bullshit. Less is less and more is more. Simple as that." -Yngwie Malmsteen |
marviner 20.02.2011 03:18:48 | |
---|
|
jipeeällä 24.02.2011 11:01:37 (muokattu 24.02.2011 11:07:47) | |
---|
Oma Fractal Audioni tuli tänään. On kyllä todettava, että tämä pyyhkii lattiaa millä tahansa muulla räkkilaitteella jota olen koskaan kokeillut. Ja olen testannut todella montaa. Marshall 6100 Anniversary - nupin läpi loopin kautta saundi on todella kirkas. Hieno. Ei kyllä tule minulle mieleenkään palata tavanomaisiin vahvistimiin tämän jälkeen. |
F_Lame 24.02.2011 11:47:43 | |
---|
jipeeällä: Oma Fractal Audioni tuli tänään. On kyllä todettava, että tämä pyyhkii lattiaa millä tahansa muulla räkkilaitteella jota olen koskaan kokeillut. Ja olen testannut todella montaa. Marshall 6100 Anniversary - nupin läpi loopin kautta saundi on todella kirkas. Hieno. Ei kyllä tule minulle mieleenkään palata tavanomaisiin vahvistimiin tämän jälkeen. Ultra vai standard? Kuinka kauan kesti toimituksessa? "When they say less is more, that is bullshit. Less is less and more is more. Simple as that." -Yngwie Malmsteen |
Mikko L 24.02.2011 12:08:10 | |
---|
jipeeällä: Oma Fractal Audioni tuli tänään. On kyllä todettava, että tämä pyyhkii lattiaa millä tahansa muulla räkkilaitteella jota olen koskaan kokeillut. Ja olen testannut todella montaa. Marshall 6100 Anniversary - nupin läpi loopin kautta saundi on todella kirkas. Hieno. Ei kyllä tule minulle mieleenkään palata tavanomaisiin vahvistimiin tämän jälkeen. Näin siinä käy. :) Kaiken voi oppia kunhan vaan lopettaa harjoittelemisen. |
jipeeällä 24.02.2011 12:52:34 | |
---|
F_Lame: Ultra vai standard? Kuinka kauan kesti toimituksessa? Stankku riittää mulle. Toimitusaika riippuu lähettäjästä. Sun kannattaa kysyä tehtaalta, milloin valmistuu seuraava erä. Jos sattuu osumaan erän valmistuminen just alle, niin voi saada sieltä nopeamminkin. |