Kitarat: soittaminen ›

No itse olen kyllä aivan iloisesti käyttänyt nettiä miltei aina, mutta silti en tunnista tätä "kaikkimullehtinyt"-asennetta itsestäni vaan koen olevani melko nöyrä muusikonalku. Ja sitäpaitsi - se, että käyttääkö nettiä on ihan oma valinta.

Itsekin olen miettinyt kuinka paljon sitä soittoa tulisi harrastaa vaikka päivittäin tullakseen kohtuu hyväksi soittajaksi. Olen tullut siihen johtopäätökseen että se riippuu aika pitkälti siitä mihin tähtää soitollaan. Jos haluaa oppia sahaamaan tiluja Ynkän ja Petruccin malliin niin silloin täytyy tietenkin käyttää tunteja päivässä soiton harjoittelemiseen josta 80% todennäköisesti pelkän tekniikan harjoittelua. Mutta voi miettiä kumpi on kannattavampaa; sahata swiippejä ja tremolopikkausharjoituksia 8h päivässä vaiko opetella soittamaan musiikkia omien kykyjen rajoissa.

Nunzu: Itsekin olen miettinyt kuinka paljon sitä soittoa tulisi harrastaa vaikka päivittäin tullakseen kohtuu hyväksi soittajaksi. Olen tullut siihen johtopäätökseen että se riippuu aika pitkälti siitä mihin tähtää soitollaan. Jos haluaa oppia sahaamaan tiluja Ynkän ja Petruccin malliin niin silloin täytyy tietenkin käyttää tunteja päivässä soiton harjoittelemiseen josta 80% todennäköisesti pelkän tekniikan harjoittelua. Mutta voi miettiä kumpi on kannattavampaa; sahata swiippejä ja tremolopikkausharjoituksia 8h päivässä vaiko opetella soittamaan musiikkia omien kykyjen rajoissa.
 
Juurikin samaa mieltä olen. Itsekin pentuna halusin suureksi kitarasankariksi kuten me kaikki varmastikin. Mutta lopultahan tiluja treenaamalla oppii treenaamaan tiluja ja kaikki aika mitä siihen käyttää on siltä soittamiselta pois. Sitten kun osaa treenata ihan sikahyvin tiluja niin pitää opetella myös soittamaan.
 
Tottahan tekninen taituruus on hyödyllinen ja ihailtava piirre muusikossa ja me kaikki tiedämme, että tekniikka on työllä hankittu (ei se suurimmallekaan tilumaakarille tule ilmaiseksi). Sitä minä vain ihmettelen, että meillä on taipumus ihailla yhtä tekniikkaa enemmän kuin toista. Sellainen plektrankärjellä tapahtuva pleikkahipelöinti saa kanssakitaristien varauksettoman ihailun (en väitä etteivätkö he sitä ansaitsisi). Kuitenkin todellinen pelimanni erottuu, kun pannaan jannu akkarin kanssa viihdyttämään kesäyönä grillikatokseen bussilastillista juopuneita mummoja, että kuka sieltä tulee yhtenä kappaleena. Sitä vaan jotenkin näillä foorumeilla aina väheksytään (ihan niinckuin kuka tahansa hanskaisi nuotioharjauksen). Puhumattakaan kaikesta soitosta mitä noiden väliin mahtuu.

Nunzu: Itsekin olen miettinyt kuinka paljon sitä soittoa tulisi harrastaa vaikka päivittäin tullakseen kohtuu hyväksi soittajaksi. Olen tullut siihen johtopäätökseen että se riippuu aika pitkälti siitä mihin tähtää soitollaan. Jos haluaa oppia sahaamaan tiluja Ynkän ja Petruccin malliin niin silloin täytyy tietenkin käyttää tunteja päivässä soiton harjoittelemiseen josta 80% todennäköisesti pelkän tekniikan harjoittelua. Mutta voi miettiä kumpi on kannattavampaa; sahata swiippejä ja tremolopikkausharjoituksia 8h päivässä vaiko opetella soittamaan musiikkia omien kykyjen rajoissa.
 
Vittu mitä paskaa on karrikoida kaikki ihan ääripäihin ja elää tommosessa mustavalkomaailmassa.. Hyvin harva asia musiikissa oikeesti on loppupeleissä jokotai. Ei kyllä pitäis aina vaivautua vastaamaan tämmösiin, kun sama jeesustelu jatkuu kuiteskin, ilmaisen kuitenkin turhautumiseni tähän ilmiöön. Kapeakatseisuus on pahasta.

Tonski: Vittu mitä paskaa on karrikoida kaikki ihan ääripäihin ja elää tommosessa mustavalkomaailmassa.. Hyvin harva asia musiikissa oikeesti on loppupeleissä jokotai. Ei kyllä pitäis aina vaivautua vastaamaan tämmösiin, kun sama jeesustelu jatkuu kuiteskin, ilmaisen kuitenkin turhautumiseni tähän ilmiöön. Kapeakatseisuus on pahasta.
 
Hahahahaa!!! Hyvä Tonski! Tanakkaa takatukkakomppia.
 
No mutta tosiaan...aika harva nykymittapuilla "teknisesti ja musikaalisesti" hyvä kitaristi (paino sanalle musikaalinen) on sahannu pelkästään tekniikkatreeniä lapsuudessaan. Kyllä se vaikeusaste musikaalisuudessa ja teknisyydessä tulee siitä, kuinka vaikeaa materiaalia haluaa soittaa. Suurin osa soittajista tyytyy tiettyyn tasoon sen saavutettuaan ja joillakin se palo oppia enemmän vie eteenpäin. Enpä oikeastaan tunne ketään, joka olisi ammattikannustuksensa ansainnut pelkästään tekniikkatreenejä murjomalla tai pelkästään joitain kivoja biisejä rämpyttelemällä humalaisille mummoille. Tottakai voimme nostaa muutamia surullisia esimerkkitilulilusoittajia tähän keskusteluun mukaan, mutta pitää muistaa, että ne on vain pisara meressä.
 
Välillä tekisi mieli antaa korvapuustia ihmisille (ei siis pullaa, vaan väkivaltainen kurinpalautus)...

hallu: Itsekin pentuna halusin suureksi kitarasankariksi kuten me kaikki varmastikin.
 
http://www.youtube.com/watch?v=EOBsegsPEgk

Muutama termi joilla vois pyyhkiä hieman perseitä.
 
-teknisyys (mitä se muka on???)
-sielukkuus ynnä muu mutuilu (terminä)
-ynnä kaikki muu mikä on juurikin Tonskin ja Charlie Parkerin teksteistä rivien välistä luettuna Musiikillista Suoraa Asiaa Tekemisen tiellä. Aivot ja korvat päällä kaikki on mahdollista ja termit on vain haitoilla.
 
e: täällä palstalla on useampi tällainen ketju. Arvatkaapa miten tämänkin ajan voisi käyttää paremmin?
 
Tonski: Vittu mitä paskaa on karrikoida kaikki ihan ääripäihin ja elää tommosessa mustavalkomaailmassa.. Hyvin harva asia musiikissa oikeesti on loppupeleissä jokotai. Ei kyllä pitäis aina vaivautua vastaamaan tämmösiin, kun sama jeesustelu jatkuu kuiteskin, ilmaisen kuitenkin turhautumiseni tähän ilmiöön. Kapeakatseisuus on pahasta.
 
no mut hei eikö vaan kannattais soittaa semmoista mistä tykkää ja minkä kokee osaavansa kun musassa on niin paljon kyse positiivisista fiiliksistä ja jos tykkää että on jossain hyvä niin eiks vaan kannattais siihen panostaa ja vetää tunteella eikä silleen yrittää jakaa osaamistaan ku ei kaikki jaksa sitä teoriapuolta sointuja yms ja jos on vanhempi äijä köriläs nii ei se kuitenkaa mitään opi ja jos sulle tulee joku lapsi oppilas joka haluaa oppia jonku esim children of bodonin biisin nii eiks sun vastuu oo antaa sille positiivisia fiiliksiä ei sillee kannata kelaa aina hä?
 
Totta kai eri soittotyylien kokeilu on ihan hyvä juttu, mutta jos ei ihan oikeesti kiinnosta. Just tätä minä tarkoitan. tai siis, tätä myös.

Jazzpianisti Bill Evans vielä tähtenä harjoitteli tekniikkaa jotta: "Musiikki veisi sormia eikä sormet musiikkia".

Jos edes murto-osa päätoimisista kitaristeista osaisi soittaa musiikkia yhtä hienosti kuin vaikkapa Kurt cobain, Neil young , maailma olisi hitosti parempi paikka. Tekniset rajoitteet yleensä pakottavat keskittymään olennaiseen, ja jos on musamiehiä, tietää kyllä mitä se olennainen on. "kitaristinkitaristit" opettelevat helposti ihan liikaa kaikenmaailman täpping-, sweeppejä- ja sahausta tajuamatta mitä taidoillaan tehdä, ja tuloksena on kylmiä temppu-esoja, jotka eivät osaa muuta kuin soittaa eri tekniikoita nopeasti eri järjestyksessä. Niitä heppuja on tuo YouTube-ketju pullollaan.

Jos tekniikka on korkeammalla tasolla kuin tyylitaju, voi harhakuvitella että joitain juttuja on pakko soittaa ihan vaan siksi, että osaa. Tämä tuo maailmaan lisää mautonta tulkintaa ja pahimmassa tapauksessa kitaristien soololevyjä.

http://www.youtube.com/watch?v=hRHInnT_J4Q&feature=related
 
Marty Friedman sanoo tuossa mielestäni aika osuvasti miten sitä soittoa tulisi harjoitella.

locoloco: Jos edes murto-osa päätoimisista kitaristeista osaisi soittaa musiikkia yhtä hienosti kuin vaikkapa Kurt cobain, Neil young , maailma olisi hitosti parempi paikka.
 
Mitäs jos ei pidäkään herrojen musatyylistä? Joidenkin mielestä täppäys, sweepit ja sahaus nyt vaan kuulostaa oikein käytettynä hyvältä, ja hemmetin monessa biisissä niitä on. Pitäisikö jättää ne lempibiisit opettelematta sen takia, että niissä on liikaa tekniikkaa? Miksi ei opetella sitä mistä tykkää?

cr4b: Mitäs jos ei pidäkään herrojen musatyylistä? Joidenkin mielestä täppäys, sweepit ja sahaus nyt vaan kuulostaa oikein käytettynä hyvältä, ja hemmetin monessa biisissä niitä on. Pitäisikö jättää ne lempibiisit opettelematta sen takia, että niissä on liikaa tekniikkaa? Miksi ei opetella sitä mistä tykkää?
 
Martyn sanoin tossa ylemmässä linkissä. Opettele sitä, mistä tykkäät. Niin se juuri menee. ;)
 
Nykyään monet opettelevat naama irvessä asioita, joita sitten lopulta ei edes tarvitsisi vain siksi että niitä pidetään jonain taidon mittareina. Noi cobainit ja muut vastaavat ei kyllä kolise meikällekään mutta yksi asia niistä olisi syytä pistää korvan taakse. Se että tyypit tekivät biisejä ja tuottivat musiikkia sillä taitotasolla, mikä heillä oli. Liian moni, mukaanlukien allekirjoittanut aikanaan, kuluttaa julmetusti aikaansa siihen että oppii tekniikkaa ja muuta niin että sitten kun ne on saatu jaloista, voi alkaa tehdä kappaleita. Tämä on mielestäni väärin, sillä kappaleita ja musiikkia pitäisi alkaa tuottaa heti kun soitin pysyy kädessä. Jos haaveissa siintää teknisempi tavara niin sitten menee sitä tavoitetta kohti mutta väsää silti koko sen ajan. Sitten kun tekniikka on kunnossa ja teknisempi mättö lähtee, on myös biisinteko tuttua hommaa. Se nykyajassa vähän minusta mättää että kaikilla on niin kiire tulla virtuooseiksi etteivät kerkeä keskittyä siihen oikeasti olennaiseen, eli musiikin tuottamiseen ja sitten nähdään kun youtube on pullollaan järisyttävän nopeita sankareita, joilla ei ole pätkääkään omaa sanottavaa.
 
Soittotaito on vasta puolet kokonaisuudesta. Lisäksi pitäisi vielä kyetä tekemään sillä taidolla jotain.

There are some very good points here. As an instructor, I see students struggle with the balance of technique/emotion every day. You have to bring something of the player in to what is played or it just sounds a bit empty. Technique is something you really just have to get through in order to get on to actually "playing". Once you are no longer having to make technical decisions (which scale/note/speed) you can start focusing on creating music in terms of emotional response. Truly great solos, songs, etc. Transcend technique and come from a place of pure emotion. That emotion can be love or hate, fear or anger, happiness or misery, etc. The emotion itself isn't as important as the method of it's conveyance. The selection of notes, the playing of those notes, the gaps in between, all of this requires essentially an emotional awareness of what is being played and what it's being played against.
 
Bruce Lee took a similar approach to training and fighting. He believed that every motion should have "Emotional Content" not anger, not rage, just "Emotional Content". You need to have an impetus of feeling behind every action. That same approach applies to music IMHO.
 
Also, he believed that to be a true master, you needed to not be hard, like a cup, but flexible, like the water in the cup. The cup is a fixed shape, the water can be anything. In the words of a true master, "Be Water".
 
*Speaking of balance. Here is a lesson I did combining blues licks, with various other techniques to create a lick that is sort of a cross between a rock/blues thing and a legato/shred thing.
 
http://www.youtube.com/watch?v=dGP4 … mp;feature=mfu_in_order&list=UL
 
Todd
 
Karipiirto: Martyn sanoin tossa ylemmässä linkissä. Opettele sitä, mistä tykkäät. Niin se juuri menee. ;)
 
Soittotaito on vasta puolet kokonaisuudesta. Lisäksi pitäisi vielä kyetä tekemään sillä taidolla jotain.

Oma mielipide, vaikka saattakin olla edellisen toistoa, on se, että pyrkii soittamaan teknisesti hyvin sen mitä haluaa soittaa.
 
Bodomit, Opethit ja DT:t on hienon kuulosta levyllä kun kaikki on hiottu vimosen päälle. Mutta mielestäni on vähän kuulijoiden pettämistä, jos ne ei mene livenä ne kikat ja temput hyvin. Esim. Opethin rumpali Ilosaaressa taannoin sössi tempon täysin...
 
Sit taas voi soittaa periaatteessa teknisesti hyvinkin yksinkertaista musiikkia kuten Nirvana, Queens Of The Stone Age, PJ Harvey ja silti saada sen kuulostamaan taitavasti soitetulta.
 
Kyllähän soittajasta kuulee, että osaa vaikka se soittais kuinka yksinkertaisen biisin. Esim. Gavin Harrisonin soittamana peruskomppikin kuulostaa hyvältä tai Dave Lindholmin perussoinnut.
 
lässyn lässyn jne jne...

Jos on 4kk soittanut ja tuntuu että on jotenkin komppi ja soinnut hallussa niin mun mielestä ei muuta kun ettimään porukkaa (rumpalia, basistia jne.) jonka kanssa soitellee sitten kimpassa. Eli mieluummin semmosia jotka on teknisesti hieman sua edellä niin ne vähän niinkuin vetää sut mukanaan ja sä petraat soittoas ihan huomaamatta...ja siinä saa mun mielestä paljon paremmat sävärit kun onnistuu reeneissä oikein hyvin jossain vrt. itsekseen soittelu.

Jarzki: Jos on 4kk soittanut ja tuntuu että on jotenkin komppi ja soinnut hallussa...
 
Komps. Ja vaikkei varsinaista bändiä löytyisikään niin edes joku toinen tyyppi jonka kanssa jammailla on aina plussaa. Muiden ihmisten kanssa soittaminen kehittää valtavasti. Minulla on käynyt ilmeisesti aika hyvä säkä, koska sen jälkeen kun ensimmäiseen bändiini liityin joskus 3-4kk soittelun jälkeen, ei ole koskaan tarvinut olla ilman jonkunlaista soittoporukkaa. Voin kertoa että vaikka takana on melkoinen määrä itsenäistä harjoittelua, niin bändien kanssa soittaessa siitä itse soittamisesta on siitä huolimatta tullut opittua kaikista eniten.

omia juttuja kannattaa kehittää, koska niitä on kivoin soittaa.

Jzci: Komps. Ja vaikkei varsinaista bändiä löytyisikään niin edes joku toinen tyyppi jonka kanssa jammailla on aina plussaa. Muiden ihmisten kanssa soittaminen kehittää valtavasti. Minulla on käynyt ilmeisesti aika hyvä säkä, koska sen jälkeen kun ensimmäiseen bändiini liityin joskus 3-4kk soittelun jälkeen, ei ole koskaan tarvinut olla ilman jonkunlaista soittoporukkaa. Voin kertoa että vaikka takana on melkoinen määrä itsenäistä harjoittelua, niin bändien kanssa soittaessa siitä itse soittamisesta on siitä huolimatta tullut opittua kaikista eniten.
 
Tämä tietysti tulee siitä että on pakko opetella uusia biisejä ja kehittäähän se bändissä soitto valtavasti mutta varsinainen oman instrumentin hallinta pitää opetella kotisohvalla ...mitä tulee tekniikkaan ja instrumentin tuntemukseen.

vox10: Tämä tietysti tulee siitä että on pakko opetella uusia biisejä ja kehittäähän se bändissä soitto valtavasti mutta varsinainen oman instrumentin hallinta pitää opetella kotisohvalla ...mitä tulee tekniikkaan ja instrumentin tuntemukseen.
 
Ei välttämättä.