Muusikoiden.net
28.03.2024
 

Yleistä keskustelua musiikista »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Nuorena/ennenaikaisesti kuolleet muusikkolegendat
1 2 3 4
Chimera
11.02.2011 23:11:43 (muokattu 11.02.2011 23:12:48)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En tiedä tai muista, että onko tällaista keskustelua ollut Muusikoiden.netissä jo aiemmin, mutta kirjoittelin jo tovi sitten musiikkiaiheiseen blogiini pitkähkön listan kaikista tietämistäni ja lukemistani nuorena kuolleista muusikoista, jotka ovat pitkälti mainitusta syystä saavuttaneet myöhemmin legendaarisen statuksen.
 
27's club on tuttu juttu, mutta läiskin varsin sattumanvaraisessa järjestyksessä kaksiosaisen listauksen suuresta määrästä muitakin muusikoita. Kriteereinä olivat ennenaikainen kuolema, merkittävyys (lähinnä omasta mielestäni) ja riittävä määrä aikaa kuolemasta, jotta edes jonkunlainen gloria on ehtinyt nousta henkilön päälle.
 
Haluan siis jakaa uurastukseni tuloksen teidänkin, toverit muusikot, kanssanne ja mikäli huomaatte jonkun olennaisen ihmisen puuttuvan niin kertokaa ihmeessä niin täydennän listaa. Muitakin mietteitä saa toki tähän ketjuun esittää.
 
Ylipitkän esipuheeni (samoin kuin ennen kakkososiota löytyvän väliavautumisen) voitte skipata, mutta niissä perustelen hieman tarkemmin valintakriteereitä, joihin kieltämättä kuuluu puhtaasti myös oma fiilikseni.
 
Lyhykäisesti sanottuna jako kahteen listaan tapahtui hieman sellaisin perustein, että ensin on jo hieman kauemmin sitten ja nuorempana kuolleet kaverit ja toisena vähemmän kauan sitten sekä kenties vähemmän myyttisellä tavalla kuolleet. Onhan nyt esimerkiksi Ian Curtisilla ja Michael Jacksonilla ihan erilainen legendaarinen tai kulttistatus, vaikka jälkimmäinen onkin "ylivoimaisesti" tunnetumpi.
 
Noh, eiköhän tuo riitä. Olkaatten hyvä. Päätin laatia listan lontoon murteella, koska en jaksanut alkaa kääntää Wikipediasta härskisti kopioimiani lyhyitä esittelytekstejä.
 
http://chimeraschimes.blogspot.com/2010/03/list-of-legends.html
 
Se on ihan hyvä :: THV-klubi #25 (ps. sääh)
marviner
12.02.2011 03:58:48
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ihan uteliaisuttani kysyn, että mistä moinen kiinnostuksen aihe?
 
Chimera
12.02.2011 09:32:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

marviner: Ihan uteliaisuttani kysyn, että mistä moinen kiinnostuksen aihe?
 
No tähän onkin hankalampi vastata yksiselitteisesti. Ei kai sen kummempaa erityistä syytä kuin luontainen kiinnostus historiaan ja musiikkiin = muusikin historiaan ja en liene ainoa, jota nämä legendaariset, osin myyttiset muusikkokohtalot kiinnostavat.
 
Se on ihan hyvä :: THV-klubi #25 (ps. sääh)
sub zero
12.02.2011 09:58:56 (muokattu 12.02.2011 10:00:36)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

-charlie christian (25)
-guitar slim (32)
-jaco pastorius (35)
-blind lemon jefferson (36)
-little walter (37)
-freddie king (42)
-eddie hazel (42)
-bessie smith (43)
-django reinhardt (43)
-wes montgomery (45)
-slim harpo (46)
-roger troutman (47)
 
a gypsy woman told my mother before i was born you have a boy chile comin' gonna be alemman tason mies
HXY
12.02.2011 10:03:32
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hideto Matsumoto kuuluis kenties myös listalle: http://en.wikipedia.org/wiki/Hide_(musician)#May_2.2C_1998:_Death
 
I woke up. The pain and sickness all over me like an animal. Then I realized what it was. The music coming up from the floor was our old friend, Ludwig Van, and the dreaded Ninth Symphony.
DJKaaos
12.02.2011 10:43:14 (muokattu 12.02.2011 10:47:45)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Rauli Somerjoki
Ritchie Valens
John Denver
Roy Orbison
 
Minä olen minä.
LaMotta
12.02.2011 11:19:23 (muokattu 12.02.2011 11:23:31)
Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nada. Olisi pitänyt katsoa linkki ensin. Sääh.
 
Ostan VOX AC15!
Nunzu
12.02.2011 11:25:22
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Nick Drake (26v)
 
J33.
tender.insanity
12.02.2011 11:39:50
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Anton Maiden
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Anton_Maiden
 
Nökö
12.02.2011 12:14:25
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hank Williams.
 
nottamus
12.02.2011 13:32:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

westernswingin pappa Milton Brown kuoli 33-vuotiaana auto-onnettomuudessa vuonna 1936.
 
every dog has its day
zxcasdqwe
12.02.2011 13:48:13 (muokattu 12.02.2011 13:49:01)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

edit. Jaa eipäs mittään
 
"If you cant reach the stars, try the boobs."
kepe-5
12.02.2011 18:26:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Joe Meek (37) ei ole varsinaisesti muusikko mutta legendaarinen tuottaja kuitenkin.
 
And you don't stand an outside chance
kaljataiteilija
12.02.2011 18:37:56
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Onhan noita esim.
 
Eddie Cochran
Buddy Holly
Sid Vicious
 
huh ei jaksa
 
had a rough night, and I hate the fucking Eagles, man... The Big Lebowski
nottamus
12.02.2011 18:47:55
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Sean Costello (28)
Eddy Shaver (38)
 
every dog has its day
Lord of the strings
12.02.2011 20:22:00
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Ian Curtis, 23.
 
"Itsehän arvostan niin tiede- kuin panomiehiäkin" -PomppoK
Jucciz
12.02.2011 20:58:06
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Janos Valmunen, 29
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
JuhaHo
12.02.2011 21:02:19
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Basistilegenda Paul Chambers Tuberkuloosiin 33 vuotiaana.
 
Charlie Parker vanhuuteen 34 vuotiaana.
 
kepe-5
12.02.2011 21:22:33
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kitaristi Mike Bloomfield (37), yliannostukseen.
 
And you don't stand an outside chance
Eero Laine
12.02.2011 22:50:54 (muokattu 12.02.2011 22:54:38)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jostain syystä muistan näitä aika hyvin. Vähän pelottavaa.
 
Malcolm Owen, Rutsin laulaja. Huumeet.
Stuart Adamson, Big Countryn laulaja. Itsemurha.
D. Boon, Minutemenin laulaja. Liikenneonnettomuus.
Brad Delp, Bostonin laulaja. Itsemurha.
Michael Hutchence, INXSin laulaja. Itsemurha (monesti kiistetty).
Lowell George, Little Featin laulaja. Huumeet.
Michael Hedges, kitaristi. Liikenneonnettomuus.
Marvin Gaye, laulaja. Murha.
Eddie Jefferson, laulaja. Murha.
Wardell Gray, saksofonisti. Murha.
Darby Crash, Germsin laulaja. Huumeet & itsemurha.
Sylvester, laulaja. AIDS.
Roger Troutman, Zappin laulaja. Murha.
Larry Troutman, Zappin perkussionisti. Itsemurha.
Sam Cooke, laulaja. Murha.
 
Edit: kappas, Roger Troutman mainittiinkin jo. Larry muuten tappoi Rogerin ja sitten itsensä.
 
http://eeronmusablogi.tumblr.com/
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «