Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Kitarat: soittaminen »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Harjoituksiksi kelpaavat pätkät ns. oikean musiikin seassa
1 2 3 4 5 6 7 8 9
Jucciz
30.01.2011 20:54:30 (muokattu 31.01.2011 15:27:16)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Oli hankala keksiä sopiva otsikko, mutta muokataan, jos jollakulla tulee mieleen parempi. Kuuntelin taannoin Stevie Wonderia ja yhdessä biisissä (nimeltään Contusion, kaikki varmasti tietää?) tuli vastaan aika mielenkiintoinen melodia, joka oli pakko onkia, koska se kuulosti sen verran haastavalta soittaa. Saatuani melodian jotenkin hyppysiin tulin siihen tulokseen, että tuohan toimii mainiosti sormitreeninä ollen kuitenkin samalla itsenäinen melodia ihan oikeassa biisissä - siispä päätin huvikseni myös nuotintaa (ja tabittaa!) sen.
 
Olisiko mitään ideaa ruveta keräämään ylös enemmän tai vähemmän lämmittely- ja treenikäyttöön soveltuvia pätkiä ihan "oikeasta musiikista" - ehkä jopa FAQ:iksi asti? Olen itsekin syyllinen siihen, että tällä foorumilla niin sanottuja 1234-treenejä monesti parjataan musiikillisen sisällön vähyydestä, joten ajattelin, että ehkä olisi kohtuullista myös tarjota sitten jotain vaihtoehtoja niille. Tässäpä siis pelinavaukseni: pätkä Stevie Wonderin biisistä Contusion.
 
Soiva versio Spotifyssä:
http://open.spotify.com/track/2WtqX1FzRC5bw5eiTxhaRt
 
Nuotti+tab:
http://jucciz.com/nuotit/contusion.pdf
 
En ole ihan varma, missä tekijänoikeudellisesti mennään, mutta käsittääkseni "muutaman tahdin mittaisen pätkän" saa irroittaa musiikillisesta asiayhteydestä havainnollistamismielessä - etenkin kun kyseessä on oma transkriptio eikä esim. jostain lehdestä tai muusta julkaisusta skannattu.
 
Ajatuksia? Mielipiteitä? Itse plokkailen kuitenkin vähän väliä jotain, joten suht pienellä lisävaivalla voisin myös rustata pätkiä ylös ja jakaa niitä muillekin.
 
----- Huom! Infoa materiaalin keruusta, päivitetty 31.1.2011 -----
Voitais oikeastaan tehdä niin, että mää kerään tuonne serverille kaikki tässä ketjussa esiin nousevat pätkät, jolloin saadaan sinne myös nuottikuvaa, mikäli semmoista suinkin ihmiset saavat ulos - eli mielellään pdf-formaatissa materiaali, kiitos.
 
Laittakaas tuotoksianne (mielellään tosiaan oikeassa tahtilajissa ja sävellajissa) mulle vaikka sähköpostilla osoitteeseen jucciz (ät) gmail (piste) com, niin lisäilen ne tonne serverille. Muuten saattaakin materiaali hukkua ketjun syövereihin.
 
Materiaalia ilmestyy tänne:
http://jucciz.com/nuotit
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
AER
30.01.2011 21:13:59
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Ajatuksia? Mielipiteitä? Itse plokkailen kuitenkin vähän väliä jotain, joten suht pienellä lisävaivalla voisin myös rustata pätkiä ylös ja jakaa niitä muillekin.
 
Hyvä idea! Minullakin sama, mutta ei ole mitään muuta kun nuottipaperia mihin kirjoitan ylös kuviot. Mitä ohjelmaa suosittelet/käytät itse?
 
Snoochie Boochies
Jucciz
30.01.2011 21:19:55 (muokattu 30.01.2011 21:20:16)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

AER: Hyvä idea! Minullakin sama, mutta ei ole mitään muuta kun nuottipaperia mihin kirjoitan ylös kuviot. Mitä ohjelmaa suosittelet/käytät itse?
 
Sibelius on täällä käytössä ja tykkään kyllä erittäin paljon siitä. Ilmaisiakin softia hommaan löytyy, esimerkiksi MuseScore.
 
Täällä suomenkielinen opas MuseScoren käyttöön:
http://www.uta.fi/~jari.eerola/musescoreopas/etusivu.html
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Aalimupina
30.01.2011 23:56:52 (muokattu 30.01.2011 23:57:42)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tämähän kuulostaa vallan mainiolta.
 
Mä voisin suositella brasialaista choro-musiikkia tekniikan treenaamiseen. Guugeloitkaa Jacob do Bandolim ja siitä sitten plokkaamaan. Osa biiseistä voi olla vähän "etydimäisiä", mutta löytyy sieltä ihan hyvääkin kamaa. Myös hyvää rytmistä treeniä.
 
Tuossa etydimäistä kamaa:
 
http://www.youtube.com/watch?v=GyZ1Hek5fVI&feature=related
 
Tuossa vähän muuta: (ei oo ees bandolim)

http://www.youtube.com/watch?v=20NFqKaGz40
 
Jucciz
31.01.2011 00:20:28 (muokattu 31.01.2011 00:28:32)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Mulla oli siis mielessä se, että tästä ketjusta ei tulisi YouTube-linkkilistaa, sillä sellaisia on jo ihan liikaa, vaan ennen kaikkea materiaalivarasto, josta löytyisi nuotteja (eli varmaan 99 %:lle tarvitaan tabulatuurit), joita päästään heti soittamaan, eikä transkriptiotyötä tarvitse enää tehdä. Pahoittelut, jos ilmaisin aikomukseni ekassa viestissä epäselvästi - luulin esimerkkini käyvän... hmm, esimerkistä. :)
 
Helpostihan jokainen voisi listata miljoona YouTube-pätkää ja sanoa "opettele tosta kaikki siistin kuuloiset jutut", mutta se ei ollut tämän ketjun pointti. Enemmänkin ajatuksenani olisi tarjota (ja kannustaa muita tarjoamaan) ihan konkreettisia pätkiä soitettavaksi sekä ohjeet, miten niitä soitetaan - vastaiskuna mekaanisille 1234-treeneille.
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Vladi
31.01.2011 00:23:43
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hyvältä kuulostaa, voisinpa laittaa tänne yhen melodiajutun, jonka plokkailin Jani Liimataisen Young Guitar-vedosta. Ilmestynee pian. :)
Jucciz
31.01.2011 00:50:50 (muokattu 31.01.2011 00:59:49)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Kerran alkoi yöllä soimaan tämmöinen päässä. Kai tääkin lämmittelynä toimii:
http://jucciz.com/nuotit/joku_blues_vaan.pdf
 
Soivaa versiota ei ole, mutta taustakomppi on helppo väsätä. Kyllä ton saa keikallakin esittää, jos tahtoo. Itte kuitenkin aattelin sen ehdottomasti silti enemmän lämmittelypalaksi/etydiksi kuin "oikeaksi biisiksi". :)
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
hevikukko
31.01.2011 01:27:27
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz:Kerran alkoi yöllä soimaan tämmöinen päässä. Kai tääkin lämmittelynä toimii:
http://jucciz.com/nuotit/joku_blues_vaan.pdf

 
Täytyypä tsekata päivällä tää, kiitos vaan ylim. reenistä.
 
Mikä Boogie? ... No Mesa Boogie tietenkin! Hahahaa
Aalimupina
31.01.2011 09:51:24 (muokattu 31.01.2011 10:20:01)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Mulla oli siis mielessä se, että tästä ketjusta ei tulisi YouTube-linkkilistaa, sillä sellaisia on jo ihan liikaa, vaan ennen kaikkea materiaalivarasto, josta löytyisi nuotteja (eli varmaan 99 %:lle tarvitaan tabulatuurit), joita päästään heti soittamaan, eikä transkriptiotyötä tarvitse enää tehdä. Pahoittelut, jos ilmaisin aikomukseni ekassa viestissä epäselvästi - luulin esimerkkini käyvän... hmm, esimerkistä. :)
 
Ugh. Ymmärrän kyllä. Muiden artistien/säveltäjien nuottejahan ei vain saa pistää jakoon. Olisin pistänyt, jos se olisi laillista.
 
Jucciz
31.01.2011 10:21:59 (muokattu 31.01.2011 10:22:24)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Pari plokkausta lisää.
 
Tässäpä kitaravelho Heikki Laurilan hienon sambakappalen "Sateen jälkeen" B-osa. Koko biisi kyllä kannattaa plokata, jos rahkeet riittää. Tää on kuitenkin mukavaa sormijumppaa ja samalla ihan oikeesti musiikkia.
 
http://open.spotify.com/track/7fUkv22ovseOxRfXNCMbQK
http://jucciz.com/nuotit/sateen_jalkeen.pdf
 
Tässä puolestaan Larry Carltonin ja Lee Ritenourin yhteislevyltä "Larry & Lee" kappaleen "Remembering J.P." B-osa, mukavaa voimistelua tämäkin.
 
http://open.spotify.com/track/0my51Rd3M6GRk3Qxmct17d
http://jucciz.com/nuotit/remembering_j_p.pdf
 
Toivottavasti maistuu.
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Vladi
31.01.2011 10:32:33 (muokattu 31.01.2011 10:56:21)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Noniin, tässä tämä pätkä:
 
http://www.youtube.com/watch?v=iZsBe5WoR3E
(alkaa n. 1.25 kohdalla)
 
Guitar Pro: http://dl.dropbox.com/u/5209543/janiliimatainen_patka.gp5
Ja pdf: http://dl.dropbox.com/u/5209543/janiliimatainen_patka.pdf
 
Loppu muutettu itselleni mieluisaksi, kun tarkoitus on ollut treenata 2 säveltä per kieli-tyyppisiä juttuja. Tää pätkä on ihan mukavan musikaalinen ja älyttömän kovaa treeniä pikkusormelle, suosittelen!
 
(ps. Tämä koko linkittämäni soolo on ilmeisesti tarkoitettu ihan opetuskäyttöön, kun kerta young guitarissa sitä Jani soittelee. Eli siitä on jo olemassa nuotit/tabit ainakin lehdessä, joten lakiteknisesti pitäisi olla ok laittaa oma versio tänne? En usko että Jania asia ainakaan haittaa :)
Jucciz
31.01.2011 10:42:54
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Noniin, tässä tämä pätkä:
Ja pdf: http://dl.dropbox.com/u/5209543/janiliimatainen_patka.pdf

 
Nonni, siinähän oli menoa ja meininkiä. Sen verran on huomautettava, että kun tuo pätkä kerran menee C#-mollissa, oisko mahdollista muuttaa myös nuottikuvan etumerkintä asianmukaiseksi, eli neljä ylennysmerkkiä? On aika tympeä lukea noita tilapäiskorotuksia, kun ne poistuvat käytännössä kokonaan oikeanlaisella etumerkinnällä.
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Vladi
31.01.2011 10:46:44
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Nonni, siinähän oli menoa ja meininkiä. Sen verran on huomautettava, että kun tuo pätkä kerran menee C#-mollissa, oisko mahdollista muuttaa myös nuottikuvan etumerkintä asianmukaiseksi, eli neljä ylennysmerkkiä? On aika tympeä lukea noita tilapäiskorotuksia, kun ne poistuvat käytännössä kokonaan oikeanlaisella etumerkinnällä.
 
Minäpä säädän, nyt vaan lykkäsin tuon pihalle guitar prosta. Oisko suoraan GP-tiedoston linkittäminen ollut parempi? Sekin nimittäin onnistuis ja potentiaaliset soittajat vois kuunnella sen haluamallaan nopeudella.
Jucciz
31.01.2011 10:51:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Minäpä säädän, nyt vaan lykkäsin tuon pihalle guitar prosta. Oisko suoraan GP-tiedoston linkittäminen ollut parempi? Sekin nimittäin onnistuis ja potentiaaliset soittajat vois kuunnella sen haluamallaan nopeudella.
 
Voithan sen toki rinnalle laittaa, mutta älä poista pdf-linkkiä. Mulla ei kyseistä softaa ole eikä varmasti kaikilla muillakaan, pdf:t taas saa auki jokainen.
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
Vladi
31.01.2011 10:57:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: Voithan sen toki rinnalle laittaa, mutta älä poista pdf-linkkiä. Mulla ei kyseistä softaa ole eikä varmasti kaikilla muillakaan, pdf:t taas saa auki jokainen.
 
Jes, sävellaji lisätty ja guitar pro-tiedosto linkitetty alkuperäiseen viestiin! :)
cr4b
31.01.2011 14:59:07 (muokattu 31.01.2011 15:01:03)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Hieno idea. Tässä yksi varmasti monelle jo tuttu Yngwien usein käyttämä melodia. Siitä voi helposti tehdä erilaisia variaatioita. Tässä yksi versio siitä.
 
http://www.youtube.com/watch?v=RfCsm7stQrY#t=2m22s
 
Soolon viimeinen licki menee suunnilleen näin:
 

       |--3--|  |--3--|  |--3--|  |--3--|  |--3--|  |--3--|  |--3--|  |--3--|  
       S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  S  
D#||--18-15-17-18-17-15-20-15-17-18-17-15-18-15-17-18-17-15-20-15-17-18-17-15-|
A#||--------------------------------------------------------------------------|
F#||--------------------------------------------------------------------------|
C#||--------------------------------------------------------------------------|
G#||--------------------------------------------------------------------------|
D#||--------------------------------------------------------------------------|
 
                  |--3--|          
   H          E   S  S  S  Q       
--20b~--------L-----17-18-20b~----|
-----------------20---------------|
----------------------------------|
----------------------------------|
----------------------------------|
----------------------------------|
 
If I played that any faster, your minds would blow up, 'cos I'm so amazing. I'm the best.
Jucciz
31.01.2011 15:00:09 (muokattu 31.01.2011 15:01:16)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

S? H? E? Q? L?
 
Melekosta salakieltä, valaiskaa noobia. :)
 
Jos kevyen musiikin nuotinkirjoitus ja komppilaput kiinnostavat, tutustu ihmeessä sivustooni: Lappu soimaan!
cr4b
31.01.2011 15:04:29 (muokattu 31.01.2011 15:12:12)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: S? H? E? Q? L?
 
Melekosta salakieltä, valaiskaa noobia. :)

 
Exporttasin sen suoraan Guitar Prosta. En itsekään ole ihan varma, mutta se näyttäisi liittyvän aika-arvoihin. Q = quarter, H = half, E = 8-osa, S = 16-osa, L = jatkettu
 
EDIT: Eikun L = jatkettu nuotti ja E = 8-osa
 
If I played that any faster, your minds would blow up, 'cos I'm so amazing. I'm the best.
tender.insanity
31.01.2011 15:07:08
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jucciz: S? H? E? Q? L?
 
Melekosta salakieltä, valaiskaa noobia. :)

 
Sixteenth
Half
Eighth
Quarter
L, ei tietoa
 
Eikös tuolla pitäisi tuo e-kielen 20. nauha vetäistä 21. nauhalta, niin onpi harmonista d-mollitilua?
 
cr4b
31.01.2011 15:10:35
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

tender.insanity: Sixteenth
Half
Eighth
Quarter
L, ei tietoa
 
Eikös tuolla pitäisi tuo e-kielen 20. nauha vetäistä 21. nauhalta, niin onpi harmonista d-mollitilua?

 
L = jatkettu
 
Sen takia kirjoitinkin "suunnilleen". Senhän voi soittaa mistä sävellajista haluaa ja myös varioida sitä, jolloin siihen saa lisää mielenkiintoa.
 
If I played that any faster, your minds would blow up, 'cos I'm so amazing. I'm the best.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2 3 4 5 6 7 8 9

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «