Klassinen ›

sellisti: Ei oo totta että täällä käydään nyt tätä samaa aivopiereskelyä samojen toisiaan selkään taputtelevien velikultien toimesta. Joko rockin kuolemasta loppui kipinä?
 
Rockin kuolema ei kuole koskaan, tosi on.

Miksi suuri osa klassisesta ja jazzista ei ole populaaria? Tähän saattaakin tulla vastaus, että eihän klassisen tai jazzin ole tarkoituskaan olla populaaria. Sitä paitsi eihän suuri osa populaarimusiikistakaan ole luokittelusta huolimatta suosittua.
 
Klassisen musiikin tulkitsijoista ja jazzin säveltäjistä ei ole paljon kriittistä sanottavaa. Kyse on ennemmin klassisen säveltäjän superhienosta sävellystekniikasta ja jazzmuusikoiden seikkailumielisistä esityksistä. Äärimmilleen vietyinä ne rajaavat yleisön asiantuntijoiden ja saman asian harrastajien suppeaksi sisäpiiriksi.
 
Yleistäen klassisilla säveltäjillä on taipumus säveltää haastavasti eli kaikkea muuta kuin helpoimman kautta ja jazzmuusikoilla on taipumus keskinäiseen hauskanpitoon joskus jopa holtittomuuksiin asti. Populaarimusiikissa taasen ei hyväksytä todella isoja muotorakenteita -moni kuuntelija _kyllästyy_ kokiessaan että samaan kestoon mahtuisi _enemmän_ sanottavaa musiikin universaalimmalla tasolla eli inhimillisten kokemusten kommunikoinnin tasolla- eikä liioin holtittomuutta -varsinkin jos kuulija ei itse harrasta soittimia eikä koskaan ajattele soittotekniikoita. Kuuntelenko 12 kappaletta populaaria vai yhden sinfonian tai sävelrunon?
 
Toimivia juttuja keräillään ja sovitellaan yhteen. Sovittajia on sellaset hemmot jotka näkee erityisen suuren vaivan asian eteen ja ovat taipuvaisia työstämään muidenkin sävellyksiä jotain funktiota tehokkaasti toteuttavaksi.
 
Siinä vaiheessa kun musiikki ei taivu hedelmällisyysriitiksi se lakkaa kiinnostamasta hyvin suurta osaa ihmisistä. Paritanssimusiikki kestää teknisesti kehnojakin muusikoita funktionsa ansiosta. Jazzinkin juuret vievät tanssiin. Muusikon on ihan tervettä pyrkiä saamaan ensin fiilis kohdalleen ja kehittää teknisiä taitoja sellaisiin suuntiin, jotka palvelevat fiilistä. Se ei välttämättä tarkoita tyylipuhdasta intonaatiota tai sitä että osuu aina oikeisiin koskettimiin. Se on jotain mikä ei ilmene nuoteista. Edelleen erotan toisistaan solistisen fiilistelyn ja yleisen tunnelmallisuuden: onko pääosassa soittaja vai tanssijat.
 
Sitten on noita tähdenlentoja, ei kuitenkaan kovin suuri joukko, sellaisia varsinkin nuoria artisteja, jotka elävät erityisen trendikkäästi sankan fanijoukon idoleina muutamien vuosien ajan saamatta välttämättä aikaan musiikillisesti kestävää jälkeä. Henkilöpalvontaa pelkäämättömiä seksikkäitä laulajia etupäässä. Tarkoitan että ne biisit ei opeta muille musiikoille mitään uutta musiikista; mutta tallenteet voivat palauttaa entisten fanien mieliin hienoja muistoja, joilla on ulkomusiikillista arvoa.
 
Kukapa ei hyötyisi monipuolisemmasta musiikin lajien tuntemuksesta ja musiikkinsa funktion tiedostamisesta? Kuten Säviskin vihjaisi, maailma on pullollaan erilaisia systeemejä. Tänä päivänä niiden kirjoon on helppo tutustua!

levesinet: Miksi suuri osa klassisesta ja jazzista ei ole populaaria? Tähän saattaakin tulla vastaus, että eihän klassisen tai jazzin ole tarkoituskaan olla populaaria. Sitä paitsi eihän suuri osa populaarimusiikistakaan ole luokittelusta huolimatta suosittua.
 
Jos populaarimusiikille halutaan ylipäätään antaa jokin määritelmä, on nimike populaarimusiikki huono. Se tarkoittaa kansanomaista musiikkia, mutta populaarimusiikilla olisi tarpeen käsittää jotain muuta kuin kansanmusiikki. Se on teollistuneen ajan uuden ihmisluokan, massojen, musiikkia. Sen tuotanto on luonteeltaan teollista.
 
Koko populaarimusiikin vajaan kahdensadan vuoden mittaisen historian ajan on esiintynyt paljon soraääniä sitä vastaan. Yleensä on ollut kyse siitä että oikea kansanmusiikki on arvokkaampaa kuin populaarimusiikki, mikä onkin keskimäärin täysin totta koska eihän vuosisatojen kuluessa hioutunut laulu yleensä ole kauhean huono.
 
Nykyisin oikea kansanmusiikki on enimmäkseen unohdettu koska sen todellinen elinpiiri on teollisuusmaista lähes täysin kadonnut. Populaarimusiikin kanssa samalle viivalle tulleet peruslähtökohdiltaan vaan ei aina saavutuksiltaan taiteellisemmat musiikkimuodot ovat astuneet tilalle massojen musiikin potentiaalisena vaihtoehtona. Ja onhan niitä menestyksiäkin ollut: John Coltranen Love Supreme vuodelta 1965 ja Henryk Góreckin 1976 kantaesitetty Kolmas Sinfonia ovat myyneet miljoonia levykopioita kumpainenkin.
 
Musiikissa pitää ihmisen mielestä olla jotain henkilökohtaisella tasolla kiinnostavaa jotta hän sijoittaisi rahojaan siihen. Ei riitä että se on mielenkiintoista ja kulttuuriharrastus on kivaa. Kulttuuriharrastus on enimmälle osalle meistä kivaa niin kauan kuin siitä ei joudu maksamaan. Tarkastelun voi kääntää myös taiteellisempiin musiikinlajeihin: Mikseivät niiden tekijät onnistu sanomaan sanottavaansa niin kiinnostavasti, että puhkaisisivat kulttuurinharrastuksen ja taiteentarpeen välisen näkymättömän kelmun?
 
Romaanin lukeminen vie aikaa. Silti kirjoja ostetaan. Kari Hotakaisen kohtuullisen hyviä kirjoja ostavat ja lukevat hekin, jotka eivät jaksa perehtyä taiteellisempiin musiikinlajeihin. Onko Kari Hotakainen siis taitavampi, parempi taiteilija kuin melkein kaikki elävät säveltäjät?

velipesonen: Ei siinä ole mitään pahaa jos ei pysty samastumaan johonkin perinteeseen koska perinteellä ei sinänsä ole arvoa. Musiikkia tekevät ja ovat tehneet aina ihmiset, ja arvokas musiikki viestii aina tunteita. Musiikista pitäminen on musiikintekijän tunnemaailmaan, ei hänen perinteeseensä, samastumista.
 
no, itse koen perinteen arvokkaaksi, mutta en vaan koe "puhtaasti" kuuluvani oikein mihinkään. pidän ajatuksesta, että ikään kuin on osa jotain jatkumoa. miksi opetella joka asia kantapään kautta kun voi ottaa selvää mitä muut ovat tehneet aiemmin ja sitä kautta oppia mikä toimii ja miksi?
 
velipesonen: Millään perinteellä ei ole taiteellista arvoa. Kaiken perinteen taiteellinen arvo on nolla. Taiteellista arvoa on pelkästään taideteoksilla.
 
se onko perinteellä "taiteellista" arvoa on minulle tyhjänpäiväinen kysymys, koska en välitä mikä on "taidetta" tai "korkeaa" tai "matalaa". minusta käsite 'taide' on ylipäätään olemassa lähinnä instituutio-/markkinafunktion takia. jos haluan käyttää haarukkaa mietinkö ensin "mutta onko tämä taidetta?" vai survaisenko sen avulla vain sen saakelin potun naamaan?
käsitteet 'korkea' ja 'matala' kuuluvat puolestaan mun mielestäni jonnekin 1800- luvun ajattelumaailmaan mihin en pysty itse samaistumaan millään lailla enkä koe niissä olevan mulle mitään sisältöä.
 
pyyhin Taiteella persettä.

levesinet: Jazzinkin juuret vievät tanssiin.
 
niin muuten vievät klasarinkin.

rkellu: niin muuten vievät klasarinkin.
 
Tä?
Mä oon luullut että jazz syntyi New Orleansin ilotaloissa ja klasari suurissa katedraaleissa Euroopassa?

rkellu: pyyhin Taiteella persettä.
 
Minusta kysymys, onko taidetta olemassa ja jos on, mitä se on, kuuluu elämän peruskysymyksiin. Minun mielestäni taidetta on olemassa ja taide sijaitsee ihmisen valmistamassa taideteoksessa. Jos jostain putkahtaa jokin toinen laji joka valmistaa taideteoksia niin sitten heidän myös, eihän ihmislajikaan ole pysynyt samana eikä mahdollisesti pysy vastakaan.

velipesonen: Romaanin lukeminen vie aikaa. Silti kirjoja ostetaan. Kari Hotakaisen kohtuullisen hyviä kirjoja ostavat ja lukevat hekin, jotka eivät jaksa perehtyä taiteellisempiin musiikinlajeihin. Onko Kari Hotakainen siis taitavampi, parempi taiteilija kuin melkein kaikki elävät säveltäjät?
 
Melkein kaikki elävät säveltäjät tuskin uskovatkaan voivansa viestiä musiikillaan yhtä raflaavia juttuja kuin romaanien kirjailija. Sitten on niitä absoluuttisen musiikin edustajia eli arkkitehteja, jotka eivät haluakaan. Mulle tuosta nyt vaan tuli mieleen, että miltähän se kuulostaisi, jos säveltäisi romaanin.
 
Olen usein miettinyt, miksi sävelrunojen säveltäminen hiipui viime vuosisadan alkupuolella. Sävelrunoilijat kuvailivat ulkomusiikillisia asioita ja kertoivat tarinoita musiikillaan. Cinemakohan sen hiivutti? Nyt samanhenkinen porukka tekee elokuvamusiikkia ja tietokonepelimusiikkia. Elokuvien ja tietokonepelien musiikin säveltäjillä on suuri vaikutus musiikillisten symbolien merkitysten vakiintumiseen tai muuttumiseen. Selvästikään musiikin keinoin ei voi kuvailla monia ulkomusiikillisia asioita yhtä yksityiskohtaisesti kuin puhe- tai kirjakielen avulla. Siispä musiikilla kannattaa viestiä erilaisia asioita kuin puhe- tai kirjakielen avulla.
 
Jos mä haluan tietää valtapelistä ja kusetuksesta, niin enemmän opin kielellisesti työkavereiltani kahvikupposen äärellä tai lukemalla Hotakaista tai Tervoa kuin kuuntelemalla musiikkia. Jos mä haluan lähteä eskapistiselle mielikuvitusmatkalle muinaiseen Karthagoon tai Egyptiin, niin saatanpa tutustua Florent Schmittin Salammbôon tai Ernest Fanellin Sinfonisiin tauluihin.
 
Hotakaisella ja ohjelmamusiikin säveltäjillä lienee sama ymmärretyksi tulemisen tarve: tarina pitää kertoa käyttäen symboleja, joista suurin osa osataan tulkita. Ja toisaalta eri tilanne: kirjakielen semantiikka on stabiili ja yksityiskohtainen verrattuna musiikin semantiikkaan. Suomea ja Hotakaista ymmärtää hyvin jokunen miljoona ihmistä, mutta kuinka moni saa saman verran irti tietyn säveltäjän musiikista? Jollain tasolla varmaan suurempikin joukko ihmisiä ymmärtää ohjelmamusiikkia! Mutta minusta on pirun hankala vertailla kirjailijoita ja säveltäjiä. Koen että voidakseen tulla hyvin ymmärretyksi säveltäjä joutuu tyytymään varsin primitiiviseen symboliikkaan. Mutta motivaatioksi hänelle saattaa riittää ajatus sinänsä primitiivisten symbolien yhdistelystä harkitusti ja vivahteikkaasti.
 
Nyt elokuvien ja tietokonepelien puhe ja tekstitys pitää soundtrackien semantiikan tasolla, joka ei pyri kuvailemaan ulkomusiikillisia asioita kovin monipuolisesti, sillä mitä järkeä olisi yrittää viestiä samoja asioita yksityiskohtaisesti musiikilla kun se tapahtuu jo luonnostaan sanallisesti? Soundtrackin ei välttämättä ole edes ajateltu toimivan kuvallisesta ja sanallisesta kerronnasta erillään. Ja kuitenkin musiikin suhteen tahdistettu kuvallinen ja sanallinen informaatio vakiinnuttavat musiikin semantiikkaa. Elokuvien musiikki on kuitenkin havaittu sikäli arvokkaaksi, että sitä ilman monet kohtaukset eivät ole aiheuttaneet katsojissa voimakkaita tunnereaktioita.
 
Voimistuva jousitremolo ja patarummun pärinä ~ kohta tapahtuu jotain(?)
Aaltoillen kertautuva murtosointukuvio ~ ollaan merellä(?)
Tinapilli ~ ollaan Irlannissa(?)
Selloa soitetaan yksiäänisesti harvakseltaan pizzicato ~ joku hiiviskelee(?)
Selloa soitetaan yksiäänisesti harvakseltaan pizzicato ja viimeisen nuotin kohdalla klarinetti jää soimaan diminuendo ~ joku hiiviskelee ja sitten pysähtyy kuulostelemaan(?)
 
Minusta musiikilla voidaan ilmaista puitteita, tunnetiloja ja ympäristössä visuaalisesti havaittavaa liikettä ja valoja ja varjoja ja massoja ja voimia, mutta asiat joita joudumme tarkastelemaan analyyttisesti, jäävät enimmäkseen musiikin symboliikan ulottumattomiin. Asioiden analyyttinen kuvailu toiselle ihmiselle vaatii yhteisesti hyvin määriteltyjen symbolien manipulointia.
http://en.wikipedia.org/wiki/Symbol_grounding
 
Tässä maailmassa selviytymiseen taidetaan sittenkin käyttää suhteellisen paljon aikaa kielelliseen kommunikaatioon verrattuna musiikkiin. Silti voi ajatella että on tilanteita, kuten tärkeitä juhlia, joissa musiikista ollaan valmiita maksamaan paljonkin. Häissä ja hautajaisissa soitetut kappaleet saattavat jäädä elinikäisiksi avaimiksi mieltä liikuttaneisiin menneisiin hetkiin, jotka olisivat olleet vähemmän liikuttavia ilman musiikkia.
 
Äh, en mä tiedä. Laotse taisi sanoa: "Mitä pidemmälle menet, sitä vähemmän tiedät."

baron: Tä?
Mä oon luullut että jazz syntyi New Orleansin ilotaloissa ja klasari suurissa katedraaleissa Euroopassa?
 
http://fi.wikipedia.org/wiki/Menuetti
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarabande
http://en.wikipedia.org/wiki/Krakowiak
http://en.wikipedia.org/wiki/Polonaise
http://en.wikipedia.org/wiki/Mazurka
http://en.wikipedia.org/wiki/Histoire_du_soldat#Part_2 (valssi, tango, ragtime)
 
jne. jne.
 
velipesonen: Minusta kysymys, onko taidetta olemassa ja jos on, mitä se on, kuuluu elämän peruskysymyksiin. Minun mielestäni taidetta on olemassa ja taide sijaitsee ihmisen valmistamassa taideteoksessa. Jos jostain putkahtaa jokin toinen laji joka valmistaa taideteoksia niin sitten heidän myös, eihän ihmislajikaan ole pysynyt samana eikä mahdollisesti pysy vastakaan.
 
mitä väliä sillä on onko sitä jonkin määritelmän olemassa vai ei? jos sä nautit jostain niin mitä väliä sillä on millä nimellä sitä kutsuu?
 
mitä taide on = tylsin baarikeskustelun aihe ikinä...

rkellu: mitä väliä sillä on onko sitä jonkin määritelmän olemassa vai ei? jos sä nautit jostain niin mitä väliä sillä on millä nimellä sitä kutsuu?
 
Ei kai sillä ole väliä.

velipesonen: Olemme kotioloissamme jo pitkästi yli puolen vuosisadan ajan eläneet kaiken maailman koneiden käyntiäänien keskellä. Käyntiäänillä on sävelkorkeudet ja soinnit. Ne alkavat olla meille perinteinen ääniympäristö ja pörisevien syntetisaattoreiden ja sähkökitaroiden avulla tuotettu musiikki hyvin syvässä mielessä perinteistä. Onko se sitten pohjimmiltaan hermostuttavaa, en tiedä.
 
eipä kaikkea musiikkia olekaan tarkoitettu jatkuvasti kuunneltavaksi.

sellisti: Tasavireisyyskö sulle on yhtä kuin klassinen musiikki?
 
Ehdottomasti. 12-sävelikkö ja loputtoman moduloinnin optio ovat tehneet intonaatiosta ja soinnista sävytöntä, mikä on sekä säveltäjein yksisilmäisyydestä ja esittäjien riskinotonpuutteesta kehittynyt noidankehä. Viritysjärjestelmien ja sointivärien monotonisuus on ajoi säveltäjät lopulta dodekafonioihin ja ties vaikka mihin, koska instituutiot olivat saaneet ylivallan ja tasavireisyyden kaanoni oli vahvistettu. Nyt sitten on turha jossitella, että mitä jos mitä suurimmalla todennäköisyydellä sieltä ja täältä löytyvät (lähinnä ei-länsimaiset) osaajat olisi vakavasti otettu aikanaan ja samalla otettu kaanoniin. Tämäkin perinne olisi siten saattanut uusiutua (en puhu fuusioista enkä crossoverista) sisältä käsin, mutta institutionalisoitunut kenttä teki musiikillisen itsemurhan järjettömän raskaine koneistoneen.
 
Ootko eläissäs kuunnellut yhtäkään jousi- tai puhallinyhtyettä, tai vaikkapa kuoroa?
 
Olen yrittänyt, mutta sehän vasta sietämätöntä onkin. Kuoromusiikki instituutiona on länsimaisen itsekeskeisyyden ehdoton huipentuma - "me kaikki laulamme niin hyvin vireessä dodekafoniaa ilman kakofoniaa, emmekös olekin hyviä, pystymme mihin vaan!"
 
Tähän liittyen pitää vielä sanoa, että luonnonvire, phytagora mitä-niitä-nyt-onkaan -viritysjärjestelmät saavat soinnut paremmin soimaan, varmaan jousi- ja puhallinyhtyeissäkin, mutta säveltäjä on jo valintansa tehnyt 12-sävelistön ja modulointipotentiaalin valossa. Eli sävellys on valintojensa valossa kuollut jo ennen syntymäänsä.
 
Vai muuttuuko se tasavireisyys jazzissa yhtäkkiä ilmaisuvoimaiseksi tulkintakeinoksi?
 
Jazzin harmoninen viitekehys pyrkii jatkuvaan tasavireen horjuttamiseen tietyntyyppisin sointuhajotuksin, upper structures -maailmoineen, asteikkoväreineen ja dissonanssein etenkin pianolla ja vibrafonilla. Muut soittimet ja laulu luonnostaan eivät pidä tasavireisyyttä minään lähtökohtana tekemiselle, vaan intonaatio on moninaista riippuen kokoonpanosta ja sävelmätyypistä. Lickin sävy on asteikkoa vahvempi.

jazzmies: institutionalisoitunut kenttä teki musiikillisen itsemurhan järjettömän raskaine koneistoneen.
 
Enpä osaisi paremmin sanoa, enkä edes tylymmin!
 
Tasavireisyydestä tuli mieleen että jossain Kaakkois-Aasiassa, olisiko ollut Thaimaassa, on tasavireistä musiikkia esitetty kauemmin kuin meillä. Siellä kuuleman mukaan kuningas oli jostain syystä määrännyt että oktaavi on jaettava seitsemään keskenään yhtäsuureen osaan tuloksena temperoitu 7-sävelasteikko. En tiedä olenko sitä musiikkia kuullut, se on kai jotain thaimaalaista hovimusiikkia tai semmoista.
 
E: Thaimaassa se on juu: "The Thai scale includes seven tempered notes, instead of a mixture of tones and semitones." http://en.wikipedia.org/wiki/Thai_music#Classical_music

velipesonen: Tasavireisyydestä tuli mieleen että jossain Kaakkois-Aasiassa, olisiko ollut Thaimaassa, on tasavireistä musiikkia esitetty kauemmin kuin meillä. Siellä kuuleman mukaan kuningas oli jostain syystä määrännyt että oktaavi on jaettava seitsemään keskenään yhtäsuureen osaan tuloksena temperoitu 7-sävelasteikko. En tiedä olenko sitä musiikkia kuullut, se on kai jotain thaimaalaista hovimusiikkia tai semmoista.
 
gamelan on (ainakin suurin piirtein?) tasavireistä. siinä on sekä 5-, että 7-sävelisiä asteikkoja.

rkellu: mistäs sitä tietää vaikka kaikki muu kuin kirkkomusiikki olisi ollut alun perin moniäänistä kun ei siitä tallenteita ole jäänyt...
 
Georgiassa aivan Euroopan rajalla kansa on lauleskellut polyfonisesti ennen kristillistä aikaansa luonnonpuhtaaseen kvinttiin perustuvalla asteikolla. He jakavat kvintin 4 yhtäsuureen osaan. Kvinttien puhtaudesta johtuen kahdeksas aste eli oktaavi työntyy länsimaisesti ajateltuna ylävireiseksi. Neutraali terssi mainitaan stabiiliksi.
 
Georgialainen polyfoninen kansanmusiikki muistuttaa toisinaan erehdyttävästi eurooppalaista kirkkomusiikkia. Tässä sikäläinen mieskuoro tarjoaa useita esimerkkejä erilaisista polyfonisista tyyleistä. Arvioitavaksi jää, missä määrin videon laulajille epäilemättä tuttu länsimaisempi harmonia vaikuttaa intonaatioon (minusta monet terssit eivät kuulosta neutraaleilta). Arvioitavaksi jää myös, miten tarkkoja esittäjät ovat verrattuna kansanmusiikin laulajiin keskimäärin.
http://www.youtube.com/watch?v=j4bGuJteQIo

Voihan oktaavin jakaa niin moneen yhtä suureen osaan kuin haluaa ja kun voi, on jaettukin.
Ainakin 2-53 osaa löytyy.
 
http://organicdesign.org/peterson/tuning/equal.html#12tone
Tosta löytyy laskelma millaisia säveliä löytyy erilaisissa jaoilla.

baron: Voihan oktaavin jakaa niin moneen yhtä suureen osaan kuin haluaa ja kun voi, on jaettukin.
 
13 on varmaan härnäävyydessään aika hyvä, Luigi Nono sävelsi 50-luvulla kuoroteoksen jossa oktaavi oli jaettu kolmeentoista yhtäsuureen osaan. Tiedä sitten pystyikö mikään kuoro maailmassa sitä tyydyttävästi esittämään. Ainakaan kestohittiä siitä ei ole vielä tullut.

jazzmies: Ehdottomasti. 12-sävelikkö ja loputtoman moduloinnin optio ovat tehneet intonaatiosta ja soinnista sävytöntä, mikä on sekä säveltäjein yksisilmäisyydestä ja esittäjien riskinotonpuutteesta kehittynyt noidankehä. Viritysjärjestelmien ja sointivärien monotonisuus on ajoi säveltäjät lopulta dodekafonioihin ja ties vaikka mihin, koska instituutiot olivat saaneet ylivallan ja tasavireisyyden kaanoni oli vahvistettu.
 
Tähän liittyen pitää vielä sanoa, että luonnonvire, phytagora mitä-niitä-nyt-onkaan -viritysjärjestelmät saavat soinnut paremmin soimaan, varmaan jousi- ja puhallinyhtyeissäkin, mutta säveltäjä on jo valintansa tehnyt 12-sävelistön ja modulointipotentiaalin valossa. Eli sävellys on valintojensa valossa kuollut jo ennen syntymäänsä.
 
Jazzin harmoninen viitekehys pyrkii jatkuvaan tasavireen horjuttamiseen tietyntyyppisin sointuhajotuksin, upper structures -maailmoineen, asteikkoväreineen ja dissonanssein etenkin pianolla ja vibrafonilla. Muut soittimet ja laulu luonnostaan eivät pidä tasavireisyyttä minään lähtökohtana tekemiselle, vaan intonaatio on moninaista riippuen kokoonpanosta ja sävelmätyypistä. Lickin sävy on asteikkoa vahvempi.
 
Selvästikään sulla ei ole hajuakaan siitä mikä on ns. klassisella puolella puhallin-, jousi- ja vokaaliyhtyeiden esityskäytäntö silloin kun se on ammattimaista tasoa.
Tai sitten vain haluat provoilla provoilun vuoksi. (Tai sitten en ymmärrä kirjoituksesti pointtia, jos näin on, pahoitteluni.)
 
Silloin kun em. kokoonpanoilla tehdään musiikkia korkealla tasolla huomioidaan
a) sävellajin ominaispiirteet suhteessa soittimistoon b) harmonian sointi vertikaalisesti ja horisontaalisesti siten, että se ei ole tasavireistä.
Jokainen, joka on kunnollla putsannut sointuja omalla soittimellaan orkesterissa tietää, että kyse ei ole pelkästään epävireisyyden korjaamisesta, vaan oikean soinnin hakemisesta.
 
Karakteerisävelten funktio on tuotavissa esiin, eli niiden viritystaso on irroitettavissa tasavireisyydestä, kun sen osaa.
 
Nykymusiikissa esim. spektraaliharmonian ja muiden oktaavia pieniin osiin jakavien harmoniatyyppien oikea tulkitseminen edellyttää korvaa ja taitoa tasavireisyydestä irtaantumiselle. Mielestäni myös nuo säveltäjän tekemät harmoniavalinnat ovat tasavireisyyttä horjuttavia tekijöitä, koska ne ovat.
Ne eivät siihen "pyri", kuten Jazzmiehen esittämät jazzin konventiot, koska ne ovat
luonteeltaan sen ulkopuolella.
 
Minusta väite siitä että klassinen musiikki on tasavireisyyden orja, on väärä.
 
Kertokaapa, onko esimerkiksi tällä hetkellä lähes kaikkien suomalaisten jazztrumpetistien maneeri soittaa äänet epävireisen kuuloisesti "pyrkimystä tasavireisyyden horjuttamiseen" vai epävireistä soittoa.

Heh, pohdin damn u:n kanssa ihan samoja pointteja itsekin jazzmiehen kirjoitusta lukiessani. Siis nimenomaan tuon tasavireisyyden osalta. On mun myös vähän vaikeaa omaksua ajatusta, että jazzpianistit soittelevat niitä kvarttipinoja ja upper structure-hajotuksiaan sillä tasavireiseksi viritetyllä Steinwayllään horjuttaakseen tasavireistä soundia?! Menikö mulla hyvä provo väärään kurkkuun vai? ;-)