Rock, pop, alternative ›

^ Kyllä, ja pesee kevyesti minkään, mitä Pet Soundsilta löytyy. Kuten Rubber Soulkin. Ja Revolver.
 
Mitä kahteen jälkimmäiseen tulee, on kamppailu kieltämättä tiukka, mutta loppujenlopuksi kallistun enemmän Rubber Soulin puoleen. Levy on loistava osoitus erityisesti Lennonin biisintekolahjakkuuksista (Nowhere Man, Girl, Norwegian Wood), mutta ei Paulkaan mitään turhia veisuja kirjoittanut.
Revolveriltä löytyy omat helmensä, kuten Tomorrow never knows, And your bird can sing, She said ja Eleanor Rigby.
Kuitenkin levylle mahtuu Beatles-levyksi valitettavan paljon keskinkertaista tai jopa tylsää tavaraa, esimerkiksi Here there and everywheren hehkutusta en oikein ymmärrä. Love you to tulee myös usein skipattua, seuraavalta levyltä kun löytyy paljon onnistuneempi Intia-fiilistely. Myös I want to tell you, Good day sunshine ja puhkisoitettu lastenlaulu Yellow Submarine ovat Beatles-mittarilla melkoisen alhaalla.

Mäkin ehkä sanoisin Revolver nykyään. Rubber Soulilla on toki In My Life, eräs Beatlesin parhaimmista, mutta yhtä upeita on Revolverilla 2 biisin verran: Here there and everywhere ja Eleanor Rigby. Lisäksi Revolverin alkupuolen tiiviys (jatkumo biiseissä 1-6) on erinomainen.

JET: Revolverin alkupuolen tiiviys (jatkumo biiseissä 1-6) on erinomainen.
 
Samoin Rubber Soulilla joskin naturalistisemmassa muodossa, joku on joskus valittanut siitä että You Won't See Me ja Nowhere Man ovat peräkkäin mutta minusta se on vaan mukava. Ja sitten perään erinomaista McCartneya: Think for Yourselfin avaava bassointro jatkaa kahden edellisen, tai kolmenkin edellisen, kappaleen venyyttelevää linjaa.
 
Revolverin - minun mielestäni viiden ensimmäisen kappaleen - jatkumo hajoaisi jos Love You To olisi yhtään pitempi kappale. Sehän voisi aivan hyvin olla neliminuuttinenkin, mutta jo kolmiminuuttisena se tuhoaisi intensiteetin. Sääli sanoa koska esimerkiksi se Georgen soittama sitarsoolo on tosi hyvä.

Love you to on jostain syystä ollut aina suosikkejani. Revolverilla ei ole heikkoa hetkeä lainkaan - ennen luulin, että Yellow Submarine olisi huono, mutta loistavahan sekin on. Pitää vain unohtaa Simo Salmisen versio.
 
Revolver on kompakti ja soinnillisesti täydellinen. Se on kaikkien aikojen paras pop-albumi. Se on parempi, kuin siinä olevat kappaleet yhteensä.

varakeef: Love you to on jostain syystä ollut aina suosikkejani. Revolverilla ei ole heikkoa hetkeä lainkaan - ennen luulin, että Yellow Submarine olisi huono, mutta loistavahan sekin on. Pitää vain unohtaa Simo Salmisen versio.
 
Tä? Simo on tehnyt itsensä näköisen version siitä, Ringo Ringon.

baron: Tä? Simo on tehnyt itsensä näköisen version siitä, Ringo Ringon.
 
Tästä täysin samaa mieltä...Parhaita suomessa tehtyjä Beatles-covereita....

velipesonen: Samoin Rubber Soulilla joskin naturalistisemmassa muodossa, joku on joskus valittanut siitä että You Won't See Me ja Nowhere Man ovat peräkkäin mutta minusta se on vaan mukava.
 
Ian Macdonald. Molemmissa ärsyttävä "lal lal lal"

on se Rubber Soul parempi kuin Revolver.

varakeef: Love you to on jostain syystä ollut aina suosikkejani. Revolverilla ei ole heikkoa hetkeä lainkaan - ennen luulin, että Yellow Submarine olisi huono, mutta loistavahan sekin on. Pitää vain unohtaa Simo Salmisen versio.
 
Molemmat melodisesti aika kevyitä. Ei kaikkien aikojen poplevylle mielestäni saa kuulua tuollaisia kappaleita. Rubber Soulilla esim. ei ole noin "heikkoja" kappaleita.

Meillä vaan on ihan eri näkemykset siitä, mikä on keveä melodia ja näköjään myös siitä, kuinka keveitä melodioita pop-levyllä sopii olla.
 
Pop-levyn viehätykseen kuuluu olennaisella osana myös esitys ja tuotanto, soitannolliset ja soitinnukselliset ratkaisut, lyriikka... meininki. Revolver on dekatentimpi ja Rubber Soul sievempi.

varakeef: Meillä vaan on ihan eri näkemykset siitä, mikä on keveä melodia ja näköjään myös siitä, kuinka keveitä melodioita pop-levyllä sopii olla.
 
Pop-levyn viehätykseen kuuluu olennaisella osana myös esitys ja tuotanto, soitannolliset ja soitinnuksilliset ratkaisut, lyriikka... meininki. Revolver on dekatentimpi ja Rubber Soul sievempi.
 
Joo....Rubber Soulilla alettiin hieman kapinoida tätä "Puhtoinen Pop-orkesteri"-imagoa vastaan ja Revolverilla homma lähes romutettiin takakannen Boheemia mustat lasit kaikilla-kuvaa myöden.....Harrison oli ilmeiseti kusella,kun kuva otettiin,ja niin kanteen ikuistui studiossa vieraillut Keith Richards...=)

Lainaus tuolta Ilahduttavista asioista:
 
"Oon ihan mielettömän täpinöissä! Meidän bändi voitti Aamulehden Beatles-kilpailun, jonka ansioista meidän nimi löytyy Aamulehden nettisivujen etusivulta ja päästään soittaan Tampere-talon päälavalle! Ihan hullu buusti kaiken tän talven synkkyyden ja kirjotuksiin lukemisen keskelle! Ajjaajjaaa oon niin innoissani! :)"
 
Eli meikä pääsee sit esiintyyn tonne Beatles-happeningiin, joka on viikon päästä! :) Mielettömän hienoa! Onko ketään tässäkin ketjussa näkyneistä tulossa tonne?

Ihan turha venue jos multa kysytään, mielummin nautin tavalliseen tapaan levyistä kotona.

Kevennys
"What If the Beatles Were Irish?"
http://www.youtube.com/watch?v=aFjH4ZqwOB4&feature=fvw

Triviaali trivia: Kellä beatlellä ei ollut irlantilaisia sukujuuria?

Rodger: Triviaali trivia: Kellä beatlellä ei ollut irlantilaisia sukujuuria?
 
Ringolla ei ollut. Pete Bestistä ja Stu Sutcliffestä en tiedä, Sutcliffehän oli skotti.

Paras lopetus viimeiselle lukio-tunnille: Matikan ope pisti Abbey Roadin B-puolen soimaan. Myönnettäköön, että tuli tippa linssiin The Endin lopussa

Hmm.
 
Jos tarkastelee Abbey Roadin lopun torsoja yksittäisinä kappaleina analyyttisesti, niin nehän ovat suorastaan Revolverille kelpaamatonta, väsyneen bändin triviaalia rallattelua. Mutta emotionaalinen suhtautuminen on tietysti yksi vaihtoehto. Silloin hajoavan klassikkobändin rallattelu saa syviä merkityksiä, aivan kuten Harry Potter -elokuvat ovat näitten nuortenkirjojen ystävien mielestä syvällisiä mestariteoksia.
 
Rubber Soul, Pet Sounds ja Revolver ilmestyivät aika lähellä toisiaan, muodostavat kronologisen kehityksen jatkumon ja ovat todellisia popin klassikoita. Nehän sisältävät jokusen kuolemattoman iskelmän kukin. Sitä vastoin Abbey Road ei sisällä yhtäkään kiistatonta kevyen iskelmämusiikin klassikkolaulua. Kolmas ja neljäs raita ovat kamalaa paskaa, jos käytämme vertailukohtina Beatlesin kahta parasta levyä, (saati) Beach Boysin Pet Soundsia, tai esim. Michael Jacksonin upeaa soul-albumia Off the Wall, jolle tehtiin yksinomaan mainioita kappaleita mitä erinäisimpien tuolloisten huippulauluntekijöiden toimesta (mukana aikakauteen nähden yllättävän vetreänä myös McCartney!)
 
Abbey Roadiin liittyvä kehuminen on mysteeri ja kumpuaa emootiosta; albumilla Beatles ei ole omaperäinen eikä todellakaan erityisen hyvä, mitä pääosaan kappaleita tulee.

On se hienoa kuinka toisten ihmisten mielipiteet ovat kiistattomia faktoja. Abbey Roadin loppusuora on "torsoisuudestaan" huolimatta Beatlesin tähtihetkiä, ihan sama kuinka analyyttisesti tarkastelee. Aina Sun Kingin hämyisestä psykedeliasta Golden Slumbersin koskettavan laulumelodian kautta The Endin kitararevittelyihin tuo 20-minuuttinen kiteyttää hyvin mielestäni kaiken, mistä Beatlesissa on kysymys.
 
Niin ja sanotaanko nyt vielä että Pet Soundsista ei mielestäni voi puhua edes samassa lauseessa Abbey Roadin kanssa.
Jokapaikanapinalle napsahti plussa tarinasta, voin hyvin samaistua tilanteeseen.